Syntymäpäivien merkitys ulkomailla

Kaverini kutsui syntymäpäiväjuhlilleen, jotka pidettiin päivää etukäteen. Tulikin ongelma: voiko tuoda lahjat, kukat sankarille ennen varsinaista juhlapäivää? Toimme ja niin näytti saksalaiset tuttavatkin toimivan. Huokaisimme helpotuksesta. Syntymäpäiväsankaritarta tosin ohjeistettiin ankarasti, että lahjat pitää avata vasta varsinaisena syntymäpäivänä. Onko tämä ei-saa-onnitella-etukäteen tapa kuitenkin rikottavissa?

En kyllä muista Suomesta moista tapaa. Saksassa ei missään nimessä saa toivottaa onnea ennen varsinaista syntymäpäivää. Muistelisin vähän, että Tanskassa oli sama juttu. Eihän se Suomessa niin ole? Sanotaan vaan, että ”onnea etukäteen”.

1-IMG_1116

Minun synttäreilleni toivat kurssikaverini kortit, proseccot ja kakut. Tanskassa siihen olisi lisätty sata tanskanlippua päälle. Syntymäpäivillä on mielestäni täällä isompi merkitys kuin Suomessa. Voisin hyvin kuvitella pitäväni hiljaista linjaa työpaikallani Suomessa, mutta Saksassa tai Tanskassa se ei missään nimessä onnistuisi. Syntymäpäivien juhliminen vaan kuuluu asiaan. Piste.

Tähän siis totutellessa.

 

Pitkä-aikaiset reiät

Nyt kyllä hiukka hävettää… Viime vuoden lokakuussa kerroinkin valokuvaussessiosta Tyttären kanssa. Tyttärestä ei ole otettu pitkään aikaan kunnon kuvia ja kun tv:n yläpuolella oli tyhjyyttään huutava paikka, niin päätin teettää pari taulua. Lokakuussa saimmekin valokuvaajalta ison valikoiman ihania kuvia, josta sai valita parhaat päältä.

Talvella en uskaltanut teettää kuvia, kun en tiennyt jäämmekö asuntoon vai emme. Kun tilanne ratkesi, teetin taulut, jotka tulivat toukokuussa kotiimme. Voin nyt iloiten ilmoittaa, että saimme taulut seinään, k o l m e kuukautta niiden saapumisen jälkeen.

Stella_collageVoi pyhä sylvi, kun ihminen voi olla saamaton. Siinä ne vain makasivat pöytää vasten kuukausikaupalla. Se olisi vain vaatinut vatupassin ja poran hakemista kellarista. No joo, koukut piti kyllä hakea kaupasta erikseen, mutta ei siinä olisi tarvinnut sitä kolmea kuukautta mennä. Minun vastuulla oli paikan merkkaaminen ja siinä meni ikuisuus.

11 kuukautta fotosession jälkeen ovat siis taulut paikallaan. Ihan oma syy. Mutta Jannea voin kyllä suositella valokuvaajaksi!

Räpsänvenyttämisjuhlat

Hieman myhäilytti, kun kutsu kävi juhliin, joissa oli tarkoitus venytellä räpsöjä. Uskokaa tai älkää, pesäpallo elää ja voi hyvin Suomen ulkopuolellakin!

1-IMG_1422Kaverin kesäjuhlat olivat tosiaan hyvinkin tarkoituksenmukaiset. Jokaiselle pullo olutta käteen ja pesäpalloräpylä toiseen. ”Paukuta, venytä ja mukeloi”, kuului käsky. Suomi-koululle oli ostettu läjä räpylöitä, mutta ne olivat liian jäykkiä.
[Edit klo 16.11: Räpylät oli saatu lahjoituksena Suomen Pesäpalloliitolta!]

