Veronan oopperassa

Tunnustan pitäväni oopperasta ja haaveenani oli jo pitemmän aikaa ollut käydä kokemassa Veronan amfiteatteri. Koska tiesin olevamme kesällä Veronan kulmilla, niin tein haaveestani totta.

IMG_3695

Lippujen tilaus netistä oli kätevää. Ostimme halvimmat liput, koska tiesin, että eräs 9-vuotias tuskin viihtyy siellä koko illan, joten ihan turha olisi panostaa kalliimpiin lippuihin… Liput maksoivat vähän yli 20€ per nokka. Ilta oli lämmin ja odotukset korkealla. Ihana elämys tulossa!

Paikkamme olivat vanhoilla kivipenkeillä kolosseumin reunamilla. Näille numerottomille paikoille sai mennä tuntia aikaisemmin ja mekin vaelsimme sinne ajoissa. Meillä kävi säkä. Henkilökunta ohjasi meidät penkeille, joka oli tyhjäksi jätetyn käytävän reunalla, joten saimme nojata. Yleensä noilla penkeillä ollaan varpaat toisen niskassa. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että nämä vanhat kiviportaat olivat kivemmat kuin tavalliset yleisöpenkit. Tunnelma oli katossa.

IMG_3729

Olimme varautuneet pepun puutumiseen ottamalla omat tyynyt mukaan. Tämä oli turhaa, sillä tyynyjä sai maksua vastaan lainatakin. Mutta usko pois, se kannattaa. Yleisöllä oli paljon omaa syötävää ja juotavaa mukana, ihana picknick-meininki. Lähikaupasta kun saa parmankinkkua, oliivia ja juustoa sopuhintaan, niin mikäs sen mukavampaa muutaman tunnin kulttuurisessiolle. Juomisen kanssa olikin sitten ongelma, sillä lasipulloja kolosseumille ei missään nimessä hyväksytä. Vieressäni istunut tanskalaisrouva oli löytänyt kaupasta muovisen viinipullon, mutta henkilökunta tuli kyllä tarkastamaan sitä useaan kertaan. Onneksi palvelu pelasi ja myyjät kauppasivat tauoilla Vinobiercola-huudoillaan janoisille tavaraan. Ylihintaan, mutta kumminkin.

IMG_3730

Itse oopperakokemus ei ollut niin hääppöinen. Akustiikka ei ollut niitä parhaimpia ja olisin kaivannut kiikareita, sen verran kaukana lavalta istuimme. Tekstitys pelasi italiaksi ja englanniksi. Turdandot-ooppera alkoi siinä yhdeksän kieppeillä ja ilta tummeni pian. Onneksi Italian lämpimässä kesässä tarkeni.

IMG_3724

Onhan se elämys istua ikivanhoilla kivipenkeillä Italian yössä parmesaanin palaa mutustellen. Kannattaa kokeilla, vaikka et suuri oopperan ystävä olisikaan. Veronan oopperasta on hyvä aloittaa kulttuurimatkailu!

Mainokset

Korealaisessa illassa

Erilaisuus-teema jatkuu eilisen uskonto-keskustelun jälkimainingeissa. Tiedättekö mitään korealaisesta kulttuurista? Juu, en minäkään. Olin siis hyvinkin mielissäni, kun saimme Tyttären koulukaverilta kutsun korealaiseen iltaan.

IMG_3331Olipas mahtavaa. Saimme kuulla perinnesoittoa instrumenteilla, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Lauluja oli kaikkea ikivanhoista viisuista nykyaikaiseen Ganham Style -tyyppiseen menoon.

IMG_3323Ja ne puvut. Vähän kimonon tapaisia, mutta ei sinne päinkään. Koristeellisuus oli aivan eri luokkaa, mitä vaatimattomissa suomalaisissa kansallispuvuissa. Huomaa, missä maassa on ollut kuninkaallisia ja hovietiketti…

IMG_3336Illan kohokohta oli rumpuesitys, jossa Tyttäreni kaverin äiti esiintyi. Kaksi naista teki melkoisen shown käyttäen kolmea hartioiden tasolle kiinnitettyä rumpua. Sitä ei niin vaan perässä tehtäisi.

Ilta päättyi kamppailulajishow’hun ja korealaiseen ruokaan. Tytär sujahti lapsiporukkaan hiustenväristä huolimatta. Juuri näin sen pitääkin mennä.

IMG_3348

Tammikuu saapui taloon

Kerroin taannoin, että ostin melkohkolailla spontaanisti taulun (postaus). Sanoin Anna Kiiskiselle hänen ateljeensa näyttelyssä, että varaapa tuo minulle ja palataan asiaan myöhemmin.

