Oktoberfestien toinen puoli

Oktoberfesteillä käy joka päivä muutama sata tuhatta ihmistä. Porukkaa siis on jos jonkinlaista… Yleensä ottaen kaikki ottavat melko rauhallisesti, vaikka humalassa ollaankin. Aina kuitenkin jotain tapahtuu ja poliisi on paikalla näkyvästi. He kulkevat aina 6 hengen porukoissa ja mukana on myös kolleegoja Italiasta. Kunnon tappelua en ole itse nähnyt kertaakaan.

Telttajuhlinnan oleellinen osa on litran tuopin kumoaminen. Joku nousee penkille, ympärillä hurrataan ja sitten katsotaan, kestääkö kantti. Litra olutta naamaan ei ole mikään helppo temppu, se on tekniikkalaji. Joku nuori nainen tekee sen varsin helpon näköisesti, mutta isolta köriläältä se ei käy välttämättä käden käänteessä. Meidän pöydän macholta ei se onnistunut…

Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa nenänputsausta mentholilla, mikä on jostain syystä melko yleinen tapa ollut Oktoberfesteillä. Vuosia sitten ihmettelin kovasti, että kokaiiniako ne vetää naamaan kaiken kansan nähden, mutta hieman viattomammasta toiminnasta oli kuitenkin kysymys. Mikä pointti tuossa loppujen lopuksi on, en ymmärrä.

Musiikkipuolella vanhat hitit jyräsivät, mutta uusiakin suosikkeja oli. Tänä vuonna taitaa kuningas olla Andreas Gabalier Hulapaluullaan. Ja arvatkaas mitä, islantilaisten jalkapallohuuto päätyi Oktoberfesteille asti! Isoissa teltoissa bändit huudattivat yleisöä islantilaiseen tapaan muutaman kerran varsinkin alku-illasta ja kansainväliseen yleisöön se upposi ihan kybällä.

Tänään maanantaina on Saksassa vapaapäivä ja samalla Oktoberfestien viimeinen päivä. Itse olen menossa vielä juhlimaan suomalaisnaisten kanssa. Ahtaudun siis dirndl-pukuun, hoilotan saksalaisia schlagereita ja eiköhän se olut sitten riitä taas hetkeksi aikaa. Oktarit on kivat, mutta onneksi ne loppuu.

Sitä on vaan tullut vanhaksi. Ensi vuonna otan kyllä isän ja äitin mukaan.

Pöytä Oktoberfesteillä

Kahden viikon aikana ehdin Oktoberfesteille parisen kertaa. Se riittää ihan hyvin. Tällaiselle nelikymppiselle yksi keikka merkitsee useamman päivän toipumisaikaa…

Kuten aikaisemminkin minulla oli oma pöytä Hofbräun teltasta. Otan aina sunnuntain lounaspaikan ja yleensä viihdymme kylläkin pöydän luovuttamisen jälkeen teltassa pidempääkin. Kun pöydän on kerran saanut varattua, siitä kannattaa pitää kiinni – sen verran vaikeita on saada noita viikonloppuvarauksia. Viime vuonna kokeilin lauantaipöytää, mutta silloin oli meno hiukka liian rajua minulle…

Päivä sujui tuttuun tapaan. Tänä vuonna turvallisuutta oli kiristetty siten, että koko alue oli aidattu ja sisäänkäynneillä tsekattiin laukut. Reppuja ja sitä isompia ei saanut ottaa mukaan, mutta koska siitä oli tiedotettu tarpeeksi, sujui turvatarkastus sujuvasti. Klo 12 pöytään, ekat litran massit nenän eteen ja teltan tunnelmaa ihmettelemään.

Hofbräun teltta on yksi isoimmista: ulkopaikat mukaan luettuettuina istumapaikkoja on noin 9000. Hofbräussa on paljon ulkomaalaisia ja minäkin päädyin oman pöydän luovuttamisen jälkeen amerikkalaisten seuraan jatkamaan iltaa. Tänä vuonna istumapaikka oli melko helppo saada, koska teltat eivät olleet niin tupaten täynnä.

Mitä maksaa yksi Oktoberfest-keikka? Pöytä ei sinänsä maksa mitään ylimääräistä, vaan varauksen yhteydessä jokaiselle periaatteessa ostetaan lippuja ruokaan ja juomaan. 36 euron pakettiin tulee kaksi olut-lipuketta, yksi kana-annos ja 7 euron arvoinen vapaasti tuhlattava lippu. Yksi litran massi maksoi tänä vuonna 10,60 plus vähintään euron tippi päälle. Minä en kyllä paria massia enempää saa millään alas.

