Hyvää Faschingia!

Münchenissä on vietetty sunnuntaista lähtien karnevaaleja eli Faschingia. Kaupungin kävelykatu muuttuu partyzoneksi, jossa kiskat myyvät janoisille kaikkea oluesta shotteihin. Aikuiset ja lapset pukeutuvat naamiaispukuihin.

IMG_2013

Karnevaali ei ole suosiossa kuitenkaan koko maassa. Etelässä sitä juhlitaan kyllä sekä läntisessä Saksassa. Münchenissä Fasching-tiistaina kaupunki sulkeutuu puolelta päivin ja viimeistään neljältä ovat isotkin tavaratalot kiinni.

Aikuisten Fasching-juhlia on melkoisesti ja niihin panostetaan. Pieni kysely saksalaisilta työkavereilta paljastaa, että kollegoja on menossa ainakin All-white karnevaaleihin, Brasilia-teemaisiin bileisiin sekä juhliin, jotka pidetään kaupungin kalleimmassa hotellissa. Joka vuosi ostetaan uudet puvut ja mm. Martin esitteli ylpeänä kuvaansa Elviksenä. Vähänks kähee!

Saksalaisten intoa naamiaispukuihin en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Ei kyllä tulisi kuuloonkaan, että Suomessa tapahtuisi vastaavaa. Mutta minullapa on teoria. Suomalaiset ottavat rehellisesti kunnon kännit. Keskiverto saksalainen ei sitä tee, vaan se koetaan lähinnä noloksi. Ehkäpä rooliasuun pukeutuminen antaa saksalaiselle luvan vähän höllätä ja hassutella, heittää estot pois samalla lailla kuin suomalainen humalassa.

IMG_2028

Saksalainen siis ”örveltää” peruukki päässä ja pari drinksua juoden. Hui!

2 thoughts on “Hyvää Faschingia!

  1. Niin , eikö ole kivaa,kun seinäkukkanen uskaltaaa naamiaisissa ruveta säihkysääriseksi vampiksi ja ujo mies uskaltaa ritarinpuvussa hakea vamppia tanssiin? Ei välttämätt tarvitse viinaa ”rohkaisuryypyksi”.Teattereissa, opereteissa, oopperoissa ja elokuvissa tehdään ammatin puolesta roolinvaihtoa joka päivä, mutta maallikot voivat vain naamiaisissa/ karnevallissa/ Faschingissa tai harrastelijateatterissa.
    Alakoulussa saa nykyään laskiaista edeltävänä perjantaina ”opettaa kansanperinnettä” 2 tuntia eli opettajat ja oppilaat (myös maahanmuuttajien lapset) pukeutuvat rooliasuihin. saadaan juoda limsaa, syödä sipsejä, leikkiä ja tanssia, tienkin opettajien johdolla ja valvonnassa. Tänään tiistaina uskalsi leipomon myyjäkin pukeutua punahilkaksi ja kampaamon ”tytöillä” oli hassut tukkakoristeet. Sinulla on oikein söpö puputyttö!

  2. Päivitysilmoitus: Keskiviikon marinatuokio | Puolivälissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s