Synttäri-masennusta

Minulla on tänään syntymäpäivä. Aamu alkoi herätyksellä, kakulla ja kahvikupilla. Oli suklaakakkua, Tyttären tanssiesitystä ja lahjakorttia. Ja tietysti Tyttären aamukitinät päälle.

Mieli on kuitenkin alamaissa.

Olemme asuneet Saksassa nyt 2,5 vuotta. Korttelimme sisäpihalla on lasten leikkipaikka, jossa käymme usein. Siellä on paljon eri-ikäisiä lapsia äitineen, melko aktiivinen paikka. Arvatkaa, kuinka monta kertaa olen näiden saksalaisten äitien kanssa jutellut.

En kertaakaan.

Siinä kulminoituu sopeutumiseni saksalaiseen yhteiskuntaan. En ole pystynyt luomaan paikallisia kontakteja edes lapsen kautta. Alussa jännitin tilanteita kielen takia, nyt olen sopeutunut tilanteeseen, koska vastapuolella on näemmä omat sisäpiirit. Mutta silti. Vuosikausia samassa pihapiirissä ja vieläkin ollaan vaan tervehdystasolla.

Vanhemmiten alan ilmiselvästi erakoitumaan. Minulla on täällä kyllä oma ystäväpiiri, mutta he ovat suomalaisia. Seuraavassa maassamme samaa tilannetta ei ole, vaan seura täytyy löytää paikallisista. Se huolestuttaa, koska sielläkin tulen olemaan kotirouva vailla työpaikkojen kautta luonnollisesti muodostuvia kontakteja.

Huoh. Tekisi mieli ottaa synttäriskumppaa heti aamusta.

Advertisements

24 thoughts on “Synttäri-masennusta

  1. Ymmärrän todella hyvin etkä ole olotilasi kanssa yksin. Mä olen itse hyvin sosiaalinen erittäin epäsuomalaiseen tapaan mutta päätin jo heti alussa että en lähde etsimään muita suomalaisia seuraksi, itseasiassa piti olla alussa hieman tyly sillä suomiystäviä olisi kyllä riittänyt mutta halusin nimenomaan tutustua paikalliseen elämään ja ihmisiin. Nyt voin sanoa että päätös oli erittäin hyvä. En olisi yhtenäkään päivänä avannut suutani hein lisäksi naapureille jos minulla olisi ollut suomalainen tukirengas ympärilläni eikä siis näin ollen olisi ollut aivan pakko saada juttuseuraa.

    Saako kysyä, mihin maahan te olette seuraavaksi menossa?

    • Kiitos, Champagne! Kai se vaikuttanee asiaan myös, että koko perhe olemme suomalaisia, eikä paikallisia kontakteja tule heti luonnostaan. Alussa mulla oli kiire heti verkostoitua ja täällä Münchenissä Suomi-koulu on aktiivinen. Sieltä tuli ihana suomimamma-verkosto samantien. Mutta ne paikalliset mammat on jääneet pimentoon.

      Jenkkeihin seuraavaksi, kunhan viisumihommat saadaan kuntoon.

  2. Onnittelut merkkipäivän johdosta ! Ja tokihan otat synttärikuohuvat ihan mihin aikaan tahansa ja useaan otteeseen päivän aikana.

  3. Hyvää syntymäpäivää, toivottavasti on skumppa nyt jo korkattu! 🙂

    Harmi, että seuraavassa asuinpaikassa ei ole muita suomalaisia. Itse lähdin ulkomaille asumaan samalla asenteella kuin Champagne, mutta karu totuus kuitenkin oli, että muiden suomalaisten kanssa kontaktit tuli luotua paljon helpommin, miehen perhettä pidemmälle on ollut vaikea luoda muita kuin hyvän päivän tuttavuussuhteita. Kun ei ole lasta eikä työpaikkaa, syntyperää myöden paikallisia tuttujani ovat kuoron ja käsityöpiirin eläkeläiset, kaikilla muilla on liian kiire – kärjistetysti sanottuna. Eikä kyse ollut siitäkään, että olisin heti alkanut hengata vain suomalaisten kanssa, oikeastaan aloin maanmiehiä löytää vasta 6-9 kk muuton jälkeen. Vaan en tarkoita lannistaa! Käsityöpiirini ja pari muutakin mielenkiintoista kontaktia olen löytänyt meetup.com -sivustolta, joka on kyllä ykkössuositukseni uuteen paikkaan muuttaessa. Jos asuisin keskeisemmällä paikalla tai jos olisi lapsi, luulen että sieltä kautta olisi voinut löytää hyviäkin ystäviä.

    • Kiitti vinkeistä, Pilvi! Tarvii joku harrastus Jenkeissä löytää. Huoh, sitä tämä muuttaminen aina on. Uuden piirin löytämistä. Toivottavasti olemme seuraavassa paikassa vähän kauemmin.

  4. Syntymäpäiväonnittelut!

    Minä olen asunut nyt kahdessa maassa, jossa suomalaisseuraa ei ole ollut lainkaan tarjolla jos vaikka olisin halunnutkin. Ja toisaalta olen asunut myös jo useammassa maassa, jossa suomalaista seuraa olisi ollut tarjolla mutta jonka yhteyteen en juurikaan itse hakeutunut.

