Muistot muistiin

Saksankurssilla täytyy tehdä esitys jostain kirjasta tai elokuvasta. Mietin asiaa kovasti. Suomalaisia elokuvia on hankala esitellä, koska niitä maailmalla ei tunneta. Ja Kaurismäki on vaan niin outo. Kirjatkin on vähän niin ja näin.

Esittelenkin sitten oman kirjani. Kun isoäitini – isu pohjalaisittain – täytti 80 vuotta, me lapsenlapset toimitimme pienen kirjasen, johon haastattelimme lapset, lapsenlapset, naapurit ja sukulaiset. Tuossa vaiheessa elämää materiaa jo on ihan tarpeeksi ja ainahan suomalainen on utelias, mitä toiset hänestä ajattelee. Kirja tuntui sopivalta lahjalta.

Kirjoittelin kirjaan myös isun omia muisteluita. Hän kertoi häistään, sota-ajasta ja maatilan emäntänä olemisesta. Hänellä oli niin erilainen elämä kuin minulla.

Siskoni haastatteli aikoinaan opiskelujaan varten myös isua. Eniten isun jutuista on nuo sota-ajan muistot järkyttäneet. Se puhdas kauhu, se puute, se pelko, mitä kertomuksista välittyy, järkyttää. En suoraan sanoen ymmärrä, miten sota-ajasta ylipäätään selviää. Rauhan saavuttua miehet saapuivat kotiin ja sitten piti muka jatkaa elämää. Käsittämätöntä. EI_IKINÄ_ENÄÄ.

Muistoja pitäisi vaan kirjoittaa enemmän ylös. Ne katoavat. Nykyään kaikkien painettujen valokuva-albumienkin teko on netin kautta niin helppoa, että sitä pitäisi hyödyntää. Varsinkin isovanhempien ja miksei omien vanhempienkin kertomuksia pitäisi saada muistiin jälkipolvelle.

Siinäpä projektia vaikka tälle kesälomalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s