Juomia Italiassa

Voih, Italian tunnelmissa vielä! Lomaanhan kuuluu aina hyvä ruoka ja juoma. Minun ihanneloma on drinkki yhdessä ja kirja toisessa kädessä, ja tällaisia lomia olenkin saanut onnekseni viettää.

Italiassa, samoin kuin Saksassa, ykkösdrinkkin näyttää olevan Aperol Spritz, joka on myös minun suosikkijuomani. Raikas eikä liian makea. Mutta katsokaas miten drinkki tarjottiin Italiassa.

Tämä tapa sopisi kyllä muihinkin maihin, kiitos! Automaattisesti tuli pienet kulhot sipsejä, pähkinöitä ja oliiveja. Vähänkös oli kiva siellä terassilla istuskella drinkkiä nauttien, raksuja mutustellen ja tietysti se kirja toisessa kädessä.

Toinen erikoisempi tapaus tuli vastaan kahvilassa. He toivat lasillisen maitovaahtoa, johon sai itse sekoittaa pikkukannullisen kahvia joukkoon. Tuohon en olekaan aikaisemmin törmännyt!

Jaa, pian sitä olisi muuten Suomen matkakin edessä. Tulisikohan siellä uusia juomatuttavuuksia??

Sammakonkutua aamiaiseksi

Mies on hippi, joten meille ilmestyy kaappeihin aina jos jonkinlaista siementä ja pähkinää. Suhtaudun epäillen kaikkiin ruokiin, jossa ei ole sokeria tai rasvaa. Jos syön, sen pitää olla kyllä täynnä kaloreita tai vähintään alkoholia.

Meidän perheessä on aamiainen aina ongelma. Minulla ja Tyttärellä ei siihen kellonaikaan ole erityisemmin ruokahalua, Mies syö jokatapauksessa munakasta tai pihviä aamupalaksi ja lisäksi aina on kauhea kiire. Tyttärelle ei kelpaa jugurtti eikä leipä, kaurapuuro on ihan yöks.

Sisko antoi aikoinaan vinkin chia-siemenistä ja olen ottanut ne aktiivisesti käyttöön. Illalla juomalasiin vanilja-soijamaitoa, pari lusikallista siemeniä ja lopuksi kaurahiutaleita perään. Aamulla seos on sopivan turvonnutta. Sitten vaan marjoja päälle, niin hyvää on!

Tytär kutsuu seosta sammakonkuduksi ja siltähän se vähän näyttää. Vaikka maku onkin ok, hän ei suostu sitä syömään, joten teen hänen seoksesta vaan kylmäpuuron ilman siemeniä. Saksassa sitä muuten myydään Birchermüslin nimellä.

Mites teillä hoidetaan aamupalat?

Proseccoa aasialaisessa ravintolassa

Viinin tilaaminen aasialaisessa ravintolassa voi olla aika riskaabelia hommaa. Aasialainen ruoka ja olut kyllä kuuluvat mielestäni yhteen, mutta take away -paikassa hyvän valkkarin saamisesta en kyllä menisi takuuseen…

Kun Saksassa istutetaan 10 naista pöytään, on luonnollinen valinta italialainen kuohuviini. Prosecco taitaa olla Saksan kansallisjuoma. Ruokakaupoissa hyväkään pullo ei paljoa maksa ja jos haluaa halpiskuoharia drinkkien pohjaksi, parilla eurolla löytyy useampaa sorttia. Prosecco ja saksalainen sopivat yhteen.

”Onko teillä proseccoa? Emme ole varsinaisesti syömässä, mutta lasillinen maistuisi.” Thai-nainen katsoo hämmentyneenä kymmenen naisen joukkoa. ”En ole varma, pitää käydä katsomassa…” Kun sanomme tilaavamme samantien kolme pulloa, näkyy paniikki tarjoilijan silmistä. Eihän aasialaisessa take away -ravintolassa kukaan juomia tilaa… Hän palaa takaisin hyvien uutisten kera. Yksi pullo löytyi heti!

