Paperitähtiä

Joulukarkkien tekeminen ei tosiaan täällä onnistunut. Oliskohan se erilainen siirappi ollut syynä? Kolme erilaista reseptiä kokeilin eikä mikään jähmettynyt, vaikka keitin massaa jopa kaksinkertaisen ajan. Karkkikeitokset syötiin heti siis joko omiin suihin ja olen sitä myös muffinsseihin sysännyt.

joulukortit

Eli joulutervehdykseen tarvittiin muita tuotteita. Netistä löysin paperitähtien kuvia. Valkkasin kylmästi kirjahyllystä yhden saksankielisen pokkarin, josta aloin repimään lehtiä.

1. Leikkaa lehdestä neliö. Tee taitokset nurkasta nurkkaan.

paperitähti1

2. Leikkaa viilto saksilla kaikilta sivuilla.

3. Taita viilloskohdista kulmat kolmionmuotoisiksi sakaroiksi ja liimaa päälipaperit yhteen. Älä siis liimaa sakaraa takapaperiin kiinni – näin tähdestä tulee pullea.

paperitähti

4. Liimaa kaksi tähteä yhteen.

5. Pistä parsinneulalla ripustuslanka sakaran läpi.

paperitähtiä

Minusta niistä tuli ihan nättejä. Simppelejä, mutta tuo saksankielinen teksti antaa sitten muistot saksalaisesta joulusta.

Mainokset

2 thoughts on “Paperitähtiä

  1. Hauska idea tuo pokkareiden uusiokäyttö. Minulla on hyllyssä tähtitarpeet seuraaviksi 500 vuodeksi.Täkäläisessä siirapissa on vähemmän sokeria kuin suomalaisessa.Hiilihydraattia D 69 g/100g; Fin 74 g/100g.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s