Yksinäistä laatuaikaa

Mies ja lapsi lähti kahdestaan Suomeen syyslomalle. Ei ketään kotona, huippua. Mitä tekee äiti ja vaimo, kun hiiret saavat hyppiä pöydällä ja on muutenkin pyhäpäivä?

• On aamutakissa yhteen asti. Sitten katsoo aamutakkiaan ja toteaa, että se on muuten aika hirveän näköinen. Alkaa surffaamaan uutta aamutakkia ja toteaa, että saksalaiset näemmä suosivat froteisia kylpytakkeja ja tämähän ei käy ollenkaan. Löysi vihdoin silkkisen, punaisen kimonon ja tilasi sen hintaan 26,50. Ei ollut muuten mitään oikeaa silkkiä.
• Kirjoitti aamupäivän musikaalia. Jep, luitte oikein. Suomi 100v-juhlavuoden kunniaksi Münchenin suomalaiset luovat ihkaoikean musikaalin ulkosuomalaisuus-teemalla ja olen yksi kirjoittajista. Ensi-ilta (ja ehkä ainoa esitys) ensi vuoden joulukuussa.
• Katsoo jääkaappiin ja näkee, ettei Mies usko, että pärjäisin viikon yksin. Oli tehnyt kurpitsakeittoa koko viikon satsin. Toteaa, että tämän viikon ruokavalio on sitten nestemäinen. Tunaa kurpitsakeiton lättämällä kurpitsansiemeniä päälle. Nerokasta.
• Ulkoiluttaa eilen ostamiaan korkkareita kaupungilla. Hyvin toimi auringonpaisteessa. Kultainen lokakuu vaihtui marraskuuksi, mutta lämpötila on vielä yli 10 astetta.

• Kaupungilla tuli vastaan elokuvateatteri, joka näytti dubbaamattomia leffoja. Täydellinen tilaisuus käydä katsomassa Bridget Jonesia. Totesi myös, että nestemäinen ruokavalio ei kiellä kuohuvaa. Kippis.
• Pari päivää sitten aloittama 1000 palan palapeli lojuu yhä ruokapöydällä. Tänään ei kyllä napannut. Se pitänee kuitenkin ennen perheen tuloa tekaista tai muuten tulee palautetta.

Mutta mitä tärkeintä, en pedannut petiä, en siivonnut enkä pessyt pyykkiä.

 

Lukkosepän pakeilla

Portaissa se vasta välähti. Ei helvetti… Kiire seis, käsilaukku tyhjäksi. Totta se oli, avaimet oli jääneet sisälle.

Tytär nyyhkyttää vieressä, minä kiroan omaa tyhmyyttäni, Mies vuorilla tavoittamattomissa. Ei auta muu kuin soittaa Schlüsseldienstiin – lukkosepälle, jonka mainostarra oli kätevästi ulko-ovessa. Ei hätää, apu tulee parissakymmenessä minuutissa, luvataan. Kyllä, maksu paikan päällä, mutta korttikin käy.

Ja sovittuna aikana saapuukin paikalle mies työkalupakin kanssa. Henkkarien näyttö – tanskalainen ajokorttinikin kelpaa – ja kysytään, onko ovi vain suljettu vai takalukossa. Työkalupakki auki, muovinen paperinpala ujutetaan raosta sisään ja ovi on auki kahdessa sekunnissa.

Auts. Siis noinko helposti tuo käy?

Mies kirjoittaa 250€ laskun ja juttelee samalla ammatistaan. ”Tämä on ehdottomasti parhain ammatti, mitä olen kokeillut. Ihmiset ovat aina niin iloisia, kun tulen paikalle.” Niin varmaan, mutta kun saavat laskun käteen, hyytyy hymy varmasti…

Huojentuneena astun avoimesta ovesta sisään ja siinähän ne avaimet roikkuvat eteisen naulassa. Omasta huonosta päästä pitää maksaa, mutta sen verran oli niitä laskuja jo odottamassa, että ylimääräistä rahaa ei kyllä tilille tällä menolla jää.

Ai, kato se parvekkeen ovi oli auki. Alakerran puutarhasta olisi ehkä päässyt tikkaita pitkin meidän parvekkeelle suhtkoht helposti.

Ei oo mun päivä, ei.