Hymyilemme tyytyväisenä, mutta seuraamme baaritiskin kuhinaa kiinnostuneita. Seuraa nimittäin ongelma nro 2: talosta ei näytä löytyvän tarpeeksi kuohuviini-laseja! Kaapeista kaivetaan pölyyntyneitä laseja kiireellä ja pestään ne. Meille tuodaan eriparisia laseja pahoittelun kera. Ei se mitään, kunhan ei tarvitse olut-kolpakoista juoda.

Entäs ne muut pullot? Ensimmäinen pullo tasattiin 10 lasiin vikkelästi. Ongelma nro 3: ”Niin tuota, ne pitää olla vielä kylmässä”. Toinen pullo tuli pöytään jonkin ajan kuluttua melko viileänä, kolmas pullo oli kyllä kuitenkin enemmän kuin haaleaa ja neljäs pullo ei ollut jääkaappia nähnytkään. Kaikki kuitenkin meni illan mittaan parempiin suihin.

Tuli laskun aika. Kukaan ei ollut kysynyt pullon hintaa, joten arvuuttelimme laskun lopputulosta. Mitään hyvää proseccoa se ei kyllä ollut, Aldista saa tuollaisen pullon varmaan alle viidellä eurolla. Uskaltavatko silti pyytää yli 20 euroa pullolta??

Laskussa lukee 9,50€ pullo. Tirskuimme. Olikohan ne nyt ihan tosissaan? Olivat selvästi vetäneet hatusta tuon hinnan. Lisäksi olivat laskuttaneet yhden pullon vähemmän kuin mitä olimme juoneet. Kiitimme, annoimme hyvät tipit ja lähdimme.

Tästähän tulee meidän vakipaikka!

Taas tapasta

Mies soittaa kotimatkalta. ”Onko meillä ruokaa?” No eipä tietenkään, kukaan ei ole vaivaantunut käymään kaupassa. Taaskaan. Jotenkin tavallisen tuttu tilanne.

Vaihtoehtoja on useampia. A) Kärsimme nälkää B) Ulkoistamme illallisen korttelin italialaiseen tai aasialaiseen C) Tai luotamme tapakseen.

Tapas on meidän perheessä luottoruoka. Mitä tapas sitten on? Se on se jämäruoka eli kaikkea mitä kaapista löytyy. Useinmiten jotain löytyy aina vähän, joten ruokalajeja on pakostakin useampia. Tapas on vaan nätimpi ja eksoottisempi nimi kuin ”jämäruoka” vai mitenkä tämä suomeksi ilmaisisikaan…

Tapaksien takia meillä on muutama luottoaines aina kaapissa pahan päivän varalle. Parmankinkkua on vakuumissa jemmassa, se kun säilyy vaikka vuoden. Oliivit on hyvä valinta, niistä saa tomaattien, valkosipulin ja basilikan kanssa käyvän salaatin. Omput ja juusto on hyvä yhdistelmä. Hedelmistä sattui olemaan nyt meloni vielä käypää kamaa. Muuten saakin olla marjojen ja hedelmien kanssa tarkkana, ettei ne mene huonoksi.

Eli jos syötte jämäruokaa, nimeätte sen vaan espanjalaisittain tapakseksi, niin kuulostaa paljon paremmalta!

München-maanantai: Augustiner Kellerin Biergarten

Saksalaisten paras keksintö on Biergarten. Piste. Kun keväällä aurinko lämmittää päivät 15 asteeseen, avautuvat nämä ulkoilmaravintolat. Müncheniläisissä biergarteneissa on tapa, että sinne saa tuoda omat syömiset, mutta juomat pitää ostaa. Niinpä viikonloppuisin näkyy pöytäliinalla katettuja picknikpöytiä, joihin haetaan ne litran massit. Biergartenissa on yleensä lapsille leikkipaikka, joten äiditkin saavat olla rauhassa. Biergarten on yhtä kuin kesäinen päivä.

Keskustassa ei luonnollisestikaan isoja biergarteneita ole, mutta lähin taitaa olla Augustiner Keller, johon on päärautatieasemalta pari korttelia. Se onkin kohtuullisen iso, ulkoilmaravintolassa on noin 5000 paikkaa. Ja usko pois, lämpimällä ilmalla saa todella hakemalla hakea vapaata pöytää.

