Hatunnosto

Suomessa. Tihkusadetta. Uusimmat naistenlehdet. Salmiakkijäätelö. Olympialaiset.

Olen tainnut joskus kertoakin, että Mieheni tulee urheiluhullusta perheestä. Kaikki urheilevat ja elävät varmaan 110-vuotiaiksi. Minä katselen sujuvasti sivusta, kun appivanhemmat menevät toista kertaa päivän mittaan kävelylenkille ja kuuntelen Miehen siskon juttuja 260 km mittaisesta pyörälenkistä. Intohimonsa kullakin. Olen satavarma, että kun itse olen rappeutunut vanhus, anoppi porskuttaa vieläkin täysillä.

En siis tiedä urheilusta yhtikäs mitään ja ulkosuomalaisena olen pihalla urheilujulkkiksista. Elikäs keskustelua olympia-kisoista on hiukka hankala saada aikaan appiukonkin kanssa. Eilen illalla kuitenkin sujuvasti istuin pitkälle yöhön hänen vieressään tuijottamassa teeveestä kisoja. Samalla kehitin ison arvostuksen erästä ammattikuntaa kohtaan. Urheiluselostajat rocks!

Urheiluselostajat tekivät olympia-kisoista elämyksen myös tällaiselle täysin urheilun faktoista/kilpailijoista tietämättömälle. Se on suuri saavutus! Kiritin juoksijoita, tsemppasin saksalaista kuulantyöntäjää ja jännitin pituushypyn mestareiden askelhyppyjä. Tunsin, että olin ihan tilanteen tasalla ja ymmärsin, jonkun tuloksen merkityksen. Ja se oli täysin urheiluselostajien ansiota.

Hatunnosto siis taitaville ammattilaisille siellä selostuskopissa. Urheiluninhoajakin tempautuu olympia-fiilikseen mukaan!

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Hatunnosto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s