Nyppijä Rakelin tyyliin

Minulle tulee Gloria-lehti Suomesta, on tullut jo varmaan kymmenen vuotta. Aivan sikahintainen postituksineen (sain netistä juuri selville, että nyt erikoistarjouksena vuoden tilaus Suomessa maksaa vähemmän kuin minun puolivuotismaksuni), mutta se on arjen luksukseni. Yhdessä kuukausittaisen kynsihuollon ja jääkaapissa olevan prosecco-pullon kanssa. Paitsi että nykyään cava taitaa maistua enemmän. (Osaisinkohan juodakaan siideriä enää?)

Luin toukokuun lehden artikkelia Rakel Liekistä. Jokin muistikuva hänestä on (tämä on niitä pitkään ulkomailla asuneen harmeja – julkkiksia ei enää tunnista), mutta lähinnä hänen pornostara-ajaltaan. Fiksuntuntuinen nainen ja samaistuin varsinkin seuraavaan lauseeseen: ”[…] haluaa kesällä parvekkeelleen ehdottomasti sellaisia kasveja, joita voi nyppiä.”

Ahaa-elämys! Tuotahan minäkin teen!

Kukkien nyppimisestä on tullut vaivihkaa tällaisen keski-ikäisen pika-meditointia. Muistan kyllä tasan tarkkaan, kuinka teininä seurasin epäillen äitini kierrosta kukkapuskissa. Eikö tuollaisesta ollut mahdottomasti vaivaa? En mää vaan koskaan tuollaiseen puutarhailuun ala!

Nyt meillä on kantti-kertaa-kantti-parveke ja raahaan vastahakoisen Miehen joka kevät kantamaan puutarhakaupasta pusseja. En tunne ainoatakaan kukkaa nimeltä, ei mitään hajua minkälaiset kukat parvekkeelleni sopii, mutta nättiä olla pitää. Ja nyt menen joka päivä kiltisti partsille töiden jälkeen, kastelen kukat ja nypin ne kuivuneet nuppuset pois. Ajatuskuplassa pääni päällä lukisi varmaan ”zen” ja ”oommmmmmmmmmm….”.

Niin. Sanoi se Rakel haastattelussaan kaikkea Muutakin Merkittävää, mutta tämä jäi vaan mieleen. Parin päivän 30 asteen helle söi aivokapasiteettini minimiin. Mutta… Saakohan niitä minun kukkiani edes nyppiä??

 

Huutoa yläkerrasta

Katsomme Miehen kanssa toisiamme. ”Laita äänet pois”, hän sanoo, ja kuuntelemme tilannetta telkkarin vaimennettua. Kello on kymmenen illalla, yläkerran naapureilla on iso riita. Mies huutaa, nainen kirkuu, kuuluu tömistystä.

Pelottaa.

Viidentoista minuutin kuluttua tilanne on ilmeisesti ohi. Miehen kovasanainen yksinpuhelu on vaimennut, askeleitakaan ei kuulu enää. Laitamme äänet telkkariin takaisin päälle, mutta jäämme silti hälytystilaan. Onko siellä kaikki kunnossa vai ei?

Sitä ei tiedä, milloin pitäisi reagoida. Minulla ei ole aavistustakaan, keitä yläkerran naapurit ovat, en tunne heitä edes ulkonäöltä. Mikä on yksityisyyden raja, milloin pitää puuttua? Saako naapuri kutsua poliisin paikalle ja missä vaiheessa??

Minä tulen perheestä, jossa ei huudettu emmekä Miehenkään kanssa pahemmin riitele. Joissakin perheissä huutaminen on yksinkertaisesti tapa kommunikoida. Suora huuto on minulle pelottava kokemus, siihen kun en ole tottunut. Mietin mielessäni, mihin huutaminen voi johtaa, ja toivon, että lapsi on yläkerrassa turvassa. Perheväkivaltaa ei toivo kellekään.

Kello lähestyy yhtätoista. Televisiossa jatkuu amerikkalainen jalkapallo, yläkerrassa hana käännetään päälle, Facebookissa postaukset virtaavat tasaiseen tahtiin. Juon teeni loppuun ja harkitsen nukkumaanmenoa.

Lähetän hyvän yön toivotuksen hiljaa yläkerran naapuriin. Koittakaahan selvittää välinne ilman että ketään tarvitsee tulla väliin.

Seinämuistutukset

Meillä on eteisessä seinäkalenteri, johon on merkattuna kaikki vuoden tärkeimmät tapahtumat. On lomat, synttärit, pyhäpäivät. Vedän sen verran kotiinpäin, että kalenteri on tietysti müncheniläinen ”Münchner Jahreszeiten”. Kalenterissä on siis Oktoberfestin alkamispäivämäärä kätevästi jo merkittynä.