Augustiner Keller on ihanan varjoinen, sen pitää huolen 100 kastanjapuuta. Tiesittekö muuten, että Biergarteneissa suositaan kastanjapuita, koska niiden juuret eivät mene syvälle, vaan enemmänkin pintaa pitkin. Aikaisemmin nimittäin Biergarteneissa oli rakennettu kellarit oluen säilytystä varten, joten juuret olisivat tietysti menneet kellariin.

Eli jos olet Münchenin keskustan tuntumassa, janottaa ja on kuuma, lähde kokemaan perinteistä saksalaista kesäpäivää Augustiner Kellerin Biergarteniin. Hae litran massi olutta, osta bretzen mukaan ja nauti!

München-maanantai: Iltapäivätee

Joskus ei vaan jaksa baijerilaista makkaraa ja olutta, vaan kaipaa jotain ihan muuta. Silloin mennään juomaan teetä brittiläiseen tyyliin.

The Victorian Housella on pari ravintolaa ja kahvilaa Münchenissä. Me kävimme Neuhausenin ravintolassa. Kun sisään käveli, saapui englantilaiselle maaperälle. Yritimme ystäväni kanssa määritellä, mistä se johtui. Ilmeisesti se oli seinäpaneeleiden, kukkakankaiden ja vihreän maalin yhteissumma.

Ruokalista on varsin runsas. Me olimme varautuneet iltapäiväteen tilaamiseen, mutta kuolasimme myös lounaslistan perään. Varsinkin Eggs Benedict-valikoima oli houkutteleva. Itse päädyin tilaamaan Victorian House Full Tea -annoksen, jossa on Finger sandwichejä, sconeseja, kakkuja sekä tietysti teetä ja lasi proseccoa. En ymmärrä, miten joku voi yksin sellaisen satsin vetää. Jäi meiltä puolitiehen, vaikka Tytärkin oli jakamassa annosta kanssani.

Eli silloin kun Saksa ei nappaa, voi Münchenissäkin lähteä Britteihin!

Lohturuoka

Olin ystävän luona lounaalla. Sen naisen kotiin menee mielellään – ruoka on taatusti ensiluokkaista ja viini hyvää. En minä osaa jotain lohipurilaisia tehdä ja miten se viini olikaan niin suunmukaista?? Juuri tämän takia sanonkin, että kannattaa valita ystävänsä oikein. Se on hirmu kätevää, kun kaveri on viinifirmassa töissä ja lukee Glorian ruokalehteä.

Join siinä sitten Hannen viinejä ja heiluttelin varpaita. Oli puhetta lohturuuista. Hanne kertoi, että baijerilaisten lohturuoka on lättykeitto. Juu, luitte oikein. Resepti menee yksinkertaisimmillaan niin, että paistat kasan lettuja ja pistät ne lihaliemeen. (Googlaa Pfannkuchensuppe, jos haluat tietää lisää) Jos pää on kipeä Fön-tuulen takia, jos anoppi räksyttää ja kollegat kiusaa, palaavat isotkin miehet yksinkertaisten asioiden äärelle. Äitin tekemää.

Minä sitten siinä mietin, että mikä on minun lohturuokani. Kun on jo 11 vuotta asunut ulkomailla, kotiruokamme on kansainvälistynyt. Perunaa syömme tuskin lainkaan, tilalle on tullut paljon italialaista. Couscous on arkiruokaa, cevapicci tyttären lempparia, takeawaystä intialaista. Mistä minulle tulee koti ja äiti mieleen?

Pitkän harkinnan jälkeen alan kallistumaan makaronilaatikon puolelle. Itse en sitä enää oikeastaan tee, maku on nykyään liian yksinkertainen. Mutta jotain lohduttavaa siinä on. Sitä syödessä palaa siihen ahtaan keittiönpöydän äärelle, lukemaan Apu-lehteä ja katselemaan Ritari Ässää. Kaikki oli vielä niin yksinkertaista.

Rakkaudella tehtyä.

