Sushia liukuhihnalta

Rakastan sushia. Jos on joku ruokalaji, jota pitäisi loppuiän syödä, se kallistuu ehdottomasti japanilaisen puolelle. Hedelmä olisi vesimeloni ja vihannes ehkä artisokka. Juoma sima, alkoholi prosecco. Karkki ehkä marmeladi.

Eksyin Münchenissä japanilaiseen ravintolaan, jossa sushit matkasivat liukuhihnalla. Onko teidän kaupungissanne vastaavaa? Minusta tuo on tosi hauska systeemi. Annokset näkee livenä ja saa valita mitä tykkää. Lounas oli all-you-can-eat 9,80€. Ei paha.

Vieressäni oli joukko japanilaista alkuerää olevia teinipoikia. Puhuivat keskenään saksaa kuitenkin. Kun on syönyt annoksensa, kasataan lautaset päällekäin pöydälle tilanpuutteen vuoksi, ja tarjoilija käy säännöllisesti ne viemässä pois. Nuo pojat pyysivät tarjoilijaa jättämään lautaset pöytään. Halusivat kilpailla, kuka saa korkeamman tornin. Heh.

Minä taisin löytää suosikkilounaspaikkani. Nam!

Munat kirkuu

Meille muutti uusi perheenjäsen keittiön pöydälle. Munankeitin.

Kuuluuko teidän armas siippanne siihen lajikkeeseen, joka satsaa välineisiin? Olisiko tuollainen munankeitin-ostos voinut tapahtua teidän perheessänne? Niin, en minäkään ihan ymmärrä, mikä hyöty tuosta vekottimesta on. Munat eivät valmistu paljon nopeammin kuin kattilassa, mutta ehkä sen kovuuden säätäminen onnistuu paremmin. Mies tosin syö ruokavalionsa vuoksi kananmunia useammankin kappaleen päivittäin, joten jos se häntä helpottaa, olkoot hyvä vaan.

Eniten minua hirvittää se munankeittimen ääni. Hälytys kuulostaa sellaiselta tipunkirkunnalta. Ihan oikeesti.

Munankeittimen projektin äänivastaavalla on ollut sairas huumorintaju.

Punatulkkujen verilöyly

Viime viikonloppuna Suomi taisi olla jääkiekon lumossa, mutta kyllä täällä muuallakin tapahtui. Saksassa jalkapallo on ykkönen ja kun FC Bayern pelasi Chelseata vastaan Champions Leaguen finaalissa, niin jopas kaupunki sekosi.

Loistavan lämmin finaalipäivä. Siniset vastaan punaiset täytti kaupungin. Kaikki fiiliksissä.

Varsinainen jalkapallomatsi oli jo aikoja sitten myyty loppuun, joten kaupunki täytti Olympia-stadionin näppiään nuolemaan jääneille. 40 000 fania katsoi jättiscreeniltä matsia, oli viihdykettä, tunnelma oli katossa. Tuolla Olympia-stadionilla näytti olevan lähinnä FC Bayernin faneja, joten huuto oli mahtava.

 

Päivällä mekin olimme tunnelmaa aistimassa. Oheisohjelmaa oli yllin kyllin sponsoreiden teltoissa. Aurinko paistoi, muovituopeista sai olutta. Miestä kyllä vähän katsottiin vinoon, kun oli vahingossa laittanut sinisen paidan päälleen.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että FC Bayern sen matsin hävisi. Maansuru. Punatulkkujen verilöyly, kuten Mieheni niin diplomaattisesti asian ilmaisi. Jalkapallo on täällä elämääkin tärkeämpi, ja sen huomasi kyllä lehtien otsikoistakin: “Saksalaiset itkevät puna-valkoisia kyyneleitä”.

Onhan se hyvä, että ihmisillä on harrastuksia, intohimoja.

 

Muistot muistiin

Saksankurssilla täytyy tehdä esitys jostain kirjasta tai elokuvasta. Mietin asiaa kovasti. Suomalaisia elokuvia on hankala esitellä, koska niitä maailmalla ei tunneta. Ja Kaurismäki on vaan niin outo. Kirjatkin on vähän niin ja näin.