Tuota kalenteria on vaan vaikea löytää – ainakin silloin kun minä havahduin asiaan. Meni sen verran tammikuun puolelle, että tunnolliset saksalaiset Hausfraut olivat jo käyneet tyhjentämässä varastot tavallisista kirjakaupoista. Löytyi onneksi netistä.

Istuskelin sitten yhden illan lattialla täyttelemässä kalenteria tälle vuodelle. Ups, anopin synttärit olin jo missannut. Ja Helin kanssa! Jos olisin fiksu, nämä päivämäärät olisivat kännykän kalenterissa, eikö? Ja hälyttävän muistutuksen kera. Muuten elämäni on kyllä melkolailla siellä kännykässä, mutta jotenkin synttärit ovat jääneet täysin sinne kirjaamatta.

Lupaus: sitten kun saan sen uuden kännykän hankittua, merkitsen kaikkien synttäritkin sinne. Onnea vaan Anoppi ja Heli näin jälkikäteen!

Terve taas!

Parin kuukauden tauko tuli pidettyä. Katsokaa edellinen postaus, jos ihmettelette syytä…Eli kaikki hyvin, kiitos kysymästä. Arki vaan painoi päällä vähän turhan rankasti.

Tässä raportointia kuvien avulla. Mitä minä tein loppuvuonna 2015?

• Kävin pikkujouluissa Tanskassa. Teema oli turisti. Hih. Kahdeksankytluvun haalarin kävin hakemassa kirpparilta, luomiväri oli hyvinkin ajankohtainen kempparissa. Vähän jäi harmittamaan, että selfie-keppi jäi kotiin.

• Sain alennettua työaikaa 40:stä 35 tuntiin. Henkinen helpotus. Töissä menee ihan hyvin ja alkavat antamaan koulutuksenkin mukaista hommaa. Olen vain kerran raivostunut kunnolla ja sen huutamisen jälkeen ei kyllä kukaan ole tullut kettuilemaan.

• Yksi suosikkitapahtumistani Münchenissä on Krampuslaf, jossa nuuttipukit pelottelevat lapsia. Tytärkin kurkki melkein koko kulkueen ajan selkäni takaa mörköjä, mutta kyllä he söpöläisen bongasivat. Hiukset olivat melko pörrössä sen kulkueen jälkeen…

• Järjestin Suomi-koulun perinteisiä joulumyyjäisiä Münchenissä. Melkoinen loppupuristus, mutta aina niistä jää niin hyvä mieli. Ja tämän vuoden toiminta on taas varmistettu.
• Jännitin, tapahtuuko mitään Münchenissä. Pariisin iskujen jälkeen tuntuu, että missään ei ole turvassa. Münchenin ranskalaisessa koulussakin peruttiin joulukuussa juhlat uhkan vuoksi. Ihmiset hätkähtävät aamujunassa jokaista ääntä. Sitten tuli uuden vuoden aatto ja asemat suljettiin, kun itsemurhapommi-varoitus tuli tietoon. Kuinka paljon tässä pitää pelätä?
• Podin pientä stressiä joulusta, mutta vain pientä. Joulukortit jäi lähettämättä Suomeen, joulusiivoa en tehnyt ollenkaan. Tyttärelle ostin maltillisesti joululahjoja, mutta sekin oli liikaa. Osallistuin kuitenkin firman lahjakamppanjaan, jossa toteutimme lastenkodissa asuvien lahjatoiveita. 17-vuotiaalle Najibille lähetimme rannekorun.

• Söin ja join. Toimistolla oli suklaata jatkuvasti tarjolla, juhlia oli ihan tarpeeksi. Ahistaa. Nytkin Mies jumppaa ja minä katselen. Tarttis tehdä jotain.
• Joululoma Suomessa. Melkein pari vuotta kuluikin edellisestä Suomen keikasta. Perinteinen joululahja eli uusin Remes tuli pukinkontista. Aikaa oli mennä kosmetologillekin, ihanaa.

Sellaisia oli minun viimeisimmät kuukaudet. Onko teillä kaikki hyvin?

 

Tavallinen päivä

Useat blogistit ovat viime aikoina kertoneet arjesta. Tällainen on meidän arki Münchenissä.

6:15
Kello herättää. Sään tsekkaus, meikkaus. Onko mulla taas Bad hair day…

6:45
Eväiden teko kouluun, eväiden teko iltapäiväksi kotiin. Tyttären herätys, vaatteet päälle, koulurepun tarkistus.

