Road-tripillä viinitiellä

Kun lähdimme Strasbourgista, ei ollut kiire takaisin kotiin. Pongasin matkaoppaasta Route de Vin -reitin, joka kulkee Strasbourgista etelään päin lähellä Saksan rajaa. Lähdimme siis sitä ajelemaan.

Tie kulkee Alsacen pittoreskien kylien, viinitarhojen, kumpuilevien rinteiden läpi. Reitti on selkeästi merkitty Route de Vin -kyltein. Aurinko paistaa, liikennettä ei juurikaan ole. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Paitsi että on huhtikuun alku ja pääsiäispyhät.

IMG_1941Juu, kyllähän siellä vihertää. Kukkia on puhjennut puissa ja maassa. Viinirinteet ovat paljaat. Kylät ovat täysin hiljaiset, eikä ravintolatkaan näytä juuri olevan auki. Kuin aavemaisemassa ajaisi.

IMG_1934Pari tuntia jaksoimme niiden pikkukylien läpi ajella. Sitten iski nälkäkiukku ja kipitimme ensimmäiseen ravintolaan, joka näytti olevan auki. Ei ollut michelintähtiainesta, ei, mutta kyllä se salaatti nälän vei pois. Sitten nokka kohti Saksaa, pois eksoottisten ranskalaisten parista. Ihan niin kuin ulkomailla olisi ollut, kun ei enää se ranskankielikään suju.

Me ei taideta olla roadtrip-ainesta kuitenkaan.

 

Ulkosuomalaislapsen kiroilua

Miehelläni menee joskus hermot. Yleensä se tapahtuu keittiössä tai tietokoneen ääressä. Kuulostaako tutulta? Onneksi itseäni ei tietysti koskaan ketuta. Mutta jostain syystä Tytär oppi varhaisessa vaiheessa sanomaan: ”Hermo menee!!!”

Ulkosuomalaislapsi kasvaa kielikuplassa, jossa kiroilu ei ole yleistä. Jos omassa perheessä ei paljoa kiroilla, mistä lapsi sen sitten oppisi. Suomessa ympäristö opettaa.

IMG_2669Mies oli keittiössä ja kaapin päältä tipahti tavaraa. Meni se hermo. Vaikka ovi oli kiinni, kuulimme kiroilun varsin selkeästi. Hiukka kuitenkin hymyilytti, kun Tytär toisti isin sanoja.

”Isi sanoi Tikku-Saatava!”

Turistina Strasbourgissa

Ennen Tyttären ilmestymistä maailmaan meillä oli Mieheni kanssa tapana tehdä kaupunkilomia. Oi niitä aikoja. Tyttären hermot eivät kestä kaupungilla tallaamista, joten kohteet ovat vaihtuneet helppoihin rantalomiin. Nyt Tytär on 7 v, joten ehkä voisimme pian kokeilla citybreakeja pian uudestaan.

IMG_1930Tytär vietti pääsiäisloman Suomessa, joten pääsiäispyhinä käytimme mahdollisuuden hyväksi ja ajoimme kaksistaan Ranskan puolelle. Strasbourgista tulee ensiksi mieleen EU:n massiiviset instituutit, eikö? Mutta Strasbourg yllätti positiivisesti!

IMG_1891Pääsiäisenä oli sateinen ja kylmä ilma koko Keski-Euroopassa, joten raportoin samaa kuin koko kaveripiirini: mekin pääasiassa vain söimme ja laiskottelimme. Emme käyneet Strasbourgin vanhankaupungin ulkopuolella ollenkaan. Tai edes museoissa. Noloa. Talsimme vain pitkin katuja.

2015-04-06Muutamia vinkkejä. Jos haluaa asua keskustassa, kaikki keskustasaaren hotellit ovat sijainniltaan ok – sen verran kompakti se on. Meidän hotellimme oli Hotel Gutenberg, joka oli ihan pätevä. Muista vaan pyytää huone, joka ei ole suoraan kadulle päin. Aamiais/kahvila-paikaksi suosittelemme Patisserie Christiania, jonka toisessa kerroksessa on varsin symppis kahvila mahtavine leivoksineen. Tsekkaa tarjoilijoiden essut.

IMG_1917Huomioita: Strasbourg on turisteja täynnä, mutta toisaalta kaikki palvelija-ammateissa olevat puhuvat kolmea kieltä (ranska, saksa, englanti). Kaupungissa on yllättävän vähän kahviloita, mutta leipomoita sitäkin enemmän. Viinilaseissa on vihreät jalat. Shoppailumahdollisuudet ovat hyvät. Harvojen hotellien hintaan kuuluu aamiainen.

Eli suosittelen kaupunkilomakohteeksi Strasbourgia!

Kuulumisia

Tervepä pitkästä aikaa! Melkein kuukauden verran on viime postauksesta vierähtänyt. Anteeksi. Työ haittaa harrastuksia.

