Etelän hetelmiä

Kindergartenissa valitettiin taannoin, että Tyttärellämme on ns. omenamaha. Ei tarkoita siis sitä muotoa – mikä oikeastaan on sellaiselle vauvamahalle varsin sopiva – vaan että Tytär haluaisi syödä vaan niitä tuttuja hedelmiä.

Kieltämättä ostamme vain niitä samoja tuotteita hedelmäkoriin eli omppuja ja banaaneja sekä satunnaisesti erilaisia meloneja. Laajensin variaatiotani kiiveihin, ananakset ovat kuulemma liian väkeviä, päärynätkin omituisia. Onneksi rypäleet kelpaavat aina.

Paikallisessa kaupassamme sattui sitten hedelmätiskillämme vähän erikoisempi tapaus eteen. Tämä on thaimaalainen Pitahaya. Ihanan kirkaan pinkin värinen. Maku oli melko neutraali, joten Tytär suostui yhden palan maistamaan.

Saksassa tuoreus on se avainsana eli valikoima hedelmistä ja kasviksista on yleensä laaja, mutta paikallisuutta suositaan. Mutta onneksi ollaan sen verran etelässä, että naapuristosta saatava hedelmälista on pidempi mitä Suomessa. Olisi se vaan eksoottista kuitenkin olla jossain, josta ananasta saa takapihalta. Maistunevat erilaisemmalta kuin meidän tuhansien kilometrien takaa tulleet muka-tuoreet hedelmät.

Oman pihan pitahayaa odotellessa. Not.

Advertisements

4 thoughts on “Etelän hetelmiä

  1. Tuo on meidän pojan herkkua! Nyt juuri sitä ei kyllä ole saatavilla, koska tällä hetkellä täällä ei ole sen sesonki. Se kulkee täälläpäin nimellä pitaya, mutta me tunnemme sen nimellä ”dragon fruit” – lohikäärmeen hedelmä. Menisikö sillä nimellä paremmin kaupaksi tytölle? 🙂 Noita on myös sellaisia missä tuo hedelmälihakin on punaista.

    Meidän lapset syövät onneksi aika reippaasti erilaisia hedelmiä, mutta ikävä kyllä poika pitää kyllä silti ihan kaikkein eniten omenoista… Ikävä kyllä siksi, että täällä ei omenoita kasvateta käytännössä ollenkaan. Tuntuu typerältä ostaa torilta kaukaa tuotuja hedelmiä, kun paikallisia ihania tuoreita hedelmiä on tarjolla riittämiin.

  2. Minäkin olen tavis ja ostan vaan niitä tuttuja banskuja, omppuja, kiiviä, ananasta ja appelsiineja. Ei mangot ja papayat maistu, varsinkin täällä keskieuroopassa.

  3. Mikähän siinä ompussa vaan viehättää… No, onneksi Tytär edes jotain hedelmiä syö, onhan niitä tapauksia nähty, kun lapsi ei suostu mitään hedelmiä suuhunsa laittamaan.
    Kyllä teillä, Kata, siellä vaan on niin eksoottista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s