Ensimmäinen ajelu

Autokoulu-projektini on lopuillaan. Olen ajellut opettajani kanssa sellaiset kymmenisen tuntia pitkin kesää. Nyt tuntuu, että kaikki on noin suurinpiirtein hallussa. Mutta kyllä se autoilu vaan siltikin jännittää vielä!

Mihin siis nainen suuntaa, kun ensimmäisen kerran ajelee kymmenen vuoden tauon jälkeen? Ikeaan tietysti!

Pakkasin kaverin pelkääjän paikalle ja kolme lasta takapenkille. Luojan kiitos navigaattorista – ilman sitä ei kyllä olisi kotiin osattu… Voin raportoida, että kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Auto ja matkustajat olivat kunnossa ajelun jälkeen.

Tai niin… Ihan korkeimpia arvosanoja ei ensimmäinen itsenäinen ajelu kuitenkaan saanut. En nimittäin saanut autoa talliin. Meillä on kellarissa sellainen minimini-ahdas talli, ja eihän se typerä rötiskö sinne kääntynyt. Pakko oli soittaa Mies apuun.

Höh. Nyt jännittää kaikki mahdolliset parkkeeraukset.

Mainokset

6 thoughts on “Ensimmäinen ajelu

  1. Toiselta jännittäjältä toiselle: vau! Hienosti ajettu, Ikeaan asti. Kyllä se siitä lähtee menemään ja kun lisää ajelet niin huomaat pian, että se on itse asiassa ihan mukavaa hommaa. Niin minulle kävi ainakin.

    Mä en edelleenkään osaa parkkeerata meidän autoa meidän autotallin toiselle puolelle. Outo kulma sekoittaa enkä halua enää yrittää kun kerran jäi auto jumiin… Onneksi meillä on kaksiosainen autotalli ja toiselle puolelle saan kuitenkin auton parkkiin.

  2. Hyvä, hyvä! On siinä parkkeerauksessa tekemistä, vaikka ajaisi jo kymmeniä vuosia: pienet pysäköintiruudut, ahtaat pysäköintitalot,hankalat autotallit tai sitten kadun vierellä siihen ainoaan vapaaseen taskuun pysäköiminen sivupeilien avulla, varsinkin jos takana on jo viisi autoa. Kunhan sinulle tulee teidän oma autonne tutuksi eli ”kaveriksi”, niin siitähän se lähtee. Alkuun ollaan hiukan kuin eriparia. Jos olen vaikka lomalla viikon-pari ajamatta, niin auto ottaa sen näköjään pahakseen. Sitten pitää ajaa muutama kilometri, ennen kuin se antaa anteeksi, ja hommat luistaa. Nuo autot ovat nääs persoonallisuuksia nekin. Minulla on ollut jo niitä koko joukko, varsinkin vanhoja. Niillekin pitää jutella vaikka näin:”Ole kiltti, äläkä näytä tänään mitään punaista varoituslamppua.” Ne tavalliset osaan jo ulkoa.
    Minulla oli aikanaan Vammalassa maailman ihanin ”viilipytty ”autokoulunopettajana,ja hänen opetuksensa korvassa: Älä anna minkään hermostuttaa itseäsi. Yritän olla antamatta. Joo, oli siellä Vammalassa hiukan vähemmän niitä autoja ja katujakin, mutta neuvot hyvät.

  3. Mahtavia nuo parkkipaikkakuvat! Ja täällä kun on nähnyt vielä ihmisten oikeasti parkkeeraavan noin…

    Minäkään en ennen tänne muuttoa ollut ajanut pitkään aikaan, hyvin vähän sitten autokoulun, pidin itseäni huonona kuskina… enkä kyllä halunnutkaan ajaa, kun se on niin tylsää puuhaa. Mutta nopeasti sitä oppii tavoille, ja nyt on jo fiilis, että olen keskivertoa parempi kuski. Siinä tosin auttaa, että paikalliset ovat todella huonoja kuskeja ja jo se, että osaa käyttää vilkkua, nostaa ennakoivan ajotyylin ihan eri asteelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s