7:20
Työmatka alkaa. Tabletissa viimeinen De Silvan jännäri, voi itkut!. Ratikka, juna. Tytär soittelee vielä ennen kuin hakee naapurin tytön koulumatkalle. Voi ei, taas se pyöräilykypärä unohtui!

8:05
Työpaikalla.  Guten Morgen sinne, Good Morning tänne. Mailit työn alle. Onko se viisumikirje jo tullut? Mitä sanoo hotelli workshopista Portossa? Pomon kalenterin tarkistus, onko mitään muutoksia tälle päivälle?

10:20
Excel-raporteista tärkeään presentaatioon grafiikoiden vääntämistä. Yes, kutsukirje tuli ja viisumin vientiä matkatoimistoon. Sen intranetin sivu vieläkin jäänyt tekemättä, apua.

12:00
Työkaverit tulevat hakemaan lounaalle. Tänään olisi Nudelsuppe, kalaa, jotain makkaraa, Schnitzel. Taidanpa siirtyä salaattibuffetin puolelle. Intialaisella miehenalulla hauskoja juttuja intialaisista häistä, saksalaiset keskustelevat jalkapallosta, italialainen ihmettelee naapurin rouvan intoa jättää melulappuja. Espresso-baarin kautta takaisin työpöydän ääreen.

13:00
Jour Fixe eli viikkopalaveri. Kirjoitan pöytäkirjaa saksalaisesta keskustelusta ja käännän sen myöhemmin englanniksi. Tarkistellaan huomisen sisäistä videoesitelmää, johon lähetin kutsun parille tuhannelle ihmiselle. Ja ensi viikolla on kansainvälinen tiimipalaveri, joka kestää kolme päivää. Ai niin, pitkikin se catering varmistaa ja valmistella omaa vuoroa innovaatio-osuuteen.

16:15
Tytär soittelee, on tullut kotiin hoidosta. Hyvä. Vielä palaverien varmistelemista Shanghaihin. Mikä ihme se Wendyn kiinankielinen sukunimi taas olikaan? Työkaverilta kyselen, miten tilataan firman luottokortti. Mieskin on Koreassa, onkohan sillä kaikki hyvin?

17:05
Kone kiinni, laatikot lukkoon, junalle. Tytär soittelee itkien, että ei saa kännykän näppäinlukkoa auki. Onneksi oli se kotipuhelinkin. Kirjan lukua. ”Juna viipyy asemalla hetkisen. Syynä, ettei seuraava kuljettaja ole vielä tullut.”

18:00
Tytär tulee vastaan ratikalle. Kotona kotitehtävien tarkistelua. Hienosti kaikki tehty! Mitä siili syö? Pitäiskö harjoitella vielä niitä matikantehtäviä? Entäs ne Suomi-koulun tehtävät? Tuleeko kaikki-sanaan yksi vai kaksi K-kirjainta?

19:30
Otetaanko kylmää nakkia iltapalaksi? Lämmintä iltaruokaa ei tänään ole. Jos olisimme saksalaisia, söisimme voileipiä iltaisin, mutta meidän perheessä ei leipiä paljon enää harrasteta. Okei, saat aukaista sen telkkarin.

20:15
Nyt pyjama päälle ja nukkumaan siitä. ”Hyvää yötä, kauniita unia, nähdään huomenna.”

20:45
Ai vähänkö aukaisen sen viinipullon. Kone auki ja FB-kurkkailua. Se Suomi-koulun uutiskirjekin pitäisi viimeistellä. Oliko se piirakkatalkoiden päivämäärä varmasti oikea? Kappas, kyllä se blogikin vetää vaan lukijoita, vaikka välillä on parin viikon pausseja.

23:15
Joo, nyt saa riittää. Kone kiinni, telkkari kiinni. Yksi lasi punkkua päivässä pitää lääkärin loitolla. Tarkistan vielä Tyttären lukujärjestyksen. Ai niin huomenna oli se vaelluspäivä ja sataa kaatamalla… Pitääkö käydä aamulla leipomossa hakemassa evässämpylä vai huijaisko sitä paahtiksella? Se Mies ei ole soittanut, onkohan se hengissä? Ne tuliaiset on paree olla hyviä tällä kertaa, kun piti jättää ne tyttöjen viininmaistajaisetkin väliin.

Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.