Münchenissä on jopa oma pesäpallojoukkuekin, Münchenin Mailajussit, jolla tavoitteena on lähteä Sveitsissä pidettäviin World Cup -kisoihin ensi vuonna. Porukkaa vetää melkein ammattilaistasoinen pariskunta, joten kai siellä palloa saa heittää oikein kunnolla. Myös Suomi-koulun vuosittaisella leirillä pesis kuuluu olennaisesti ohjelmistoon ja innokkaasti muksut peliin tutustuvatkin. Eksoottistahan tuo on!

1-IMG_1421Minulle kaikki pallopelit ovat kauhistus. Käsi-pallo-yhdistelmä ei vaan pelaa. Mutta kyllä minä räpylöitä voin venytellä ja vatkata, tuleepahan agressiot samalla hoideltua pois. Onhan entiselle pohojalaaselle pakostakin peli tuttu ja ulkosuomalaiselle pesis aiheuttaa isänmaallisia tunteita. Sen vaan kun olis nähnyt, että räpsänvenyttämisjuhlissa olisi otettu mailakin esille ja menty vähän ulkoilemaan.

Naapureille ihmettelemistä. Hih.

Täti-ihminen huutaa

Täti-ihminen.

Meidän asunto on suomalaisittain toisessa kerroksessa, saksalaisittain ekassa. Makkari on tietysti kadulle päin ja kesäkuumalla nukutaan ikkuna auki. Kaupungissa äänet kuuluvat asiaan enkä pienestä kyllä mene naapurille valittamaan. Jos haluan olla pumpulissa, muutan omakotitaloon keskelle ei-mitään.

Mutta voi helvetti, kun lauantai-aamuna joku pikkupoika pomputtaa jalkapalloaan talon seinää vasten ennen kahdeksaa aamulla. Silloin muuten menee hermot. Täti-ihminen rääkäsee aika äkäsesti ikkunastaan.

1-IMG_1292Mies ja Tytär painivat iltayhdeksältä olohuoneen lattialla. Jo nyt on! Siinä täti-ihminen huutaa yhtälailla isälle kuin lapselle ja samalla äänenpainolla. Molemmat pihalle ja heti, jos ei rauhoituta!

Kaipaan zeniä – missä sisäinen rauha? Tyttären kanssa jaksan lomapäivinä koko päivän puuhata, mutta illalla tulee stoppi. Silloin menee pinna melko kireälle enkä siedä enää mitään kiukuttelua miltään suunnalta. Erakon luonne vaatii omaa aikaa.

Loman kunniaksi siis hermot pinnalla vai lopullinen täti-ihmisyysaste saavutettu?

Taidetta Prahasta

Tässä vielä muutama kuva Prahan matkalta. Kaupunki on täynnä ihania, myös moderneja yksityiskohtia.

Oletteko kiinnittäneet huomiota kaupunkien puistonpenkkeihin? Tottakai ne on tilattu tukkutuotantona jostain, luultavasti mahdollisimman halvalla. Mutta tsekatkaapa prahalaisen penkin detaljit!

Prahan penkitKaupungin muurilla tuli tällainen ihanan vaaleanpunainen ilmestys vastaan. Hih.

Praha_tvJossain museon edustalla oli tällaisia konttaajia. Eri vänkä ilmestys, varsinkin kun kokoa oli melkoisesti.

1-IMG_1250Ja vielä filosofisia lausahduksia baarin ikkunasta: ”… koska mikään mahtava tarina ei ole koskaan alkanut sillä, että joku syö salaattia”.

1-IMG_1352

 

Kahvilatoimisto Münchenissä

Kun Tyttären kanssa tuolla Münchenin keskustassa kierreltiin, tuli mielenkiintoinen kahvilakonsepti vastaan. Nythän on ollut paljon puhetta kahvilatoimistoista. Ihmiset siis ottavat läppärinsä mukaan kahvilaan ja tekevät siellä töitä. Ilmeisesti useammat kahvilat suhtautuvat positiivisesti asiaan, maksavia asiakkaita kun nyt kuitenkin ovat, ja työtätekevät kokevat kahvilassa istumisen enemmän inspiroivammaksi kuin kotitoimistolla kökkimisen.

