Lukkosepän pakeilla

Portaissa se vasta välähti. Ei helvetti… Kiire seis, käsilaukku tyhjäksi. Totta se oli, avaimet oli jääneet sisälle.

Tytär nyyhkyttää vieressä, minä kiroan omaa tyhmyyttäni, Mies vuorilla tavoittamattomissa. Ei auta muu kuin soittaa Schlüsseldienstiin – lukkosepälle, jonka mainostarra oli kätevästi ulko-ovessa. Ei hätää, apu tulee parissakymmenessä minuutissa, luvataan. Kyllä, maksu paikan päällä, mutta korttikin käy.

Ja sovittuna aikana saapuukin paikalle mies työkalupakin kanssa. Henkkarien näyttö – tanskalainen ajokorttinikin kelpaa – ja kysytään, onko ovi vain suljettu vai takalukossa. Työkalupakki auki, muovinen paperinpala ujutetaan raosta sisään ja ovi on auki kahdessa sekunnissa.

Auts. Siis noinko helposti tuo käy?

IMG_3353

Mies kirjoittaa 250€ laskun ja juttelee samalla ammatistaan. ”Tämä on ehdottomasti parhain ammatti, mitä olen kokeillut. Ihmiset ovat aina niin iloisia, kun tulen paikalle.” Niin varmaan, mutta kun saavat laskun käteen, hyytyy hymy varmasti…

Huojentuneena astun avoimesta ovesta sisään ja siinähän ne avaimet roikkuvat eteisen naulassa. Omasta huonosta päästä pitää maksaa, mutta sen verran oli niitä laskuja jo odottamassa, että ylimääräistä rahaa ei kyllä tilille tällä menolla jää.

Ai, kato se parvekkeen ovi oli auki. Alakerran puutarhasta olisi ehkä päässyt tikkaita pitkin meidän parvekkeelle suhtkoht helposti.

Ei oo mun päivä, ei.

Münchenin joukkopaniikin jälkipuintia

Münchenin viikonlopun ammuskelun jälkeen alkaa karu totuus joukkopaniikista paljastua. Olympia-ostoskeskus sijaitsee muutaman kilometrin päästä keskustasta, mutta viime perjantaina poliisioperaatio oli hyvinkin myös keskustan alueella. Alunperinhän raportoitiin jopa kolmesta ampujasta, joten varotoimenpiteet olivat sen mukaiset.

Viime viikolla meillä oli globaalin tiimimme workshop, joten useakin kollegani Aasiasta ja Amerikoista oli Münchenissä. Televisiossa näytettiin kuvaa vain ostarista, joten en edes tajunnut, että keskustassa olevat ihmiset olivat todellisessa pulassa. Työkaverini joutuivat keskelle keskustan dramaattisia tapahtumia, joten en tässä ihan vaan kuulopuheita raportoi. ”Keskusta oli kuin sotatannerta”, kuvailivat kollegani. Mitä keskustassa siis oikein tapahtui?

raatihuone

Keskusta suljettiin. Ihmiset pakenivat liikkeisiin, ravintoloihin, kirkkoihin. Kollegani oli viisi tuntia H&M:ssä lukittujen ovien takana. Toinen näytti kirkon ikkunasta kuvaamaansa näkymää, jossa tyhjillä kaduilla kulki poliisi täydet varustukset päällä pienenä joukkona käyden läpi katukäytävät ja nurkat. Kolmas kertoi lohduttaneensa kenkäkaupassa hysteeristä naista, joka kertoi nähneensä jonkun kuolevan kadulla paetessaan viereensä. Kun tähän lisätään somessa pyörivät huhut ampumistapauksista keskustan alueella, joukkopaniikki oli totta.

IMG_1329

Ja sitä se oli Münchenin keskustassa. Paniikkia ilman mitään varsinaista syytä. Sitä lietsoi some, jota on hankala hallita. Poliisi reagoi ilmoituksiin, mutta ei pystynyt tarpeeksi nopeasti kumoamaan vääriä huhuja. Eikä poliisin viralliset ilmoitukset levinneet yhtä nopeasti kuin kaverilta-kaverille postaukset, vaikka poliisi olikin varsin aktiivinen sekä Twitterissä että Facebookissa.

