Ulkosuomalaisen lapsen kielityyli

Ulkosuomalainen sanoi lapsestaan fiksun ajatuksen: ”Hän antaa pikkuvanhan vaikutelman.”

Minä siinä mietin, että just niinhän se on ja syykin tiedetään. Jos ulkosuomalainen lapsi (pahimmillaan niin ettei ole koskaan Suomessa asunut, mutta passi sanoo kansallisuudeksi Suomi) puhuu ns. äidinkieltään vain vanhempiensa kanssa, niin tottahan se kieli erilaista on. Aikuisten sanavalinnat, aikuisten tyyli – eihän sillä pienellä raukalla ole valinnanvaraa!

1-IMG_0808Kielestä tulee pakostakin enemmän kirjakielimäisempi, koska sellainen puhuttu normaali kieli on vain Suomen lomien varassa. Huomaan sen verratessani omaa Tytärtä Saksassa asuvien ystävieni lapsiin, joiden kotona on satelliitin ansiosta suomalaiset tv-kanavat käytössä. Näiden lapsien sanavarasto on huomattavasti laajempi ja tyyli on normaalimpi. Tyttäreni puhuu kyllä äidinkielenään suomea, mutta sanoo usein esimerkiksi ”minä” mä-sanan sijaan. Onko siis omasta kielestäni tullut myös kirjakielimäisempi vai onko Tyttären tapa kaikkien niiden ostamieni suomenkielisten Barbi-DVD:en ansiota?

Odotan siis hyvällä mielellä tulevaa kesälomaa Suomessa. Etelä-pohojalaanen murre saa tarttua, mutta hieman se taitaisi omaan korvaan särähtää, mikäli Tytär oppisi luonnollisella tavalla sanomaan: ”M’oon täälä, mis t’ootta?”

Advertisements

6 thoughts on “Ulkosuomalaisen lapsen kielityyli

  1. Kurkkaappa tvkaista.com – ei tarvii satelliittia mutta näkee suomalaisia ohjelmia _=

  2. Mulla tasaantui kummasti, kun oli pari kesää ikäisteni kanssa leireillä. Olin esim. International Art Summer Schoolissa, siskoni oli riparilla. Hauska havainto: ennen olisin kirjoittanut mie (kun äitini on etelä-karjalasta), mutta näköjään puoli vuotta työharjoittelussa Hesassa opintoaikanani oli vaikuitusta, kun se ”mie” ei ole enään niin luonnollinen, vaan ”mä”…

  3. meillä kävi yksi auppari kääntymässä (oli kuus viikkoa – josta kuus viikkoa liikaa… 😉 ) ja ton aupparin jälkeen (juro ko mikä ja tais jopa sanoa 20 sanaa 6 viikon aikana, ehkä…?) Neiti puhui ”mä”. Tosin sitä kesti n. pari viikkoa aupparin poistumisen jälkeen ja sit voitti taas ”minä” – toivoa siis on vielä…? Tosin jos se vaatii sellasen möllykän ottamista auppariksi… Käy se ”minä” sittenkin ihan hyvin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s