Murtsikka-muistelu

Oili kertoi kommenteissaan, että oli entisenä kouluhiihto-inhoajana löytänyt aikuisena uudelleen murtsikkahiihdon. Ja Facebookissa ja Blogistaniassa on myös muiltakin tullut samanlaista tietoa.

En usko.

skibunny

*muistelumusiikki-intro, katse hakeutuu oikealle yläviistoon, näkyviin tulee talvinen maisema jonka ääriviivat on sumuiset*

Tuulipuvun alle verkkarit, sukat ylös lahkeiden päälle, tänään kyllä jätän kaulaliinan pois. Missä pirussa ne omat sukset on? Koulun seinää vasten nojaa hangessa miljoona paria. Löytyy. Kainaloon, molempiin käsiin kaikkiin ilmansuuntiin osoittavat ryökäleet. Luistaakohan ne tänään? Tai mitä väliä sillä on, samanlaista tervankeittoa se kuitenkin on.

Sukset kalisevat maahan. Luistavat alta, kun astun päälle. Valkoisia monoja pitää kopistella, että saa ne lukitusreiät tyhjäksi lumesta. Voi mene nyt kiinni jo. Muut seisovat rivissä, nojaavat sauvoihinsa, opettaja selittää reittiä. Matkaan.

Se ensimmäinen ojanylitys on tylsin. Taatusti jään taas sinne pohjalle. Viimeisten joukkossa liikeelle. Mennääs nyt, tytöt, opettaja huutaa takaa. Minä menen, minkä kintuistani pääsen! Miten ne muut pääsevät niin lujaa, en ymmärrä!

Märkien lapasten haju. Otsa jo nyt hikinen. Pipo putoaa silmille. Auringossa kuuma, varjossa hytisee. Iso mäki alas, onko ihan pakko… Sukset hankaavat latu-urien reunaa, nyt mennään. Äkkiä ankkakävelyä ylös asti, ettei seuraava tule päälle.

Metsä hiljainen, ensimmäiset palaamassa jo koulun suuntaan. Jostain kuuluu naurua. Suksien viuhkinaa, lumi narskuu. Käpy. Mä en ikinä selviä tästä hengissä.

Lopulta koulu näkyy. Nihkeä olo. Toiset jo sisällä. Sukset hankeen, sauvat sinne jonnekin. Jalkaterät kankeana monoista, vartalo tönkkönä ylimääräisistä vaatteista. Pukuhuone löyhkää vastaan, kun menee vaihtamaan vaatteita. Ei hävin freessi olo. Niiskututtaa. Onneksi on seuraavaksi ruokatunti.

Ja ens viikolla sama uudestaan. Ei helvetti.

Advertisements

5 thoughts on “Murtsikka-muistelu

  1. Mulla oli koululiikunnasta hiihdosta suunnilleen samanlainen, tuskainen mielikuva. Ne ojanylitykset, tosiaan! Jokunen vuosi sitten Lapissa kävimme kokeilemassa murtsikkaa – minä ekaa kertaa ala-asteen jälkeen – ja mietin noinkohan pääsen mihinkään niillä. Mutta hyvin voidellut ja painolleni sopivat murtsikathan liukuivat kevyesti mutta lipsumatta ladulla. Tajusin silloin, että hiihto jos mikä on väline- (ja tekniikka)urheilua. Vääränlaisilla suksilla fiiliksen saa tapettua helposti – kuinkahan monelle muulle koululaiselle on käynyt samoin.

  2. Siis en myöskään voi tarpeeksi korostaa sopivasti voideltujen suksien tärkeyttä. Lisäksi oli oikeesti ihan kuningasidea mennä tuttujen kanssa kurssille ja lähteä tasolta ”nähnyt sukset pari kertaa telkkarissa”. Lisää tähän vielä aurinkoinen sää, pilvetön taivas ja taustan Mont Blanc tai muu geneerinen vuori, niin johan ikävät muistikuvat haalistuu! Lisäksi kun sen kilpailuasetelman unohtaa ja hiihtelee omaan tahtiin, niin hommasta tulee myös kummasti miellyttävämpää. Tekniikkani on kyllä edelleen ihan hanurista.

    • Niin ja riittävän vähän oikeanlaisia vaatteita päälle. Toppatakki ja ne heti märät lapaset ei varmaan innosta ketään tekemään yhtään mitään. Tämä sama sääntöhän pätee kaikkeen liikuntaan.

  3. Kaikilla meillä on samanlaiset muistelmat. Koululiikunta oli muutenkin karmeaa pakkopullaa. Traumoja vain sai.

  4. Mä en ihan vielä ole vakuuttunut teidän argumenteista, Ronja ja Oili…
    Sofia – onkohan ne liikuntatunnit muuttuneet. Toivottavasti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s