Miten ne ulkomaalaiset työkaverini? Olivat pulassa kieltä taitamattomina, kaupunkia tuntematta, ilman dataa kännykässä. Yksi oli yötä tuntemattoman sohvalla #opendoors avunannon avulla, toinen sai kyydin paikalliselta hotelliinsa yöllä, kolmas oli jatkuvassa puhelinyhteydessä paikallisen kaverinsa kanssa koko illan. He selvisivät, mutta saivat ikuisen muistijäljen Münchenistä.

On mielenkiintoista seurata, miten poliisi ja kaupunki muokkaavat kriisinhallintaansa tämän jälkeen. Jos joudun itse vastaavaan tilanteeseen, taidan seurata virallista tiedotusta ja muistan että somessa kaikki ei ole totta.

Myrskyn silmässä pitää pysyä tyynenä.

München verilöylyn jälkeen

Aamulla München heräsi uuteen päivään helpottuneena. Poliisi oli ilmoittanut, että OEZ ampuja oli yksittäinen tekijä eikä ollut kyse terrorismista. Yhdeksän viattoman hengen vienyt 18-vuotias mies kärsi ilmeisesti mielenterveysongelmista. Mistä hän oli aseen saanut, on vielä selvittämättä. Kaikki pelkäsivät, että kyseessä olisi ISIS-tyyppinen terroriteko, mutta vaikka ampuja olikin iranilaista sukua, tapaukseen ei liity uskontoon liittyviä vaikutteita.

2016-07-24

Kävin aamulla isossa tavaratalossa. Ihan tyhjä, ihmisiä ei ollut juurikaan liikkeellä. Kaikki torikauppiaatkaan eivät olleet ilmaantuneet paikalle. Kun vein Tyttäreni kaverisynttäreille, kertoivat vanhemmat, että he harkitsivat pitkään synttäreiden peruuttamista. Päättivät kuitenkin pitää ne, koska terrorismista ei ollut iskussa kysymys. Kaikki olivat kuitenkin järkyttyneitä ja aikuiset keskustelivat hiljaa keskenään lasten korvien ulottumattomissa. Tämä on sentään meidän naapuristoa, eihän tällaista voi tapahtua. Iltapäivällä tilanne oli normalisoitunut ja müncheniläiset olivat liikenteessä tavalliseen tapaan, kuitenkin hiljaisempina kuin ennen.

Näin jälkikäteen nousee tapahtumista kolme asiaa esille. Ensinnäkin paniikin näkyminen sosiaalisessa mediassa. Facebookissa huhut liikkuivat eilen illalla rajusti. Ammuskelua keskustassa! Räjähdereppu löydetty Olympia-puistossa! Ampujat liikkeellä joen varrella! Poliisi yritti Twitterissä ja Facebookissa hillitä huhuja ja kehoittaa ihmisiä välttämään ylireagointia. Turha toivo, müncheniläiset olivat erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, kaupunkihan oli suljettu.

Toinen asia oli paikallisten avunanto. #offeneture ja #opendoors merkeillä müncheniläiset ilmoittivat avaavansa ovensa niille, jotka eivät päässeet kotiin julkisen liikenteen stopin vuoksi. Halu auttaa tuntemattomia oli tuttu jo viime kesältä ja syksyltä, kun Müncheniin saapui kymmeniä tuhansia pakolaisia (klikkaa postaus). Eilen tämä ilmiö näkyi jo hyvin aikaisessa vaiheessa, kun oli vielä epäselvää, missä poliisioperaatiossa oli ylipäätään kysymys. Kun tulin kotiin samaan aikaan kun ampumiset alkoivat, pysähtyi julkinen liikenne täysin. Todistin tapausta, jossa itkevä nainen kysyi ruuhkassa pysähtyneenä olevan auton kuskilta, voiko hän ottaa naisen kyytiin, hänellä on nyt hätä. Reaktio oli välittömästi positiivinen, kuski auttoi naisen istuimelle ja vakuutti, että hän vie hänet perille. Hädässä toisia autetaan ja viime yönä monet saivat yösijan tuntemattomien sohvilta.