Seuraavassa postauksessa lisää Oktoberfestien kuriositeetteja!

Oktoberfestin trendit 2016

Viimeistä Oktoberfest-viikonloppua viedään! Aika luoda katsaus viimeiseen kahteen viikkoon ja kertoa tämän vuoden trendit. Viime vuonna olivat kukkamekot ja pitsiessut selkeästi uutuus (klikkaa postaus), vuonna 2014 taas kaikilla oli kukkaseppeleitä päässä (klikkaa). Mites nyt?

Tänä vuonna ei mielestäni ollut mitään selkeää trendiä. Lehdet ennustavat perinnepukujen katoamista Oktoberfesteiltä. Puvuthan eivät ole olleet suinkaan aina kaikilla päällä, vaan se tuli vasta 2000-luvun puolella. Tänä vuonna eivät perinnepuvut mitenkään olleet katoamassa, melkein päinvastoin. Sellaisia turistien halppisversioita kankaisine ”nahkahousuineen” ei ollut niin paljon näkyvissä, vaan suurimmalla osalla oli ihan kunnon vaatteet. Toisaalta turisteja ei ollut niin paljon viime vuosiin verrattuna, joten kai ne jotka tulivat, halusivat myös panostaa.

Hiuksissa löytyi kyllä kukkia, mutta uutuus se ei enää ollut. Mutta katsokaa nyt näitä leidejä! Nättejä kuin mikä!

Lettikampaukset kuuluvat oleellisesti Oktoberfest-tyyliin. Tänä vuonna oli paljon sivulettejä Frozen-tyyliin.

Hatut olivat mukana kuvioissa, kuten aikaisemminkin. Perinteisen baijerilaisen miehen hatussa on tupsu, johon ei missään nimessä saa koskea. Minä pidän sulkatyylistä ja ajattelin ensi vuonna varastaa idean hiuksiin. Minun päässäni hattu ei näytä hyvältä, mutta jotain koristetta pitää tukkaan tällätä.

Oktoberfesteille ovat jalkautuneet näemmä partamiehet, joilla on nuttura tai ponnari. Järkyttävän hyvännäköisiä nahkahousuissaan!

Oktoberfest-jutut jatkuvat vielä seuraavissa postauksissa!

 

 

 

 

 

Oktoberfest-kulkue

Tänään oli perinteinen Oktoberfestien pukuparaati – Trachten- und Schützenzug -, jossa 9000 ihmistä eri yhdistyksien puitteissa taittoi taivalta pitkin märkää kaupunkia. Aivan mahtava tapahtuma!

Perinteitä huokuva kulkue järjestettiin 150. kerran. Perinneyhdistyksien lisäksi paikalla oli erilaisia mm. pelimanniseuroja, ammattiyhdistyksiä ja tietenkin Münchenin panimot. Kulkue oli itseasiassa hyvinkin kansainvälinen, koska siihen otti osaa seuroja naapurimaista Italiasta Ukrainaan.

Väittäisin, että hevosia oli kulkueessa mukana satoja. Ja varsinkin ne panimojen isot hepat olivat varsin vaikuttavia. Pisin hevosletka, joka kuljetti yhtä olutvaunua, koostui 18 hevosesta.

Toinen asia, joka kiinnitti huomiota, oli tietysti ne musikantit. Baijerista ei puhallinmusiikin osaajat varmasti lopu! Letkeä umppapumppa-musiikki virtasi koko kaksituntisen kulkueen ajan. Jos lapsi aloittaa jonkin puhaltimen soittotunnit, eipä hänestä varmaan jazz-muusikkoa Baijerissa tule. Se on perinnemusiikkibändiin vaan sen lapsen tulevaisuus!

Mielenkiintoisin joukkue oli metsästäjien edustajat. Siellä oli peura kaadettuna, villisika riippui orressa ja koirat mukana. Eiköhän ne olkapäillä riippuneet aseet oltu tarkastettu panoksien varalta.

Kaksi tuntia sateessa. Kaikki kunnia sekä kulkueessa olijoille että katsojille. Tunnelma oli kyllä varsin hyvä! Siinä huudeltiin Servusta joka välissä, heiluteltiin ja kyseltiin puolin ja toisin, että miten menee. Jos tilaisuus tulee, ehdottomasti suosittelen tämän kulkueen katsomista. Ja lapsille tiedoksi, että ennen varsinaista kulkuetta siellä jaetaan niitä markkinapipareita sun muuta kamaa.