Esittelenkin sitten oman kirjani. Kun isoäitini – isu pohjalaisittain – täytti 80 vuotta, me lapsenlapset toimitimme pienen kirjasen, johon haastattelimme lapset, lapsenlapset, naapurit ja sukulaiset. Tuossa vaiheessa elämää materiaa jo on ihan tarpeeksi ja ainahan suomalainen on utelias, mitä toiset hänestä ajattelee. Kirja tuntui sopivalta lahjalta.

Kirjoittelin kirjaan myös isun omia muisteluita. Hän kertoi häistään, sota-ajasta ja maatilan emäntänä olemisesta. Hänellä oli niin erilainen elämä kuin minulla.

Siskoni haastatteli aikoinaan opiskelujaan varten myös isua. Eniten isun jutuista on nuo sota-ajan muistot järkyttäneet. Se puhdas kauhu, se puute, se pelko, mitä kertomuksista välittyy, järkyttää. En suoraan sanoen ymmärrä, miten sota-ajasta ylipäätään selviää. Rauhan saavuttua miehet saapuivat kotiin ja sitten piti muka jatkaa elämää. Käsittämätöntä. EI_IKINÄ_ENÄÄ.

Muistoja pitäisi vaan kirjoittaa enemmän ylös. Ne katoavat. Nykyään kaikkien painettujen valokuva-albumienkin teko on netin kautta niin helppoa, että sitä pitäisi hyödyntää. Varsinkin isovanhempien ja miksei omien vanhempienkin kertomuksia pitäisi saada muistiin jälkipolvelle.

Siinäpä projektia vaikka tälle kesälomalle.

Ötökkä-yök

Yksi saksalaisista inhottavaisuuksista on ehdottomasti muurahaiset. Täällä niitä on tuhottomasti. En minä Suomessa ole huomannut vastaavaa ilmiötä  tai sitten en vain jalkojani tuijottele siellä kulkiessa.

Pahinta on leikkipaikoilla. Naapurikorttelinkin sisäpihan hiekkalaatikko on ihan tyhjillään, kun muurahaiset on varastaneet itselleen. Puureunat vaan vilkkuu mustana vilinästä. Yöks.

Toinen saksalainen vitsaus on ampparit. Biergartenissa ne viuhuu olutkolpakoiden ympärillä, ne juopot. Onneksi hyttysiä ei ole ja kaupunkikerrostalossa kärpästenkin määrä pysyy kohtuullisena.

Silti. Ötököistä en tykkää.

Parveketuunausta

Piti tehdä käsillä jotain ja Tytärkin oli tylsistynyt. Remppahaikaralta varastin idean paperilyhtyihin. Ei ehkä yhtä hienoja tullut, mutta nyt sai parveke lisää pinkkiä pintaansa. Viime kesänä teemana oli liila, nyt alkaa kallistua Tyttären painostuksesta pinkkiin päin.

Tuskin nuo lyhdyt kauaa ulkosalla kuosissaan pysyy, mutta koitetaan nyt. Äkkiäkös lahjapaperinpalasista lisää noita leikkailee. Paperia vahvistin liimaamalla ohutta pahvia taustalle.

Vielä on montamonta kukkaruukkua täyttämättä. Yhden sain täytetyksi eilen, kun joku oli jättänyt roskikselle jonkinmoisen kukkivan kukan. Varastin sen omalle parvekkeelle. Tällä viikolla Suomeen käymään, joten katsotaan, onko kaikki kukat hengissä vielä sen jälkeen.

Kynsi-asiaa

Voi kattokaas ny! Kun uusin taas noita kynsiäni vakiohoitolassani, siellä sattui olemaan sellainen uusi ja näppärä thainainen. Olisittepa nähneet hänen omat kyntensä ja varpaansa! Blingblingbling! Hän ehdotti jos jonkinlaisia värejä minullekin, mutta koska olen sen verran konservatiivinen, otin tuon tavallisen ranskalaisen mallini.

Mutta pikkuisen suostuin koristukseen. Tästähän tämä uusi taso minulle kynsiasioissa avautui. Niitähän voi tuunata!