Vaatehaaste Aperitiivilta

Kirjoituskumppanini Hanne Aperitiivilla-blogista heitti haasteen kaivamaan kaapeista noloimman vaatekappaleen: ”Sen ihanimman, rispaantuneimman ja reikäisen kappaleen kangasta, joka on yömyöhään tohvelit jalassa pelastettu taloyhtiön roskakatoksesta, kun se sinne erehdyksessä on viskattu. Siinä mielenhäiriössä, että eihän kukaan järjellinen VOI esiintyä kumppaninsa edessä tällaisessa asussa.”

Juu, minulla on sellainen.

Minulla on sellainen siisti toimistotyö, jossa useinmiten olen korkkarit jalassa. Kun tulen kotiin, ensimmäinen tsekkaus on, tarviiko viedä roskikset tai käydä kaupassa. Jos ei, vaihtuu vaatteet saman tien.

Kotiasusteeni on verkkarit. Kyllä, reikäiset sellaiset. Ei tosin persauksesta, vaan lahkeista, mutta ihan yhtä noloa. Ei, ne eivät ole omani, vaan varastettu Mieheltä.

Kotiverkkarini ovat niin vanhat, etten tarkalleen muista, miksi ne minulle päätyivät. Uutena ne kuitenkin Mieheltä minulle tulivat, eivät käytettyinä, jos sitä ajattelette. Ja koska ne olivat hiukka liian pitkät, lahkeista rispaantuminen oli vain ajan kysymys.

Miehen vaatteiden varastelu ei tosin lopu minulta tähän, vaan nappaan myös hänen käytöstä poistetut kauluspaitansa kotivaatteikseni. Tottakai 10 vuotta vanhat äitin kutomat villasukat kuuluvat myös asiaan.

Eli kauhean hehkeänä ei tämä rouva kotona hiihtele. Entä sinä?

 

Viininmaistajaiset

Pidän toista Aperitiivilla-blogiani kaverini kanssa. Hanne tekee töitä nettiviinikaupan parissa ja hän tuli pitämään meille viininmaistajaisia. Kutsuin kymmenen kaveria kylään, heitin Miehen ja Tyttären pihalle ja tein salaatin. Just mun mieleinen ilta!

Hannella oli melkoinen agenda illalle: 10 hänen firmansa valikoimassa olevaa italialaista viiniä. Oli kaikkea muutaman euron pullosta yli 30 euron viiniin. Saksan hinnat eivät päätä huimaa, joten varsin hyvää hinta-laatusuhdetta saa alle kympillä.

Hanne veti illan ammattimaisesti ja me kuuntelijat teimme tyhmiä kysymyksiä. Hannella oli jopa sellainen sylkykuppikin mukana ja sitähän me nauroimme. Että suomalaisetko sylkisivät viiniä pois?? Sen jälkeen kun tajusimme, että sitä viiniä on tosiaankin paljon maisteltavana, ei se sylkykuppi tuntunutkaan niin tohelolta idealta…

Löytyikö suosikki? Löytyi. Voin ehdottomasti suositella De Feudis Negroamaro del Salento IGT. Aivan sairaan hyvää. Ja vain 7,50€.

Siinäpä siis oiva nettiviinikauppa italialaisille viineille. Hanne vastaa sähköposteihin varmaan suomeksikin. Toivo elää, että Suomeenkin saisivat joskus valikoimansa. Hävetköön Alkon monopoli!

Aikuisten palapeliä

Oltiin Tyttären kanssa lelukaupassa. Ostin vahingossa itselleni palapelin. Sellaisen 1000 kappaleen. Ajatus ison palapelin kokoamisesta vaan miellytti.

Siinä se sitten makasi ruokapöydällä ainakin kaksi viikkoa. Mies kokosi kiroillen sitä tasaisen sinistä taivasta illat pitkät. Jos on sata palaa sinistä kokeiltavana yhteen koloon, se on taatusti aina se viimeinen pala, joka sopii. Meillä tehdään tyyliin kaikki tai ei mitään, joten sen palapelinkin kanssa vietimme aikaa melko intensiivisesti.

Loppu alkoi häämöttämään. Kärsivällisesti sovitin typerää niittyä yhteen. Ja sitten tajusin, että yksi pala puuttuu.

Ei voi olla totta! Koko se työmäärä ja nyt on aukko keskellä maisemataulua. Hammasten kiristelyä, huokailua, kipakoiden sähköpostien suunnittelua. Palapeli takaisin laatikkoon. Ei ikinä enää, jos tuolla lailla minua petetään.

Ja sitten se pala löytyy läppärin alta seuraavan siivouskerran yhteydessä…

Ostaiskohan sitä kuitenkin uuden syksy-iltojen iloksi?