München ja Baijeri – parasta on elävät perinteet!

München-maanantai: Michael Jaksonin muistomerkki

Tiesittekö, että Münchenin keskustassa on Michael Jacksonille pyhitetty muistopaikka?

Promenadenplatzilla, Bayerischer Hof-luksushotellia vastapäätä on Orlando di Lasson patsas, jonka Michael Jacksonin fanit ovat omineet täysin itselleen. Jacksonin kuoleman jälkeen vuonna 2009 patsaalle alkoi ilmestyä kukkia, julisteita, rakkauskirjeitä, fanikamaa. Jackson yöpyi aina tuossa hotellissa, kun hän oli Münchenissä.

Vuodet eivät suinkaan ole hiljentäneet tahtia, vaan fanit pitävät muistomerkin hyvinkin elävänä. Tuoreita kukkia löytyy, fanikirjeitä äskettäisillä päivämäärillä. Tyttärelleni, joka on Michael Jackson -fani, oli muistomerkki iso elämys. Muut 9-vuotiaat lapset eivät todellakaan fanita Jacksonia, joten hänelle oli iso asia nähdä, että muitakin faneja on.

Muistomerkin pysyvyydestä käydään vuosittain julkista keskustelua, mutta toistaiseksi se on säästynyt purkamiselta. Tosifanien aktiivisuutta täytyy kunnioittaa!

München-maanantai: Frauenplatz

Kun Münchenin keskustan kävelykatu ahdistaa, poikkea hengähtämään Frauenplatzille!

Frauenplatz on aukio kävelykadun lähettyvillä, rauhaisa keidas kuhinan keskellä. Kävelet vain Hirmerin tavaratalon vierestä sivukujalle ja tulet Frauenkirchenin kupeeseen. Kulmassa on Augustinerin ravintola ja varjoisaa aukiota rytmittää suihkulähteen solina. Mielenkiintoisin osa aukiota on kuitenkin mini-München.

Keskusta on valettu pienoismuotoon kaikkien ihailtavaksi. Siitä on kiva seurata, mitä kaikkea talojen fasaadin taakse piiloutukaan. Siellähän on sisäpihoja vaikka kuinka paljon! Ja noinko korkealle kirkkojen kupolit ulottuvatkin!

Minä olen helteellä kiitollinen pienestä hengähdystauosta kirkon varjon kupeessa. Viime viikonloppuna oli kolmeakymppiä vielä, tällä viikolla on kuulemma viimeiset kesähelteet.

Tulee se syksy tännekin.

Münchenin joukkopaniikin jälkipuintia

Münchenin viikonlopun ammuskelun jälkeen alkaa karu totuus joukkopaniikista paljastua. Olympia-ostoskeskus sijaitsee muutaman kilometrin päästä keskustasta, mutta viime perjantaina poliisioperaatio oli hyvinkin myös keskustan alueella. Alunperinhän raportoitiin jopa kolmesta ampujasta, joten varotoimenpiteet olivat sen mukaiset.

Viime viikolla meillä oli globaalin tiimimme workshop, joten useakin kollegani Aasiasta ja Amerikoista oli Münchenissä. Televisiossa näytettiin kuvaa vain ostarista, joten en edes tajunnut, että keskustassa olevat ihmiset olivat todellisessa pulassa. Työkaverini joutuivat keskelle keskustan dramaattisia tapahtumia, joten en tässä ihan vaan kuulopuheita raportoi. ”Keskusta oli kuin sotatannerta”, kuvailivat kollegani. Mitä keskustassa siis oikein tapahtui?

Keskusta suljettiin. Ihmiset pakenivat liikkeisiin, ravintoloihin, kirkkoihin. Kollegani oli viisi tuntia H&M:ssä lukittujen ovien takana. Toinen näytti kirkon ikkunasta kuvaamaansa näkymää, jossa tyhjillä kaduilla kulki poliisi täydet varustukset päällä pienenä joukkona käyden läpi katukäytävät ja nurkat. Kolmas kertoi lohduttaneensa kenkäkaupassa hysteeristä naista, joka kertoi nähneensä jonkun kuolevan kadulla paetessaan viereensä. Kun tähän lisätään somessa pyörivät huhut ampumistapauksista keskustan alueella, joukkopaniikki oli totta.

Ja sitä se oli Münchenin keskustassa. Paniikkia ilman mitään varsinaista syytä. Sitä lietsoi some, jota on hankala hallita. Poliisi reagoi ilmoituksiin, mutta ei pystynyt tarpeeksi nopeasti kumoamaan vääriä huhuja. Eikä poliisin viralliset ilmoitukset levinneet yhtä nopeasti kuin kaverilta-kaverille postaukset, vaikka poliisi olikin varsin aktiivinen sekä Twitterissä että Facebookissa.

