Anna Kiiskisen näyttely

Olen ennenkin hehkuttanut Anna Kiiskistä, joka Münchenissä vaikuttava suomalainen taidemaalari. Kävin hänen uusimmassa näyttelyssä katsomassa, mikä on Annan tämänhetkinen aihepiiri.

1-IMG_1921Ikkunanäkymiä, puiden varjoja ja valoja. Teema jatkaa hänen edellisiä maalauksiaan, joissa oli paljon veden varjoilla leikkimistä. Ystävättärieni kanssa huokailimme ihastuneina.

Kuin pitsiä. Siltä nuo varjot näyttivät. Osittain hyvin feminiinistä. Anna oli juuri myynyt yhden suuren taulunsa isoon kokoelmaan, joten ura menee eteenpäin. Ei voi muuta kuin ihailla ihmisiä, joilla on kyky olla luova. Ja jos sillä osaamisellaan saa elantonsakin, niin ei voi muuta kuin hattua nostaa.

1-IMG_1919Mistähän minä uutta seinätilaa saisin, että voisi jonkun uuden Anna työn sinne sijoittaa…

Juhlaa arkiruokailuun

Granaattiomenia ja viikunoita tuntuu olevan kaupoissa nyt tyrkyllä. Niitä on kiva ostaa sesonkituotteina – tuovat eksotiikkaa tavallisten omenoiden sijaan. Granaattiomenaa syön mielellään jugurtin seassa. Viikunat menevät hyvin parmakinkun ja vaikkapa homejuuston tai parmesaanin kanssa.

1-IMG_1524Minun täytyy myöntää, että olen melko huono kokki. Lisäksi pastat ja muut jauhotuotteet on pitänyt jättää aikuisten ruokalistalta pois, kun Miehen mahalle ne eivät tunnu sopivan. Mutta sopivista sesonkiraaka-aineista, kuten viikunasta, saa mukavan lisän siihen tavalliseen kana-ateriaan. ”Ai että oikein alkupaloja, vau!”

1-IMG_1528Tytär ei ole oikein ihastunut aikuisten alkupaloihin, mutta hänellekin saa arkeen juhlaan tekemällä ”cocktailin”. Viinilasiin kun laittaa mehua ja vaikka minttua päälle, tulee hyvä mieli.

1-IMG_1526Jos näin helposti huijaamalla saa juhlaa arkeen, olkoon niin!

Kattokoristeista pakettiin

Näpertelynurkkauksesta, päivää. Monster High -synttärit ovat ohitse, mutta koristeet jäljellä. Mihinkähän nurkkaan niitä nyt työntelisi… Se näissä koristeluissa onkin aina ongelma, kun varastotilaa ei enää ole, mutta roskiinkaan ei tuntien työtä viitsisi millään laittaa. Jos joku Münchenissä kaipaa rekvisiittaa Monster High / Barbie / Hello Kitty -synttäreille, saa ottaa yhteyttä.

1-IMG_1719Synttäreille tein silkkipaperista melkoisen määrän pompomseja kattoon roikkumaan. Teemavärithän olivat pinkki, sininen ja musta. Suurimman osan lahjoitin Tyttären koululle: ”Jos ette tarvitse, laittakaa roskiin.” Koulussa harrastetaan paljon teatteria, joten eiköhän ne rekvisiitasta mene.

Taannoin kirjoittelin lahjapakettien tuunauksesta. Nykyään käyttelenkin lahjojen paketeissa pelkkää ruskeata pakkauspaperia ja koristelen paketit jotenkin. Hoksasin, että noita pompomseja voikin käyttää näppärästi koristeeksi.

1-IMG_1722Kaikki uusiokäyttöön. Ei mitään roskiin, sanoo kotirouva!

 

Kudonta-vandalismia

Mitenkäs on, onko teilläpäin näkynyt näitä kudonta-vandalismin muotoja?

1-IMG_1826Nämä on aika söpöjä. Voisin itsekin harrastaa tälläistä kansalaistottelemattomuutta. Tuntisi olevansa aika rebelli, sillälailla täti-tavalla.

1-IMG_1825Mites on, kokeillaanko?

Ilta Westön ja Ketun parissa

Frankfurtin kirjamessujen – ja Finland.cool osanoton jälkeen – on suomalaisia kirjailijoita alkanut pyöriä luennoimassa Münchenissäkin. Eilen olivat vuorossa Katja Kettu ja Kjell Westö.

