Kansainvälistä lääkintää

Tässä on pari päivää sitten sairasteltu. Sellainen rapsakka 40 asteen kuumeilu on aikuiselle ihan eri asia kuin Tyttärelle, joka sairasteli viime viikolla. Ihan kanttuvei. Lisäksi – taas ihan tyypillistä – Mies lähti Euroopan kiertueelle, joten siitäkään ei ole mitään apua.

Meillä on melko kansainvälinen lääkekaappi, totesin, kun yritin dropinkeja löytää kuumeiluun. Olen tainnut aiemmin jo kertoa, että Suomessa käydessäni ykkösostospaikka on ehdottomasti apteekki. Kun saa palvelua omalla kielellä ja on tuttuja merkkejä ympärillä, vaivun nirvanaan. Matkalaukussa kulkee aina iso kasa suomalaisia pillereitä. Lisäksi lääkekaapissa näytti olevan vielä entisestä elämästä tanskalaisia purkkeja iso kasa. Piti oikein tarkistaa päivämäärät, mutta hengissä näyttivät olevan. Viime kuun amerikanreissulta olin näköjään ostanut paikallisia tabletteja ja tietysti saksalaista valikoimaa oli yllin kyllin.

Valinnan varaa siis oli. Pari ensimmäistä päivää hoidettiin Finrexinillä ja tanskalaisilla kuumetabuilla. Virus jylläsi ja kuume sahasi pillereistä huolimatta 38 ja 40 asteen väliä. Tänä aamuna kokeilin amerikkalaista lääkintää.

dayquil

Olipas tehokasta. Dayquil-kapseleita nassuun ja nukahdin välittömästi kolmeksi tunniksi. Kuume katosi. No ei kai se ihme tietysti ole, jos amerikkalaiset eivät oikein sairaslomia töissä tunne, vaan kaikki sairastelut otetaan lomapäivistä pois. Pitää olla lääkkeetkin sen mukaiset.

Saksalainen kotirouva kiittää amerikkalaisten työntekijöiden selkänahasta raavittua lääketeollisuutta.

Mainokset

8 thoughts on “Kansainvälistä lääkintää

  1. Jepulis! Samaa drugia löytyy meidän kaapista. Mutta jos DayQuil sai sinut jo nukkumaan niin arvaappa mitä tekee NightQuil jonka tarkoitus on helpottaa nukkumista 😉 DayQuillissä pitäis itseasiassa olla piristäviä aineita.

  2. Tulee mieleen kesällä saamani kiputipat, joiden reseptiä kirjoittaessa lääkäri huomautti, ettei niiden jälkeen oikein tarttis ajaa autoa, kun huomiokyky ei ole ehkä ihan huipussaan. Otin sitten tippoja ohjeistuksen mukaisen annoksen joskus kolmen-neljän aikaan iltapäivällä. Siinä olikin sitten melkeinpä välittömästi siirryttävä vaakatasoon, kun mikään muu asento ei enää toiminut. Seuraavan kerran kykenin nousemaan vasta aamulla eli koomailin reippaasti kellon ympäri ja ylikin. Ei kyllä pahemmin sattunutkaan enää, on sanottava. Silti nauratti, kun käyttöohjeessa käskettiin ottamaan tippoja 3-4 kertaa päivässä tarpeen mukaan. Toisaalta, jos haluaa viettää kaiken aikansa vaakatasossa niin mikäs siinä.

  3. Mulla on tällä viikolla ollut vähän sellainen tuleeko flunssa vai eikö tule -olo ja olen jo valmiiksi ollut iloinen siitä, että raahasin viimeksi Suomesta Finrexineitä, ne ovat olleet aina luottotuotteeni flunssassa. Tosin jos tästä nyt flunssa puhkeaa, niin pitää testata noita DayQuileja kanssa!

    Noi sairaslomapäivät menee muuten käsittääkseni siten, että on olemassa oma ns. sairaslomakiintiö, jota kertyy virallisten lomapäivien ohessa. Tuosta kiintiöstä voi sitten käyttää päiviä, jos on sairaana, eikä niitä sairaslomakiintiöpäiviä voi käyttää muuhun. Jos sairaslomapäivät loppuvat, niin sitten ehkä pitää käyttää varsinaisia lomapäiviä. Toivottavasti meni oikein, mutta näin olen ollut ymmärtävinäni tästä amerikkalaisesta lomajärjestelmästä :).

      • Ah, voipi tosiaan olla, täällä vapaassa maassa firmoilla on vapaus päättää itse. On kyllä tosi ikävä oletus, että ihmiset eivät saisi koskaan sairastua :(.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s