Häveliäisyys lapsella

Tyttärellä oli kaveri yökylässä. Huomasin siinä samalla mielenkiintoisen jutun. Kun Tytär vaihtoi yöpaidan päälle, hän meni sen tekemään piiloon toiseen huoneeseen.

Häveliäis.

IMG_4594Voisin kuvitella, että täyssuomalainen lapsi ei riisuutumista toisen edessä paljon ujostelisi. Alastomana kirmaillaan saunassa, yhteisissä pukuhuoneissa vaihdetaan liikuntatunnin vaatteet, nakupyllyily uimarannalla ei ole pikkulapsilta kiellettyä. Alastomuus on osa arkipäivää. Täällä ei.

Se silti tuli yllätyksenä, että suomalaisen passin omaava lapseni suhtautuukin alastomuuteen toisella lailla. Minusta alastomuus on luonnollista, mutta se kuuluu perhepiiriin. Olen kertonut Tyttärelleni, että kaikki mikä on bikinien alla ”on oma asia”. Se ei kuulu muille eikä muille tarvitse sitä näyttää. Sen kummemmin emme ole alastomuudesta puhuneet, mutta ilmeisesti se on kuitenkin pinttynyt Tyttären mieleen. En tiedä nyt, onko se hyvä vai huono asia.

Ehkä se on kuitenkin pidemmän päälle parempi olla häveliäs kuin kaikkensa kaikille näyttävä.

Bloggarin välitilitys

Olen kirjoittanut nyt 930 postausta, ensimmäinen ilmestyi tammikuussa 2011. Olen ollut melko ahkera, sillä kuukaudessa juttuja on tullut yleensä yli parikymmentä. Uskomatonta miten neljässä vuodessa kirjoittamisesta on tullut niin tärkeä rutiini.

1-IMG_2050Näyttöjä on päivässä kaikkea kahdensadan ja kuudensadan välillä. Se riippuu ihan täysin linkitänkö postaukseni jonnekin. Minulla on Facebook-sivut, jotka tavoittavat jonkin verran porukkaa, mutta huippumäärät tulevat, jos postaus osuu oikealle foorumille. Kulttuurieroja koskevat postaukset linkitän ulkosuomalaisille, näpertelyt menevät askartelufoorumeille. Pinterest-sivuni, joita pidän blogini nimellä, tavoittavat kortintekijöitä ja lastenjuhlienjärjestelijöitä. Twitteriin tai instagramiin en ole liittynyt. Blogilistasta ja Bloglovingista minut löytää.

Bloggarin täytyy siis olla somettamassa, mikäli mielii lukijansa saada kasaan. Ja siinä taitaa se ero tulla itsensä iloksi kirjoittavan ja enemmän lukijoita halajavan välillä.

Aluksi kirjoitin kirjoittamisen vuoksi, enkä lukijoista sen kummemmin välittänyt. Mutta sitten lukijoita alkoikin hitaasti mutta varmasti ilmaantua. Siinä meni noin vuosi ennenkuin se sata näyttöä päivässä tuli vakituisesti. Tuli ahaa-elämys. Joku on sittenkin kiinnostunut, mitä minulla on sanottavana! Minulla on vakiolukijat, ne jotka ovat jostain kumman syystä kiinnostuneet saksalaisen kotirouvan elämästä. Voisin kuvitella, että puolet ovat henk koht tuttuja, osa kiinnostunut Saksassa asumisesta ja osa ulkosuomalaisuudesta noin ylipäätään.

Mitä tuo tulevaisuus tullessaan? Ei aavistustakaan. Pitäisikö yrittää päästä jonkun portaalin alle vai jatkaako yksinäisenä sutena isossa laumassa? Kuinka kauan motivaatiota on ja kuinka kauan lukijat jaksavat minua seurata?

Paljon kysymyksiä. Eikä yhtään vastausta.

Kielenhuoltoseminaarissa

Kun asuu monet vuodet ulkomailla, suomen kieli vaan yksinkertaisesti taantuu. Kouluttautuneena ihmisenä minulla on ollut ihan hyvä mutu-tunne kielen suhteen, sen verran paljon elämässäni olen kirjoittanut. Mutta se varmuus kielestä katoaa vuosien myötä. Senpä takia olinkin iloinen, kun sain osallistua kielenhuoltoseminaariin täällä Münchenissä.

1-IMG_2119Luennoitsijamme toi meille mahtavat listat uudissanoja, josta emme olleet ikinä kuuleetkaan. Biohakkerointi, gluttaus, sirkkapatukka?? Mitä tarkoittaa änkkäri, protaus tai täpätä? Ai että ”ystävällisin terveisin” voi nykyään lyhentää Yt.

Henkilökohtaisesti ongelmani ovat yhdyssanat ja väliviivan käyttö. Kauhean mielelläni lykkäisin sen yhdysviivan moneen paikkaan, koska se selkeyttää minulle itselleni enemmän sanan merkitystä. Esimerkiksi kirjoittaisin ”kielenhuolto-seminaari”, vaikka se oikeasti onkin kaikki yhteen syssyyn.

Huoh. Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla pitäisi käydä enemmän. Kai se vanhakin koira oppii.

Postipoika ja joulupaketti

Täällä Saksassahan on tapana, että jos ei ole kotona postin tullessa, isommat paketit jätetään naapurin haltuun. Postilaatikosta löytyy lappu, jossa lukee, että haepa pakettisi tältä ja tältä naapuriltasi.

Koska olen rouva Kotirouva, otan vastaan näitä naapureiden paketteja säännöllisesti. Luulen, että vakiopostipojat soittavatkin aina ensimmäiseksi minun ovikelloani, jos oikea vastaanottaja ei vastaa. Frau R. on aina kotona.

