Varastettu lompakko

Tuossa joululomalla kävi sitten vanhanaikaisesti. Olin ruokakaupassa, kasseja sata mukana ja Tytär seurana. Maitopurkki ja kananmunat äkkiä kainaloon ja kassalle.

Missä on mun käsilaukku?

IMG_2550Olin jo kirjoitellutkin aikaisemmin, kuinka kunnon käsilaukku on nykyään jäänyt kotiin ja mukana on vain lompakko (klikkaa postaus). Sittemmin otin itseäni niskasta kiinni ja kompromissi oli sellainen minikassi, pieni rannehihnalla varustettu laukku, johon mahtuu pikkukukkaro ja avaimet. Se oli ollut kaupassa paperikassin päällä ja joku oli sen napannut.

Kauheassa lumipyryssä suhasin Tyttären kanssa ympäri kaupunkia tsekkaamassa paikkoja, jossa aikaisemmin olin sinä päivänä ollut. Pankkikortit sulkuun. Loppujen lopuksi palasin samaan ruokakauppaan, jonne joku ystävällinen sielu oli laukun palauttanut.

Ilman rahoja ja pankkikortteja tietysti.

Tunnin verran tein poliisilaitoksella varkausilmoitusta. Toivon, että sen vajaa sata euroa oli saanut joku, joka sitä todella tarvitsi. Ylpeys kärsi isomman kolauksen. Eihän minulle tällaista satu.

Mitä tästä opimme? Käsilaukku on ihan hyvä asia, varsinkin niin iso, jota ei todellakaan silmistään päästä. Panostan seuraavasta tilistä megaisoon veskaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s