Veronan oopperassa

Tunnustan pitäväni oopperasta ja haaveenani oli jo pitemmän aikaa ollut käydä kokemassa Veronan amfiteatteri. Koska tiesin olevamme kesällä Veronan kulmilla, niin tein haaveestani totta.

IMG_3695

Lippujen tilaus netistä oli kätevää. Ostimme halvimmat liput, koska tiesin, että eräs 9-vuotias tuskin viihtyy siellä koko illan, joten ihan turha olisi panostaa kalliimpiin lippuihin… Liput maksoivat vähän yli 20€ per nokka. Ilta oli lämmin ja odotukset korkealla. Ihana elämys tulossa!

Paikkamme olivat vanhoilla kivipenkeillä kolosseumin reunamilla. Näille numerottomille paikoille sai mennä tuntia aikaisemmin ja mekin vaelsimme sinne ajoissa. Meillä kävi säkä. Henkilökunta ohjasi meidät penkeille, joka oli tyhjäksi jätetyn käytävän reunalla, joten saimme nojata. Yleensä noilla penkeillä ollaan varpaat toisen niskassa. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että nämä vanhat kiviportaat olivat kivemmat kuin tavalliset yleisöpenkit. Tunnelma oli katossa.

IMG_3729

Olimme varautuneet pepun puutumiseen ottamalla omat tyynyt mukaan. Tämä oli turhaa, sillä tyynyjä sai maksua vastaan lainatakin. Mutta usko pois, se kannattaa. Yleisöllä oli paljon omaa syötävää ja juotavaa mukana, ihana picknick-meininki. Lähikaupasta kun saa parmankinkkua, oliivia ja juustoa sopuhintaan, niin mikäs sen mukavampaa muutaman tunnin kulttuurisessiolle. Juomisen kanssa olikin sitten ongelma, sillä lasipulloja kolosseumille ei missään nimessä hyväksytä. Vieressäni istunut tanskalaisrouva oli löytänyt kaupasta muovisen viinipullon, mutta henkilökunta tuli kyllä tarkastamaan sitä useaan kertaan. Onneksi palvelu pelasi ja myyjät kauppasivat tauoilla Vinobiercola-huudoillaan janoisille tavaraan. Ylihintaan, mutta kumminkin.

IMG_3730

Itse oopperakokemus ei ollut niin hääppöinen. Akustiikka ei ollut niitä parhaimpia ja olisin kaivannut kiikareita, sen verran kaukana lavalta istuimme. Tekstitys pelasi italiaksi ja englanniksi. Turdandot-ooppera alkoi siinä yhdeksän kieppeillä ja ilta tummeni pian. Onneksi Italian lämpimässä kesässä tarkeni.

IMG_3724

Onhan se elämys istua ikivanhoilla kivipenkeillä Italian yössä parmesaanin palaa mutustellen. Kannattaa kokeilla, vaikka et suuri oopperan ystävä olisikaan. Veronan oopperasta on hyvä aloittaa kulttuurimatkailu!

2 thoughts on “Veronan oopperassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s