1-2014-10-14Paikalla oli ihan kiitettävästi porukkaa, saksalaisia, mutta eniten kai Münchenin suomalaisia. Keskustelu käytiin saksaksi ja suomeksi. Kirjailijat vastailivat juontajan kysymyksiin ja luettiin näytteitä kirjoista.

Aihe on kummallekin kansalle vaikea, sota-aika. Ihmettelen vieläkin, kuinka kollektiivista syyllisyyden tunnetta saksalaiset ovat pystyneet kestämään. Aika parantaa, mutta natsi-menneisyys ei ole kuitenkaan vielä niin kaukainen asia. Minun sukupolveni on vielä saanut isovanhemmiltaan ensikäden sotajuttuja kuunnella. ”Ei koskaan enää” on ajatukseni, mutta historia toistaa itseään. Ihminen on tyhmä.

Ilta Ketun ja Westön parissa oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kirja tarttui mukaan, siellä kun oli ruotsalaisen kirjakaupan ansiosta tarjolla ne myös suomeksi. Ja oli salmiakkia myös.

Illan yllätys oli, että Kjell Westö veti osuutensa saksaksi. Kappas!

Riisimuroja metsästämässä

Maailmamme on sen verran globaali, että on tottunut siihen, että samat tuotemerkit löytyvät joka maasta, ainakin Euroopassa. Toki ruokatavaroissa tietysti löytyy kansallispiirteitä, joten täytyy vaan hyväksyä, että Turun sinapin makuista töhnää saa vaan Suomesta. Nou problem, maassa maan tavalla ja hätätilanteessa posti toimii.

Mutta mites nämä maailmanlaajuiset merkkitavarat? Törmäsin nimittäin ongelmaan, joka ei tullut mieleenikään: Saksasta ei millään löydy riisimuroja!

ricekrispiesSaksalainen aamupala on kallellaan mysliin ja leipiin, mutta tietysti murot ovat myös vahvasti esillä. Maissihiutaleet löytyy, kuten kaikenlaista suklaahöperö-versiota. Mutta riisimuroja ei muuten löydy, vaikka Kellogg’s sitä tuottaa muihin maihin.

Höh. Muroja meillä on harvoin pöydässä, mutta olin vain ajatellut leipoa amerikkalaisia Rice Krispies Treateja. Pitäisikö alkaa diilata meille expateille salaa pöydän alta tätä harvinaista tuotetta… Hih.

Hakemus-kuvauksessa

Kovasti täällä töitä haetaan. Kävin työkkärissä uuden yhdyshenkilöni luona esittäytymässä ja kävimme taas läpi paperini. Mitään maatakaatavia ehdotuksia hänellä ei ollut. Tämä on taistelemista statistiikkaa vastaan. Hakijoita on vaan niin valtavat määrät.

Minulla oli ollut jo mielessä uuden valokuvan ottaminen. Saksalaisessa CV:ssähän pitää olla valokuva (lue aikaisempi postaukseni). Minä olen näyttänyt samalta viimeiset 20 vuotta, joten sen suurempaa päivitystä naamaan ei ole tullut, mutta kuvan merkitystä täällä ei vaan voi väheksyä. Varsinkin minun alallani pitäisi olla kaikki niin tiptop.

Näin saksalaisella kaverillani tosi kivan kuvan, joten päätin mennä Annan luokse AOW-kuvaamoon. Puolessa tunnissa sessio oli ohi ja olin varsin tyytyväinen. Sähköpostiin tipahti parin päivän päästä sekä värillinen että mustavalkoinen kuva. Ihan halvimmasta päästä kuvaus ei ole, mutta tausta eroaa hieman siitä normi harmaa/sini/valkoisesta.

1-_MG_1163.swSaksalaisessa CV:ssä oleva kuva pitää olla siis ihan kunnollinen, eikä mikään passikuva tai itse otettu. Persoonallisuus saa näkyä, mikäli ala antaa periksi. Jakkupuku päälle, kauluspaita/toppi alle, ei liian isoja koruja. Hymyillä saa, totinen kuva ehkä parempikin.

Minun kuvani pitäisi olla nyt ok. Auttaako se minua eteenpäin työnhaussa on taas ihan eri asia.