Muenchenpolizei

Kolmas asia oli poliisin toiminnan kehuminen. Poliisin kasvoksi nousi tiedottaja Marcus da Gloria Martins, joka hoiti hommansa esimerkillisesti. Rauhallinen mies pysyi tyynenä kaaoksen keskellä. Positiivista oli myös tiedotttaminen kaikilla mahdollisilla kanavilla ja monilla kielillä. Sen sijaan Angela Merkelin julkisuudesta poissa pysyminen illan mittaan sai Facebookissa saksalaiset näkemään punaista. Jopa Obamalta tuli lausunto ennen Merkeliä.

Tänä viikonloppuna München suree. Julkiset juhlat, yleisötapahtumat ja konsertit on peruttu, ei turvallisuussyistä, vaan myötätunnosta uhrien perheitä kohtaan. Tämä on yhteinen tragedia.

Wir lieben München.

München – keskellä paniikkia

Nostan katseeni ylös kirjasta. ”Kaikki ulos. Ratikka ei jatka eteenpäin. Poliisioperaation takia julkinen liikenne pysäytetään. Valitettavasti minulla ei ole lisätietoa asiasta. Kaikki ulos.” Sireenit pauhaavat, tuntuu että kaikki Münchenin poliisiautot ovat matkalla jonnekin. Mitä tapahtuu??

Jatkan matkaa kävellen pitkin Dachaustraßea yhdessä muiden kanssa. Ihmiset puhuvat puhelimessa. Autot joutuvat jatkuvasti kurvaamaan sivuun poliisiautojen tieltä. Tämä ei ole normaalia. Yritän päästä paikallislehden sivuille, mutta se on kaatunut. Kysyn vastaantulijalta, tietääkö hän, mitä on tapahtunut.

”Terror. Olympia-zentrum.”

IMG_3204

Vasta kotona selviää, mitä on tapahtunut. Meidän vakiostarilla on ammuttu, useita kuolleita, ampujat pakosalla. ”Pysykää kotona, välttäkää julkisia paikkoja!” Facebookissa paikalliset ilmoittavat olevansa kunnossa. Huhut kiertää: ammuskelua keskustassa, ihmiset paniikissa. Päärautatieasema tyhjennetty, keskusta autio. Juurihan vasta olin matkalla kotiin keskustan kautta!

Munichpanik

Facebookiin ilmestyi tunnin sisällä sivusto, johon voi ilmoittautua olevansa turvassa. Televisiossa pyörii erikoislähetykset, mutta yritän suojella Tytärtä ylimääräiseltä pelolta. Katselemme Paluu tulevaisuuteen -elokuvaa. ”Oliko siellä lapsia”, Tytär kysyy, ”Saako poliisit ne pahikset kiinni?” Mitä siihen voi vastata?

Se saavutti siis Saksan sittenkin. Pitkän aikaa olen ihmetellyt, miten muut isot maat ovat saaneet terroria osakseen ja Saksa on säästynyt. Ei enää. Se tuli omalle kynnykselle.

Halatkaa lapsianne, halatkaa puolisoanne. Sitä ei voi koskaan tietää, milloin se sattuu omalle kohdalle.

Michael Jackson fani

Meillä asuu nykyään Michael Jakson -fani. Ei aavistustakaan, miten 8-vuotiaalle Popin kuningas niin kolahti… Hän ilmeisesti katseli YouTubesta musiikkia ja ei tarvinnut kuin kerran kuunnella Billy Jean ja se oli sitten siinä.