IMG_2124Viiden vuoden kotirouvuuden jälkeen työpäivät väsyttävät. Aivokapasiteetti on kertakaikkiaan nollassa, kun kotiin on saavuttu. Yritän uskoa, että se on vaan tämän alun hankaluutta. Toivottavasti. Sehän helpottuu, eikö?

Mites siellä töissä menee? Kiitos hyvin. Työkaverit ovat mukavia, nyt on vihdoin rutiinit jotenkuten hallussa ja jotain alkaa jo ymmärtämäänkin. Saksan kielen vaivihkaisen kehittymisen huomaa siitä, että puhelimeen vastaaminen ei enää jännitä ja emailin kirjoittamista varten en enää paljoa googleta. En tosin usko, että koskaan tulen puhumaan saksaa ihan sujuvasti ilman aksenttia, mutta eipä tuo suoraan sanoen haittaa.

Eli joo, täällä eletään. Normaaliin työeläämään sopeutuminen vain vie energiaa enemmän kuin luulin.

Auringonpimennys ja huonot äidit

Saksassakin oli iso hulabaloo auringonpimennyksestä. En ole seurannut, miten se Suomessa meni, mutta eikö se paremmin pohjoisessa näkynyt? Täällä oli pilvetön taivas, joten puoli kymmeneltä aamulla oli juhlatunnelmaa.

Paitsi huonoilla äideillä.

auringonpimennysPari päivää aikaisemmin oli jo toimistolla siitä puhetta: auringonpimennyslasit olivat tyystin loppuneet kaupungista. Aikaisemmin niitä sai parilla eurolla, mutta nyt niitä kaupiteltiin jopa 60 euron hintaan Ebayssä. Tämä oli huono juttu, sillä äidit olivat nyt pulassa.

Tällä viikolla tuli useille vanhemmille koulusta lappu, jossa sanottiin, että luokka menee pimennystä ulos ihmettelemään, mutta kaikilla pitää olla erityislasit päässä. Muuten lapsi jää sisälle. Hyvät kotirouvat ovat tämän tietysti huomioineet jo kuukausia sitten ja ostaneet lasit ajoissa. Tai saksalaiseen tapaan säästäneet lasit edelliseltä kerralta (vuonna 1999). Huonot äidit eivät asiaa tietysti olleet ollenkaan huomioineet. Nyt siis lapsi jäi yksinään sisälle tylsistymään.

Miten minun, normaalisti huonon äidin, kävi?

Kävi säkä. Koulu oli ostanut ne kaikille.

Annan taulu nro 2

Tekstiviesti Miehelle tänään: ”Taisin juuri ostaa taulun.”

IMG_1873Kävin Anna Kiiskisen näyttelyssä. Se on vaarallista, tiesin kyllä sen. Ajattelin, kun ei pahemmin ole seinätilaa, niin eihän siinä mitään vaaraa ole. Ja pah.

Annan taulut vetoavat minuun (lue postauksen esim. tästä ja tästä), siitä ei pääse ympäri. En tiedä sitten yhtikäs mitään taiteesta, sen täytyy vaan sykähdyttää minua. Anna tekee sen. Koivu-taulu on minulle tärkeä.

Joten kun Anna näyttelyssään vinkkasi minulle, että hänellä on vuodenaika-sarjassaan ”Ein Jahr” vielä kolme taulua vapaana, tiesin että se oli menoa. Mieluusti olisin ottanut kaikkia kolme – ja ehkä vielä otankin – mutta sen Tammikuun varasin samantien. Yksinkertaisissa lumisissa oksissa on jotain suomalaista.

Niin. Mihinkähän sen oikein laittaisi??

Toimistovaatetus tai sitten ei

Mikä ero on siistin toimistoasun ja farkkuretkun välillä? Silitys.

Olen yleensä melko huoliteltu, kun olen ihmisten ilmoilla. Kotona on ihan eri asia ja silloin on minulla valitettavasti jalassa Miehen verkkarit. Ihan totta. Hävettää itseäkin.

Anyway, kotirouvuuden jälkeen ajattelin, että vihdoinkin saan laittaa toimistoon korkkarit ja hamuta kaappien kätköistä ne siistit työvaatteet, joille ei ole ollut viime vuosina käyttöä. Varsinaista dresscodea ei firmassa ole (sen verran insinöörispainotteista työväki taitaa olla), mutta kyllä smart casual -tasolla mennään.

Mutta se silitys tuli vastaan. Minulla ei kertakaikkiaan ole energiaa joka aamu silittää kauluspaitaa tai mekkoa. En vaan pysty. Edellisenä iltana aivokapasiteettini ei myöskään pysty työstämään vaatteiden valintaa, joten mönkään meni tämäkin yritys.

Onneksi on keksitty jakku, jonka voi yhdistää farkkujenkin kanssa. Se toppi alla menee ihan silittämättäkin. Vielä kun joku keksisi, miten tukka saadaan kahdessa sekunnissa kuntoon. Ponnari ei minulle nimittäin sovi (lue vaikka Aperitiivilla-blogin postaukseni asiasta).