Lapsettomille

Tämä on teille, lapsettomat!

Inspiraation tähän postaukseen antoi vierailu lapsettoman pariskunnan luona. Mietin vain, että kuinkahan rasittavaa heille on lapsiperheen vierailu. Muistelen, etten itse ollut ennen Tytärtä varsinaisesti mitenkään lapsirakas ja ihmettelin suuresti äitien käytöstä lapsia kohtaan. Lapset olivat minulle yksinkertaisesti mahdottoman rasittavia, energiaa vieviä, enkä tiennyt kuinka niiden kanssa olla.

Teidän, lapsettomat, täytyy oikeastaan verrata vanhempien suhdetta lapsiinsa rakastavaisiin. Sillä sitä se on – varsinkin nuorten lasten kanssa – että vanhemmat ovat rakastuneita lapsiinsa. Kun on poissa lapsensa luota, sitä kaipaa ja miettii, että mitähän se lapsi tekee. Ilman lapsen läsnäoloa on tyhjä kolo rinnassa.

Olette, lapsettomat, varmaankin ihmetelleet, miten vanhemmat voivat aina olla yhtä ihastuneita lapsensa tekemisiin. Että miten sitä tikku-ukko-piirustusta, josta ei kirveelläkään saa selvää onko se poika vai koira, voi verrata äidin silmissä Mona Lisa -tauluun? Se on sen takia, että olemme nähneet lapsen kehityksen alusta asti. Muistamme vieläkin sen ruman, ryppyisen, avuttoman rääpäleen, joka kirkui sylissä niissä typerissä vaaleanpunaisissa omppu-potkuhousuissa. Ei se osannut mitään ja mielessämme mietimme, tokkopa tuosta ihmistä tulee. Ja nyt kun se pieni ihminen puhuu ymmärrettäviä lauseita ja osaa pitää kynää kädessä, lätkäytämme itsellemme high-fivet ja hihittelemme, että surkeasta kasvatuksesta huolimatta se on oppinut jotain.

Mutta olkaa, lapsettomat, varmoja siitä, että huonoja päiviä meillä on. Muutamaankin kertaan olisin voinut myydä eurolla sen kiukuttelevan kakaran. (Laitoinpa sen silloin Facebook-statukseeni ja tarjokkaita tuli. Toivottavasti suhtautuivat huumorilla, eivätkä ilmoittaneet lastensuojeluun.) Kyllä, kun lapsi huutaa ja te pyörittelette junassa silmiänne, se on täysin yhtä rasittavaa vanhemmille. Itseasiassa enemmän, koska vanhemmat eivät pääse siitä mulla-ei-oo-mitään-tekemistä-ja-anna-karkkia-tänne-heti muksusta eroon. Se pysyy siinä ja aina.

Mitä yritän tässä sanoa on, että antakee armoa. Kun lapsi on mukana kuvioissa, vanhemmuus ottaa ylivallan pakostakin. Se on se vastuuntunne, josta ei pääse eroon. Kun tulemme vierailulle, viisaat vanhemmat tuovat yleensä jonkun puuhapussin mukana lapselle ja toivovat, että sen parissa se viihtyy. Jos ei, hae printteristä paperia ja anna kynä käteen. Me vanhemmat olemme kiitollisia, jos joskus pääsee oikeiden aikuisten kanssa puhumaan. Kun lapsi kymmenettä kertaa keskeyttää sanomisenne, muistakaa vain, että me kyllä lähdemme pian pois. Hiljaisuus ja oma rauha palaavat kotiinne. Siihen asti, kunnes taas tuppaudumme kylään.

 

Mainokset

2 thoughts on “Lapsettomille

  1. Kiitos, Jonna! Se on useimmilla Ennen ja Jälkeen lapsen aika. En vain jaksa oikein uskoa niitä, jotka väittävät ettei lapsi ole elämää muuttanut. Minulla ainakin kuviot muuttuivat totaalisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s