IMG_3139Nyt taulu on onnellisesti meillä. ”Tammikuu” sai paikkansa koivutaulun vieressä. Annan tauluissa on jotain askeettisen suomalaista, joka vetoaa minuun. Nyt himoitsen hänen tauluaan, jonka aihe on tuulessa heiluvat valkoiset verhot, joista valo paistaa läpi. Kuulostaa oudolta, mutta se kolahti minuun täysin. Valon ja varjon leikissä silmä lepää.

Kiitos Annalle sielun virkistämisestä.

Annan taulu nro 2

Tekstiviesti Miehelle tänään: ”Taisin juuri ostaa taulun.”

IMG_1873Kävin Anna Kiiskisen näyttelyssä. Se on vaarallista, tiesin kyllä sen. Ajattelin, kun ei pahemmin ole seinätilaa, niin eihän siinä mitään vaaraa ole. Ja pah.

Annan taulut vetoavat minuun (lue postauksen esim. tästä ja tästä), siitä ei pääse ympäri. En tiedä sitten yhtikäs mitään taiteesta, sen täytyy vaan sykähdyttää minua. Anna tekee sen. Koivu-taulu on minulle tärkeä.

Joten kun Anna näyttelyssään vinkkasi minulle, että hänellä on vuodenaika-sarjassaan ”Ein Jahr” vielä kolme taulua vapaana, tiesin että se oli menoa. Mieluusti olisin ottanut kaikkia kolme – ja ehkä vielä otankin – mutta sen Tammikuun varasin samantien. Yksinkertaisissa lumisissa oksissa on jotain suomalaista.

Niin. Mihinkähän sen oikein laittaisi??

Anna Kiiskisen näyttely

Olen ennenkin hehkuttanut Anna Kiiskistä, joka Münchenissä vaikuttava suomalainen taidemaalari. Kävin hänen uusimmassa näyttelyssä katsomassa, mikä on Annan tämänhetkinen aihepiiri.

1-IMG_1921Ikkunanäkymiä, puiden varjoja ja valoja. Teema jatkaa hänen edellisiä maalauksiaan, joissa oli paljon veden varjoilla leikkimistä. Ystävättärieni kanssa huokailimme ihastuneina.

Kuin pitsiä. Siltä nuo varjot näyttivät. Osittain hyvin feminiinistä. Anna oli juuri myynyt yhden suuren taulunsa isoon kokoelmaan, joten ura menee eteenpäin. Ei voi muuta kuin ihailla ihmisiä, joilla on kyky olla luova. Ja jos sillä osaamisellaan saa elantonsakin, niin ei voi muuta kuin hattua nostaa.

1-IMG_1919Mistähän minä uutta seinätilaa saisin, että voisi jonkun uuden Anna työn sinne sijoittaa…

Ilta Westön ja Ketun parissa

Frankfurtin kirjamessujen – ja Finland.cool osanoton jälkeen – on suomalaisia kirjailijoita alkanut pyöriä luennoimassa Münchenissäkin. Eilen olivat vuorossa Katja Kettu ja Kjell Westö.

1-2014-10-14Paikalla oli ihan kiitettävästi porukkaa, saksalaisia, mutta eniten kai Münchenin suomalaisia. Keskustelu käytiin saksaksi ja suomeksi. Kirjailijat vastailivat juontajan kysymyksiin ja luettiin näytteitä kirjoista.

Aihe on kummallekin kansalle vaikea, sota-aika. Ihmettelen vieläkin, kuinka kollektiivista syyllisyyden tunnetta saksalaiset ovat pystyneet kestämään. Aika parantaa, mutta natsi-menneisyys ei ole kuitenkaan vielä niin kaukainen asia. Minun sukupolveni on vielä saanut isovanhemmiltaan ensikäden sotajuttuja kuunnella. ”Ei koskaan enää” on ajatukseni, mutta historia toistaa itseään. Ihminen on tyhmä.

Ilta Ketun ja Westön parissa oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirja tarttui mukaan, siellä kun oli ruotsalaisen kirjakaupan ansiosta tarjolla ne myös suomeksi. Ja oli salmiakkia myös.

Illan yllätys oli, että Kjell Westö veti osuutensa saksaksi. Kappas!

Taidetta Prahasta

Tässä vielä muutama kuva Prahan matkalta. Kaupunki on täynnä ihania, myös moderneja yksityiskohtia.

Oletteko kiinnittäneet huomiota kaupunkien puistonpenkkeihin? Tottakai ne on tilattu tukkutuotantona jostain, luultavasti mahdollisimman halvalla. Mutta tsekatkaapa prahalaisen penkin detaljit!

Prahan penkitKaupungin muurilla tuli tällainen ihanan vaaleanpunainen ilmestys vastaan. Hih.

Praha_tvJossain museon edustalla oli tällaisia konttaajia. Eri vänkä ilmestys, varsinkin kun kokoa oli melkoisesti.

1-IMG_1250Ja vielä filosofisia lausahduksia baarin ikkunasta: ”… koska mikään mahtava tarina ei ole koskaan alkanut sillä, että joku syö salaattia”.

1-IMG_1352