    Paikallisten kanssa on usein vaikea ystävystyä, ainakin jos on itse maassa vain toistaiseksi – valmiit ystäväpiirit eivät minun kokemukseni mukaan helposti aukea vieraalle, joka on muutaman vuoden päästä aikeissa siirtyä taas toisaalle. Mutta muihin ulkomaalaisiin on toisaalta oman kokemukseni mukaan usein helppo tutustua. Kielikurssit ja muut harrastukset ovat hyviä paikkoja löytää uusia kavereita – ja kielikursseilta juurikin löytyy usein muita vasta maahan muuttaneita tai muuten vähemmän verkostoituneita ihmisiä, joilla on myös tilausta uusille ystäville.

    Lasten kautta olen tutustunut aika moniin ihmisiin täällä Belizessä, niin paikallisiin kuin ulkomaalaisiinkin, pojan leikkikoulun kautta lähinnä. Suljetut ja sisäänpäinlämpiävät sisäpiirit ovat aina tylsiä ja minun kokemukseni mukaan usein jäävätkin suljetuiksi – aluksi löin täällä Belizessä vähän päätä seinään yhden sellaisen porukan vuoksi, mutta sitten aloin huomata, että porukan ulkopuolella oli muitakin kuin minä, yksittäisiä mukavia ihmisiä. Aloin reippaasti kutsua noita mukavalta vaikuttavia äitejä lapsineen meille leikkimään meidän lasten kanssa ja siitä tuttavuus vähitellen kasvoi ystävyydeksi.

    • Kiitos, Kata! Kiva kuulla, että joltain tuo ainainen muuttaminen ja omien verkostojen luominen onnistuu. Olen myös havainnut saman asian – yhteinen ulkomaalaisuus yhdistää.

  5. Saksassa näyttäisi olevan kaksi ihmisryhmää, joiden kanssa pääsee helposti juttusille: koiran kävelyttäjät ja tupakoijat.

  6. Minäkään en vaihdossa ollessa onnistunut solmimaan yhteyksiä yhteenkään paikalliseen, jos ei vaihto-opiskelijoiden klubin paikallista puheenjohtajaa lasketa. Nyt olen päättänyt, että pakko hankkia jotain kautta paikallista seuraa, ja ajattelin, että ehkä kielikurssi tai tuo aiemmin jo mainittu käsityökerho voisi olla hyvä paikka. Entä sitten jos tuttavat ovat eläkeläisiä? Eläkeläisethän ovat hauskoja.

    • Joo, tuohon pitääkin vielä tarkentaa, että vallan ihania eläkeläisiä olen tavannut, enkä tarkoittanut heidän arvoaan ystävinä mitenkään vähätellä. 🙂

  7. Niin ja onnittelut minultakin! Mun mielestä synttärin pointti on, että silloin voi juoda hyvällä syyllä skumppaa jo aamupalalla.

    • Italian lomalta toimme lastin kuohuvaa. Kuohuvassa on se tylsä puoli, että pullo pitäisi juoda saman päivän aikana pois. Tai ei se toisaalta mikään huono homma ole…

  8. Onnea taaltakin pain! Toivottavasti joit skumppaa! 🙂 Itse asuin aikoinani vahan aikaa kotirouvana Munchenissa ja meidan naapurit eivat edes tervehtineet minua, paitsi alakerran naapuri, joka oli Ranskasta ja hantakaan eivat muut tervehtineet. Ehka asuimme liian kaukana keskustasta, liian ”vanhoillisella” asuinalueella. Yhdysvalloissa opiskelessani/tyoskennellessani taas tutustuin helposti paikallisiin, ketaan ei haitannut, etta olin ulkomaalainen. Eipa siella muita suomalaisia olisi ollutkaan. Jaadessani kotiaidiksi loysin netista kirkolla tapaavan (ei-uskonnollisen) aiti-lapsi ryhman, joten aloin kayda siella. Minulla kavi tosi hyva tuuri, koska olen ajokortiton ja kerhon vetaja tuli hakemaan meidat aina kotoa autollaan kerhoon. Yhdysvalloissa tosiaan loytyy noita kerhoja, niinkun Pilvi jo mainitsi, joten sita kautta tutustuu ainakin joihinkin 🙂

    • Kiitos, Sugar! On se kumma, jos aikuinen ihminen ei seuraa saa. Jenkit on toisaalta tosi seurallisia eurooppalaisiin verrattuna, mutta kokemukseni mukaan vaikeampi on hyviä ystävyyssuhteita siellä saada. Tarvinnee selata netistä ryhmiä. Onko sulla muita ideoita kuin Pilvin mainitsema meetup?

      • Taisin loytaa tuon aiti-lapi kerhon ihan googlettamalla ”mommy meet in Lincoln” 🙂 Lisaksi facebookista loytyi ryhmia, joihin liityin ja sita kautta sain tietaa kerhoista yms. Se on kylla totta, etta loppuelaman kestavia ystavyyssuhteita amerikkalaisten kanssa on vaikea muodostaa, varsinkin jos muuttaa jonnekin kauas, tuppaavat helposti unohtamaan, jos ei nae. Mutta kavereita kylla saa mielestani helposti 🙂

  9. Onnea näin jälkikäteen! Jännä juttu, minä sain onneksi heti tuttavia ja ystäviä täällä Itävallassa, lasten kautta tottakai. Olen myös sosiaalista tyyppiä ja suu on usein auki ja silmät hakevat kontaktia. Mieheni sanoi, että sama missä vain asut, sinä saat aina ystäviä. itse hän on aika sulkeutunut.

  10. Päivitysilmoitus: Joulupipareita naapureille | Finn for life

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s