(Julkaistu aperitiivilla blogissa 07.10.2014)

Vesimeloni v. 2.0

Tänä kesänä olen saanut yllättyä moneen kertaan vesimelonista. Juu, luit oikein.

Vesimeloni on ollut suuri suosikkini kautta aikojen. Luulen, että jos pitäisi valita yksi hedelmä, jota syödä loppuikä, se olisi joko vesimeloni tai aprikoosi. Kesäkuuman lempisalaatti on vesimeloni-feta-minttu-yhdistelmä. Simppelimmäksi ei voi mennä.

Ensinnäkin löysin kaupasta pikkumelonin kantokassilla. Se ei ollut tavallisen kokoinen – sitähän ei kanna mikään viritelmä – mutta sellainen pikkujalkapallon kokoinen. Pahvikahvasta oli kyllä kätevä ottaa kiinni, vaikka pitkälle ei kestänytkään. Yritys hyvä kymmenen.

Toinen jekku oli, että olen näemmä elämäni ensimmäiset 40 vuotta aina paloitellut vesimelonin väärin. Tiedäthän, leikannut niitä kolmion muotoisia paloja. Ei! Katso kuva:

Testasin tuota ”tikkutekniikkaa” Tyttären luokan kesäjuhlilla. (Muut äidit olivat tuoneet itseleipomiaan kakkuja, minä vaivaisen melonin. Huoh.) Ja se toimi! Pitkän veitsen kun olisi vielä saanut avuksi matkapuukon sijasta, niin olisi leikkaaminen mennyt vieläkin vaivattomammin.

Tämä kesä vietetään siis uutuudenviehätystään rutkasti lisännyttä vesimelonia syöden!

München-maanantai: Cocktailille!

Kaverit tietävät, että lähden mielelläni juomaan lasillisen tai pari. Periaatteeni on, että jos joku jaksaa kysyä minua mukaan, otan kutsun kiitollisena vastaan. Mutta kun usein ei kuitenkaan ulkona ravintoloissa hyppää, niin ne vaihtoehdot ovat aina hukassa, jos ei aina irkkubaariin halua.

Loppu-illasta haluaa jo jättää meluisat baarit, mutta jatkaa vielä jutustelua ystävien kanssa. Baarin pitäisi olla siis keskustassa, että siitä voi helposti hypätä junaan. Eikä enää missään tapauksessa olutta, vaan joku kiva cocktail.

Barista on kai kahvila ja ravintolakin, mutta me Mynkkenin naiset tunnemme sen nimenomaan baarina. Se on sivukadulla melkein piilossa oleva pieni klassinen kuppila, hyvätasoinen sellainen. Tummat puupinnat hämärtävät tunnelman, valot loistavat baarin hyllyistä. Ja mikä tärkeintä, cocktail-valikoima on melkoinen.

Barista on Fünf Höfe-kauppakeskuksen takana, Bayerischer Hofin lähettyvillä. Olemme sinne vaeltaneet kerran jos toisenkin… Ensimmäinen kymmenen minuuttia menee aina listaa selatesssa ja päätöstä tuskastellessa. Paikka on pieni, pöydät lähekkäin, mutta aina me olemme saaneet jonkun kulman itsellemme valloitettua.

Jos ajattelit testata sen, kutsu mut mukaan!

Maitojuhlissa

Sunnuntain kunniaksi kävimme Tyttären kanssa Olympia-puistossa Maitofestivaaleilla. Baijerilaista tunnelmaa, myyntikojuja, puhallinmusiikkia ja lopulta niitä lehmiäkin.

Niin. Ehkä taas meni hieman överiksi perheessä, jossa oikeastaan yksi kolmesta syö maitotuotteita. Kojuista sai halvalla tuotepusseja, joten niitä tarttui mukaan parikin kappaletta. Pusseista tuli lähinnä erilaisia jugurtteja. Niitä syön siis seuraavan kuukauden.

Jännin juttu tuli kylkiäisenä. Se oli sellainen muotti, että maitokahvin päälle tulee vaikka kaakaosta kuvio.

Pitänee harjoitella… Nailed it.