Häät 70 vuotta sitten_Osa 1

Isun muistelu jatkuu. Tällä kertaa julkaisen haastatteluni hänen häistään 70 vuotta sitten.

IMG_2236

Eeva ja Niilo menevät naimisiin

Eeva ja Niilo menivät kihloihin huhtikuussa 1945. Varsinaista kosintaa Eeva ei muista enää, mutta kertoi, että Niilo oli se innokkaampi osapuoli. ”Pitkän aikaa vastustelin ja viivyttelin, mutta ei se auttanut”, Eeva sanoo hymyillen. Kevätkihlat tuli ja häitäkin alettiin saman tien suunnittelemaan.

Eeva ja Niilo menivät naimisiin 11.08.1945. ”Sotien jälkeen oli paljon häitä”, Eeva muistelee. ”Meidänkin kylällä menivät monet parit naimisiin, kun miehet palasivat sodasta.” Mutta vaikka oli pula-aika, ei häistä tingitty. Eeva kertoo, että hänenkin häänsä oivat ajan tapaan kaksipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä oli varsinainen vihkiminen, ruoka ja seurat, ja seuraavana päivänä kutsuttiin vielä oman kylän väki syömään. Eeva kun oli paremmasta talosta, niin häätkin piti olla isot. ”Monta sataa kutsua lähetimme, mutta tarkkaa vierasmäärää en muista”, Eeva sanoo.

Koska sota vaikutti tavaran saantiin, näkyi se myös Eevan ja Niilon häissä. ”Kultaa ei saanut mistään”, kertoo Eeva. ”Sen takia minunkin vhkisormukseni sulatettiin kahdesta vanhasta sormuksesta: Ruonan täti antoi minulle oman sormuksensa ja Niilon isällä oli iso, leveä amerikkalainen sormus, josta saatiin myös Niilolle kihlasormuksen tarpeet.” Hääpukukin oli kiven takana. Useat menivät kangaspulan takia naimisiin mustassa kirkkopuvussaan, ja jos uutta kangasta sai, ei hääpuvun tarvinnut olla valkoinen. ”Onneksi Lilja oli töissä Helsingissä, ja hän sai haalittua kiiltävää vaaleanpunaista kangasta. Se oli kaunis puku”, Eeva muistelee, ”siinä oli jopa pieni laahuskin.” Siihen kun laitettiin vielä valkoinen huntu ja morsiuskimppu, niin saatiin kaunis morsian. Niilolla oli isoveljensä Jukan tumma puku.

 

Toinen osa häistä 70 vuotta sitten julkaistaan huomenna

2 thoughts on “Häät 70 vuotta sitten_Osa 1

  1. Otan osaa, nyt vasta luin näitä muistokirjoituksiasi tähän saakka. Hienoa, että ehdit haastatella ja kirjoittaa muistiin näitä kertomuksia. Muistot pitävät näitä rakkaita ihmisiä hengissä meidän sydämissämme. Voimia suruusi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s