Portaissa se vasta välähti. Ei helvetti… Kiire seis, käsilaukku tyhjäksi. Totta se oli, avaimet oli jääneet sisälle.
Tytär nyyhkyttää vieressä, minä kiroan omaa tyhmyyttäni, Mies vuorilla tavoittamattomissa. Ei auta muu kuin soittaa Schlüsseldienstiin – lukkosepälle, jonka mainostarra oli kätevästi ulko-ovessa. Ei hätää, apu tulee parissakymmenessä minuutissa, luvataan. Kyllä, maksu paikan päällä, mutta korttikin käy.
Ja sovittuna aikana saapuukin paikalle mies työkalupakin kanssa. Henkkarien näyttö – tanskalainen ajokorttinikin kelpaa – ja kysytään, onko ovi vain suljettu vai takalukossa. Työkalupakki auki, muovinen paperinpala ujutetaan raosta sisään ja ovi on auki kahdessa sekunnissa.
Auts. Siis noinko helposti tuo käy?
Mies kirjoittaa 250€ laskun ja juttelee samalla ammatistaan. ”Tämä on ehdottomasti parhain ammatti, mitä olen kokeillut. Ihmiset ovat aina niin iloisia, kun tulen paikalle.” Niin varmaan, mutta kun saavat laskun käteen, hyytyy hymy varmasti…
Huojentuneena astun avoimesta ovesta sisään ja siinähän ne avaimet roikkuvat eteisen naulassa. Omasta huonosta päästä pitää maksaa, mutta sen verran oli niitä laskuja jo odottamassa, että ylimääräistä rahaa ei kyllä tilille tällä menolla jää.
Ai, kato se parvekkeen ovi oli auki. Alakerran puutarhasta olisi ehkä päässyt tikkaita pitkin meidän parvekkeelle suhtkoht helposti.
Ei oo mun päivä, ei.
Finn for life 
Onpa siellä ovela keino hankkia ”iloisia” asiakkaita kalliilla hinnalla. Minulla on avainneuroosi, koska en työpaikallakaan päässyt mihinkään ilman avaimia. Otan nykyään avaimen käteen vaikka vain kuittaan ottaneeni postipaketin vastaan. Olin kerran hajamielinen: otin kiireessä sateenvarjon ja jätin avaimen naulaan roikkumaan, mutta huomasin sen heti . Ystävällisen naapurin avulla sain sitten lukkosepän puhelinnumeron. Naapuri neuvoi kysymään hintaa, ennen kuin pyydän lukkoseppää tulemaan. Hinta oli vähemmän kuin puolet sinun maksamastasi, mutta silti ei ole varaa olla useammin hajamielinen. Ruokakuntaani kuuluu yksi henki , enkä halua antaa vara-avainta kenellekään muulle talossa. Luin sitten jälkikäteen tuosta muovikortilla (EC, sairausvakuutuskortti tms.) avaamisesta. Se ei toimi minun ovessani. Lukkosepällä oli nivaska avaimia, joista yksi kävi lukkoni avaamiseen. Olisi tullut kalliimmaksi, jos olisi avaimeni ollut lukossa oven sisäpuolella. Tunnuslauseeni on, että saan olla tyhmä ja tehdä virheitä, mutta en samaa virhettä toista kertaa. Löysin sitten kellaristani niin varman piilopaikan vara-avaimelle, että sitä ei varaskaan huomaa. Pitää vain vaivata (päiväsaikaan) jotakin naapuria avaamaan kellarin väliovi tai uko-ovikin. Huomasit kai, kuinka helposti varkaat pääsevät asuntoosi, etkä unohda ikinä laittaa lähtiessäsi ovea takalukkoon.
No huh, hirvee hinta oven avaamisesta. Omakotitalossa voi onneksi piilottaa vara-avaimen johonkin tontin alueelle. Kyllä ne avaimet tuppaa jokaiselta ainakin kerran elämässä jäämään kotiin.