Miten ne ulkomaalaiset työkaverini? Olivat pulassa kieltä taitamattomina, kaupunkia tuntematta, ilman dataa kännykässä. Yksi oli yötä tuntemattoman sohvalla #opendoors avunannon avulla, toinen sai kyydin paikalliselta hotelliinsa yöllä, kolmas oli jatkuvassa puhelinyhteydessä paikallisen kaverinsa kanssa koko illan. He selvisivät, mutta saivat ikuisen muistijäljen Münchenistä.

On mielenkiintoista seurata, miten poliisi ja kaupunki muokkaavat kriisinhallintaansa tämän jälkeen. Jos joudun itse vastaavaan tilanteeseen, taidan seurata virallista tiedotusta ja muistan että somessa kaikki ei ole totta.

Myrskyn silmässä pitää pysyä tyynenä.

München verilöylyn jälkeen

Aamulla München heräsi uuteen päivään helpottuneena. Poliisi oli ilmoittanut, että OEZ ampuja oli yksittäinen tekijä eikä ollut kyse terrorismista. Yhdeksän viattoman hengen vienyt 18-vuotias mies kärsi ilmeisesti mielenterveysongelmista. Mistä hän oli aseen saanut, on vielä selvittämättä. Kaikki pelkäsivät, että kyseessä olisi ISIS-tyyppinen terroriteko, mutta vaikka ampuja olikin iranilaista sukua, tapaukseen ei liity uskontoon liittyviä vaikutteita.

Kävin aamulla isossa tavaratalossa. Ihan tyhjä, ihmisiä ei ollut juurikaan liikkeellä. Kaikki torikauppiaatkaan eivät olleet ilmaantuneet paikalle. Kun vein Tyttäreni kaverisynttäreille, kertoivat vanhemmat, että he harkitsivat pitkään synttäreiden peruuttamista. Päättivät kuitenkin pitää ne, koska terrorismista ei ollut iskussa kysymys. Kaikki olivat kuitenkin järkyttyneitä ja aikuiset keskustelivat hiljaa keskenään lasten korvien ulottumattomissa. Tämä on sentään meidän naapuristoa, eihän tällaista voi tapahtua. Iltapäivällä tilanne oli normalisoitunut ja müncheniläiset olivat liikenteessä tavalliseen tapaan, kuitenkin hiljaisempina kuin ennen.

Näin jälkikäteen nousee tapahtumista kolme asiaa esille. Ensinnäkin paniikin näkyminen sosiaalisessa mediassa. Facebookissa huhut liikkuivat eilen illalla rajusti. Ammuskelua keskustassa! Räjähdereppu löydetty Olympia-puistossa! Ampujat liikkeellä joen varrella! Poliisi yritti Twitterissä ja Facebookissa hillitä huhuja ja kehoittaa ihmisiä välttämään ylireagointia. Turha toivo, müncheniläiset olivat erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, kaupunkihan oli suljettu.

Toinen asia oli paikallisten avunanto. #offeneture ja #opendoors merkeillä müncheniläiset ilmoittivat avaavansa ovensa niille, jotka eivät päässeet kotiin julkisen liikenteen stopin vuoksi. Halu auttaa tuntemattomia oli tuttu jo viime kesältä ja syksyltä, kun Müncheniin saapui kymmeniä tuhansia pakolaisia (klikkaa postaus). Eilen tämä ilmiö näkyi jo hyvin aikaisessa vaiheessa, kun oli vielä epäselvää, missä poliisioperaatiossa oli ylipäätään kysymys. Kun tulin kotiin samaan aikaan kun ampumiset alkoivat, pysähtyi julkinen liikenne täysin. Todistin tapausta, jossa itkevä nainen kysyi ruuhkassa pysähtyneenä olevan auton kuskilta, voiko hän ottaa naisen kyytiin, hänellä on nyt hätä. Reaktio oli välittömästi positiivinen, kuski auttoi naisen istuimelle ja vakuutti, että hän vie hänet perille. Hädässä toisia autetaan ja viime yönä monet saivat yösijan tuntemattomien sohvilta.