coffee fellowsCoffee fellows on vienyt asiaa eteenpäin. Münchenin keskustakahvilan alakerta on ihan normaalin näköinen, mutta yläkertaan vievät portaat kyltillä ”Coffee and Work”. Siellä on mukavan tuntuisia saarekkeita, käytettävissä olevia läppäreitä, printteri ja kahviständi. Internet-yhteydestä maksetaan pari euroa tunnilta. Lisäksi voi ottaa sellaisen paketin, johon kuuluu snacksit hintaan, kahvia mukaan. Hmmm.. Kun eksyimme Tyttären kanssa sinne, siellä piti pikku joukko palaveriaan, muutama pöytä oli kasattu papereilla, ihmiset näpyttelivät läppäreitään. Kahvia kului, joku oli puhelimessa.

Kyllä, viereisessä Starbucksissa olisi ilmainen internet-yhteys. Silti tämä Coffee Fellowsin konsepti hieman houkuttelisi. Se oli niin puhtaasti kahvilatyöskentelyä varten pedattu. Isolla taululla oli networking-ilmoituksia, joissa samanhenkiset tai samalla alalla työskentelevät voivat verkostoitua. Kikattavia teinejä ei näkynyt. Erillisen palaverihuoneenkin voisi vuokrata isompia sessioita varten.

Sitähän voisi tällainen turha bloggaajakin tuntea itsensä ammattilaiseksi. Pidän mielessä tuon kahvilan syksyn viimoissa!

Mediaseksikkäät kirveenheiluttajat

Olympia-stadionilla kisataan viikonloppuna Saksanmestaruudesta metsämiehen taidoissa. Mä kyllä ihan oikeasti luulen, että appiukkoni nauraa partaansa.

1-IMG_1742Mehän siis ollaan metsänomistajia. Tai siis Miehen nimissä on pieni pläntti metsää, jolla oikeasti arvollisesti ei ole pahemmin merkitystä. Appiukko loi pitkän uransa kulkemalla pitkin metsiä, ammattimiehiä. Metsä kulkee suvussa.

Ihmetellään siis, milloin kirveen käyttämisestä on tullut urheilua, jota käydään Olympia-stadionin kaltaisessa paikassa. Minä olen itse epämetsämäinen. Polttopuiden tekemistä en ole muistaakseni koskaan kokeillut. Fiskarsin kirveen olen joskus nähnyt ja sen tiedän, että metsämiesten suojavaatteet eivät erityisen sexyjä ole. Vanhemmat ovat vuosikausia omistaneet pienen mökin metsässä keskellä ei mitään ja siellä en ole koskaan käynyt. Marjastaminen ei ole koskaan ollut intohimoni, mutta muiden poimimat mustikat syön kyllä nautinnolla. En siis muista, milloin olen käynyt metsässä. Jos Alppien vuorilla kulkevia hyvin merkattuja metsäisiä polkuja ei lueta mukaan, siitä on vuuuuosikausia.

En edes tiedä, miten suomeksi kutsutaan näitä metsänhoitoyhdistyksen miehiä, jotka kulkevat pitkin maita ja mantuja ja arvioivat, mitä pitää tehdä ja minkä arvoinen pläntti on. Ei siis aavistustakaan. Onko ”metsuri” vielä ajankohtainen? Ja kuitenkin toinen puoli sukua on siinä ammattikunnassa mukana. Huoh. Taidan saada palautetta, kun Suomeen tulen seuraavan kerran.

Mutta näköjään metsämiehestä on tullut mediaseksikäs. Aikana, jolloin näpytellään tietokonetta, ovat ihmiset, jotka ovat a) vahvoja muutenkin kuin salilla käymällä b) pystyvät ihan oikeasti tekemään käsillänsä jotain, erityisluokkaa. Karjuvat hikiset miehet käyttämässä kirvestä… Niin, kyllähän se nyt yhden Olympia-stadikan täyteen saa. Vähän showta, ripaus dramatiikkaa, valot ja biitti päälle.

Oikeastaan, kyllähän tuo voisi kiinnostaa. Ostetaankos liput?