Viinaa työpaikalla

Saksalaisten suhtautuminen alkoholiin on rennompi kuin suomalaisten. Humalaan ei tulla, viini tai olut on arkipäivää, ja alkoholia saa ostaa ruokakaupasta. Työpaikalla ei tietystikään alkoholia periaatteessa suvaita, mutta käytäntö on ainakin minun saksalaisessa toimistossani eri. Skumppapullo on jääkaapissa vakio ja jopa japanilaisia viskinmaistajaisiakin on minun tiimissäni pidetty työaikaan.

Salaesimerkki 1. Minulla oli laatikossani ollut nyt puoli vuotta snapsipulloja viime joululta. Kun pomot olivat lomalla, päätimme ottaa hömpsyt.

IMG_3436

Eihän siitä 2 cl pullosta paljon kostunut. Mutta psykologinen vaikutus kesti ainakin kaksi minuuttia keskellä pahimpaa ketutusta!

Esimerkki 2. Kaikille tarkoitetun säännöllisen kokouksen jälkeen juhlittiin herra Ison Pomon jäähyväisiä. Meitä oli siinä muutamakin sata ihmistä paikalla ja firma tarjosi napostelut. Saimme mm. itävaltalaista pannukakkua omenahillon kera. Lisäksi juomaksi sai hakea olutta tai drinkkejä. Hugo-drinkki toimi oikein mukavasti pannukakun kostukkeena.

IMG_3437

Virallisessa kanttiinissa ei kyllä olutta taida olla tarjolla ruokajuomaksi. Mutta kampuksellamme olevista pikkuravintoloista haetaan kyllä kuumana iltapäivänä työpäivän päätteeksi olutpullo ja nautitaan se ihan rehdisti kaiken kansan nähden.

Litran kolpakkoa sieltä ei kyllä saa. Mikä müncheniläinen firma se nyt sitten on?

7 thoughts on “Viinaa työpaikalla

  1. Pidin postauksestasi. Sallithan, että jatkan hiukan huumorilla ja rennosti suomalaisten tiukkapipoisuutta piikittelemällä.
    Sinä olet paras esimerkki siitä, että suomalaiset oppivat juomaan ”sivistyneesti” heti kun muuttavat Suomesta pois.
    Luin nimitääin kerran tunnetusta kuvalehdestä väittämän, että suomalaiset eivät muka ikinä opi juomaan ”sivistyneesti”, koska meillä ei kasva viiniköynnökset, ei ole viininjuontikulttuuria suuren Rooman valtakunnan ajoista asti. Siksi kaikki alkoholipitoiset simasta pontikkaan tai ,no, pöytäviinaan on demonisoitava, mieluiten kiellettävä kokonaan, mutta ainakin piilotettava lasten silmiltä. Suomalaiset jaksavat vängätä asiasta.Jaksavat näköjään ajattella alkoholia kaiken aikaa, ja media toitottaa siitä koko vuoden. Älä ”tissuttele” tammikuussa, helmikuussa, maaliskuussa…. lomalla, kesällä, talvella, jouluna, juhannuksena….. jne.

    • Se on sitä ”maassa maan tavalla” ilmeisesti. En varmaan ihmettelisi yhtään, jos asuisin vielä Suomessa, mutta etäisyys muuttaa näkökulmaa!

  2. ”Saksalaiset ei ole koskaan humalassa.”
    Just just, oikeinko meinasit että löytyy joku säkissä kasvanut joka tuon vielä uskookin :)) haha. Eikä saksalaiset aja koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena, paitsi ehkä kaikki.

    Ja ihan Saksa-fanin kommentti, ainakin toistaiseksi ennen kuin siitä tulee islamilainen kalifaatti.

      • No sitten et ole koskaan käynyt Saksassa ravintoloissa, yökerhoissa tai discoissa. Ne tinttaa sellasia määriä alkoholia, että suomalaisena ei mitään mahdollisuuksia pysyä perässä.

  3. No aika kuivalta tuo pannukakku näyttääkin😉 Juomisajankohtaa tärkeämpää Saksassa taitaa olla se, että juo seurassa. Yksin siis ei saa – se on huono juttu – vähän niin kuin Suomessa lounasviini.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s