Pöytä Oktoberfesteillä

Kahden viikon aikana ehdin Oktoberfesteille parisen kertaa. Se riittää ihan hyvin. Tällaiselle nelikymppiselle yksi keikka merkitsee useamman päivän toipumisaikaa…

img_4150

Kuten aikaisemminkin minulla oli oma pöytä Hofbräun teltasta. Otan aina sunnuntain lounaspaikan ja yleensä viihdymme kylläkin pöydän luovuttamisen jälkeen teltassa pidempääkin. Kun pöydän on kerran saanut varattua, siitä kannattaa pitää kiinni – sen verran vaikeita on saada noita viikonloppuvarauksia. Viime vuonna kokeilin lauantaipöytää, mutta silloin oli meno hiukka liian rajua minulle…

Päivä sujui tuttuun tapaan. Tänä vuonna turvallisuutta oli kiristetty siten, että koko alue oli aidattu ja sisäänkäynneillä tsekattiin laukut. Reppuja ja sitä isompia ei saanut ottaa mukaan, mutta koska siitä oli tiedotettu tarpeeksi, sujui turvatarkastus sujuvasti. Klo 12 pöytään, ekat litran massit nenän eteen ja teltan tunnelmaa ihmettelemään.

img_4148

Hofbräun teltta on yksi isoimmista: ulkopaikat mukaan luettuettuina istumapaikkoja on noin 9000. Hofbräussa on paljon ulkomaalaisia ja minäkin päädyin oman pöydän luovuttamisen jälkeen amerikkalaisten seuraan jatkamaan iltaa. Tänä vuonna istumapaikka oli melko helppo saada, koska teltat eivät olleet niin tupaten täynnä.

img_4181

Mitä maksaa yksi Oktoberfest-keikka? Pöytä ei sinänsä maksa mitään ylimääräistä, vaan varauksen yhteydessä jokaiselle periaatteessa ostetaan lippuja ruokaan ja juomaan. 36 euron pakettiin tulee kaksi olut-lipuketta, yksi kana-annos ja 7 euron arvoinen vapaasti tuhlattava lippu. Yksi litran massi maksoi tänä vuonna 10,60 plus vähintään euron tippi päälle. Minä en kyllä paria massia enempää saa millään alas.

Seuraavassa postauksessa lisää Oktoberfestien kuriositeetteja!

Jätä kommentti