Kun naapurit hakevat minulta pakettinsa, vaihdamme muutaman kohteliaan lauseen. Joku kommentoi pakettinsa kokoa, toinen kertoo sen sisällöstä. Tällä kertaa suorastaan järkytyin.

”Hienoa, että tämä tuli jo. Se on nimittäin joululahja. Pitänee viedä se suoraan kellariin piiloon!”, naapurin rouva huikkasi.

1-IMG_4059

Joululahja?? Mutta nythän mennään vasta marraskuuta. Auts! Minä en ole vielä suonut minkäänlaista ajatusta joululahjoille. Niistä panikoidaan vasta joulun viimeisellä viikolla, eikö.

Tämä on itseasiassa tyypillistä saksalaisille perheenäideille. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että uuden vuodenajan alkaessa suurin osa lastenvaatteista on jo mennyt. Rouvat ostavat sesonkivaatteet hyvissä ajoin, että ensimmäisen lumihiutaleen tullessa ei tarvitse panikoida laskettelutakin löytymisestä.

Mutta että joululahjatkin. Minusta ei ikinä tule kunnon saksalaista.

 

Tegernseellä tepastelemassa

Mies halusi lähteä kaverinsa kanssa vaeltamaan rinteille ja minä hyppäsin Tyttären kanssa kyytiin. Hyvästelimme pojat ja me tytöt jäimme Tegernseen rannalle Gmundin kylään.

1-IMG_2053Gmund oli sunnuntaina erittäin hiljainen. Tuntui että oli syksyn viimeiset aurinkoiset päivät menossa ja kaikki olivat jalkautuneet rantaa kiertämään. Keskustassa ei ollut kukaan ja saksalaiseen tapaan eihän siellä mikään olisi auki ollutkaan.

Jaa, oliskoshan se sitten leikkipaikka vuorossa. Rusinoita napaan ja Tytär irti. Mikäs siinä puistonpenkillä oli auringonpaisteessa istuskella ja katsella järven aaltoja.

1-IMG_2049Lähdimme kävelemään kuitenkin myös keskustaan päin joen vartta pitkin. Ei siinä pitkälle päästy, kun totesimme, että laiturileikit olivat paljon kivempia. Varsin symppiksiä taloja siinä veden äärellä oli. Ja oma laituripaikka.

Siinä meni se sunnuntai Gmundissa. Ei millään äksönillä pakattu, mutta sopi meille tällä kertaa.

1-IMG_2036

 

Ilman käsilaukkua

Muutama päivä sitten postasin omasta ulkonäöstäni eli kuinka huoliteltu olemus on jotenkin kadoksissa. Syytin siitä geelikynsien katoamista. Funtsattuani tässä muutaman päivän asiaa tajusin, että alamäki alkoi jo aikaisemmin.

Aloin nimittäin jättämään kaupungilla kulkiessani käsilaukun yhä useammin kotiin. Pakkasin luotto- ja matkakortin pienenpieneen kukkaroon rahojen kanssa ja nehän sopi takin taskuun. Siellä sitten kaupungilla huitelin vapain käsin. Ei ollut mukana puuteria, ei huulipunaa ei peiliä.

Se oli oikeastaan aika vapauttavaa.

1-2014-11-091Käsilaukkuni sisältö on ollut aina melko kattava. Pieni kosmetiikkapussi kuuluu asiaan, on ylimääräiset sukkahousut, laastaria, pinnejä, käsidesiä, on muistitikku, nenäliinapaketti ja aspiriiniä. Lasta varten kaikenlaista tikkarista puukyniin. Älä edes kysy, mitä kaikkea kukkarossani on. Mieluummin varaudun kaikkeen, olen hamstraaja.

Olemuksestani ja asenteestani siis karisi jotain pois käsilaukun myötä. Kaupungilla huolehton kuljeskelu jäi pois ja siitä tuli lyhyt, päämäärähakuinen. Ei kahviloissa viipyilyä, ei sisustuskaupoissa piipahtamista. Ihan omituista.

1-2014-11-09Edellisen käsilaukun olen tainnut ostaa ehkä vuosi sitten. Nyt kurkin michaelkorseja, ferragamoja, katespadesejä, mulberryjä. Kyllähän ne kivoilta näyttää. Ehkä sitten seuraavasta palkasta.

Pitäisi palata siis ruotuun. Täten vannon ja vakuutan, että tällä viikolla käväisen keskustassa käsilaukku kainalossa, korkokengät jalassa ja huulipunaa huulissa.

Tuletko seuraksi?

Joulukortteja myyjäisiin

Se olisi sitten taas aika tehdä joulukortteja. Minua pyydettiin viime vuotiseen tapaan organisoimaan korttien tekemisen Suomi-koulun myyjäisiin. Katsotaan menevätkö kaupaksi tänä vuonna.

1-2014-11-071Viime vuonna tein kortit suurimmaksi osaksi itse. Jos yhden kortin tekemiseen menee puolisen tuntia, niin siitä voi laskea kymmenien korttien tekemiseen mennyt aika. Sanotaan näin, että vaikka korttien tekeminen onkin rakas harrastukseni, niin selkä oli melkoisen jumissa marraskuussa.

Tänä vuonna olen ottanut opikseni. Raahaan korttimateriaalit Suomi-koululle ja pakotan äidit tekemään töitä sillä aikaa kun mukulat ovat tunneilla. ”Tee joku joulukortti” on melko tyly komento sellaiselle, joka ei ehkä korttien tekemisen saloihin ole syventynyt. Olenkin ollut ovela ja tehnyt korttimalli-kansion. Simppeli malli, muutamalla sanalla ohjeet. Materiaalit pusseissa selvästi merkittyinä.

1-2014-11-07Ruoska vaan viuhuu Suomi-koululla!