Kolmas asia oli poliisin toiminnan kehuminen. Poliisin kasvoksi nousi tiedottaja Marcus da Gloria Martins, joka hoiti hommansa esimerkillisesti. Rauhallinen mies pysyi tyynenä kaaoksen keskellä. Positiivista oli myös tiedotttaminen kaikilla mahdollisilla kanavilla ja monilla kielillä. Sen sijaan Angela Merkelin julkisuudesta poissa pysyminen illan mittaan sai Facebookissa saksalaiset näkemään punaista. Jopa Obamalta tuli lausunto ennen Merkeliä.

Tänä viikonloppuna München suree. Julkiset juhlat, yleisötapahtumat ja konsertit on peruttu, ei turvallisuussyistä, vaan myötätunnosta uhrien perheitä kohtaan. Tämä on yhteinen tragedia.

Wir lieben München.

München – keskellä paniikkia

Nostan katseeni ylös kirjasta. ”Kaikki ulos. Ratikka ei jatka eteenpäin. Poliisioperaation takia julkinen liikenne pysäytetään. Valitettavasti minulla ei ole lisätietoa asiasta. Kaikki ulos.” Sireenit pauhaavat, tuntuu että kaikki Münchenin poliisiautot ovat matkalla jonnekin. Mitä tapahtuu??

Jatkan matkaa kävellen pitkin Dachaustraßea yhdessä muiden kanssa. Ihmiset puhuvat puhelimessa. Autot joutuvat jatkuvasti kurvaamaan sivuun poliisiautojen tieltä. Tämä ei ole normaalia. Yritän päästä paikallislehden sivuille, mutta se on kaatunut. Kysyn vastaantulijalta, tietääkö hän, mitä on tapahtunut.

”Terror. Olympia-zentrum.”

Vasta kotona selviää, mitä on tapahtunut. Meidän vakiostarilla on ammuttu, useita kuolleita, ampujat pakosalla. ”Pysykää kotona, välttäkää julkisia paikkoja!” Facebookissa paikalliset ilmoittavat olevansa kunnossa. Huhut kiertää: ammuskelua keskustassa, ihmiset paniikissa. Päärautatieasema tyhjennetty, keskusta autio. Juurihan vasta olin matkalla kotiin keskustan kautta!

Facebookiin ilmestyi tunnin sisällä sivusto, johon voi ilmoittautua olevansa turvassa. Televisiossa pyörii erikoislähetykset, mutta yritän suojella Tytärtä ylimääräiseltä pelolta. Katselemme Paluu tulevaisuuteen -elokuvaa. ”Oliko siellä lapsia”, Tytär kysyy, ”Saako poliisit ne pahikset kiinni?” Mitä siihen voi vastata?

Se saavutti siis Saksan sittenkin. Pitkän aikaa olen ihmetellyt, miten muut isot maat ovat saaneet terroria osakseen ja Saksa on säästynyt. Ei enää. Se tuli omalle kynnykselle.

Halatkaa lapsianne, halatkaa puolisoanne. Sitä ei voi koskaan tietää, milloin se sattuu omalle kohdalle.

Rullat jalassa

Joka kesä Mies menee shoppailemaan Tyttären kanssa ja tulee kotiin jonkin urheiluvehkeen kanssa. Viime vuonna saatiin taloon longboard. Juu, ei innostanut paria kertaa enempää. Tänä vuonna urheilulaji on näköjään inline-rullaluistimet.

Meillä on onneksi tuo Olympia-puisto vieressä, joten sinne on hyvä mennä harjoittelemaan. Ihan hyvin se Tyttärellä menee. Pysyy pystyssä, vaikka hiukka heiveröiseltä vielä näyttääkin. Onneksi puistossa ei ole paljon mäkiä, niin ei tarvitse jarruttamistakaan pelätä.

Minä kävelen perässä, Tytär luistelee edellä. Naapurin isommat tytöt luistelevat sujuvasti ilman suojavarusteita, mutta meillä pidetään kypärä tiukasti päässä. Kävimme nimittäin viime viikolla lääkärintarkastuksessa, jossa fiksu lääkäri kertoi tyttärestään, joka ilman suojia luistellessaan katkaisi kätensä. Sen jälkeen Tytär ei ole pahemmin protestoinut.

Olympia-puistossa on aina melkoinen kuhina, varsinkin kun siellä järjestetään koko ajan tapahtumia. Iltaisin nautitaan hanhien ja sorsien paraatista, kun he siirtyvät vedestä nukkumapaikoilleen. Liikenne pysähtyy useinmiten kiltisti ja annetaan linnuille rauhallinen kulkuväylä.

Jospas vielä saisin itsestäni irti sen, että juoksisin Tyttären rinnalla kävelyn sijaan!