Meille musiikki ei ole ollut erityisen tärkeää eikä Michael Jackson ole todellakaan kuulunut huushollissa. Sen takia onkin jännää seurata, kuinka Tytär fanittaa sitä niin täysillä. Nyt on harjoiteltu Moonwalkia  ja synttärilahjaksi on jo tilattu Jacksonin Wii-tanssipeli. Toivomuslistalla on vielä hattu ja hanska. Synttärijuhliin on nyt teema vihdoinkin siis löydetty.

Jackson kaikaa kodissa enkä minä sitä niin pahana pidä. Huonompiakin harrastuksia on nähty. Itseasiassa aika hyviä biisejä sillä on, kaikki kertakaikkisen kuolemattomia hittejä.

Nähtäväksi jää, kuinka kauan überfanitus kestää.

Huonoäiti

Tyttäremme käy viikoittain Suomi-koulussa. Hänen luokallaan on vajaa 10 lasta, aivan ihana opettaja ja siitä viikottaisesta sessiosta on ihan oikeesti hyötyä. Itse olen myös ollut jo muutaman vuoden aktiivisesti toiminnassa mukana tiedottajan pestillä. Koulumme on sen verran iso, että sitä pitää pyörittää kuin firmaa.

Olen kokopäivätöissä, mikä tarkoittaa sitä, etten pääse viemään Tytärtä koululle. Muuten pitäisi lähteä ennen kolmea toimistolta, eikä sitä taatusti hyvällä katsottaisi. Onneksi olemme löytäneet ratkaisun. Yksi Suomi-koulun opettajista, Ulla, tulee toiselta puolelta kaupunkia hakemaan Tyttären mukaansa. Minä ehdin sitten taas kuudeksi hakemaan hänet.

Pari viikkoa sitten loppui tämä lukukausi. Seuraa kesäloma ja aloitamme syyskuussa uudelleen. Tyttären ryhmä piti vanhemmille juhlat kiitokseksi perheen panostuksesta Suomi-koulutoimintaan. He olivat tehneet pienen näytelmän, jonka he esittivät vanhemmille. Tytär jännitti kovasti ainoita vuorosanojaan: ”Katsokaa, kuninkaan lakeija!”.

Näytelmä meni oikein hyvin. Huonoäiti-tunne tuli siinä vaiheessa, kun aloin lukemaan liitutaudulle kirjoitettuja lasten terveisiä. Muilla luki ihania ”Kiitos, äiti” ym viestejä sydämillä höystettyinä. Ja mitä oli oma tytär kirjoittanut?

IMG_3057

”Kitos, Ula”.

Huoh, paskamutsifiilis.

Tanskalainen tukka

Kävin Tanskassa toukokuussa. Ah, oli ihanaa. Sen kaupungin kun voisi pakata pulloon ja annostella tarpeen mukaan.

IMG_2773

Ostin tietysti sieltä läjän dvd’tä tai niin oli ainakin tarkoitus. Tanskalaiset näköjään streamaa kaikki, joten eipä meinannut löytyä niinkin vanhanaikaisia tavaroita kuin dvd’tä… Mikä on tietysti ongelma sellaiselle, joka ei asu Tanskassa. Keskustassa myytiin tyhjää, lentokentälläkään ei ollut. Mitenkähän oikein pärjään, jos ei vuodessa saa tiettyä määrää tanskalaista krimiä?? Kuihdun pois!

Pari sarjaa kuitenkin löytyi ja niitä katsellessani tein saman havainnon kuin kävellessäni pitkin Köpiksen keskustaa. Kiinnitin huomioita naisten hiuksiin. Tosi usealla oli sivuponnari tai -nuttura. Jännittävää!

IMG_3008

Kotiin tultuani yritin tietysti vääntää parhaani mukaan itselleni sellaisen. Minulla on sen verran pitkät hiukset, että nuttura kyllä onnistuu, mutta se pinnien määrä on melkoinen… Toimistolla kolleegat myös kiinnittivät huomiota, mikä tuki teoriaani, että sivunutturoita ei vaan Münchenissä harrasteta.

Tällaisiakin havaintoja voi tehdä, kun pitää silmät auki!