Korttien parissa

Eksyin sitten taas sinne askartelukauppaan. No, kun pääsiäinenkin tulee ja kortit pitäisi tehdä. Ja synttäreillekin on kutsu tullut. Kyllähän kotiäidillä pitää harrastuksia olla.

Tyttären saa kyllä kätevästi hiljaiseksi, kun antaa sille kynän käteen. Tytär on laajentanut reviiriään piirtämisestä saksimiseen. Nytkin pitäisi noista taiteellisista peikoista valita synttärikorttiin sisäkuva. Tytär kyllä väittää, että hahmot olisivat enemmänkin keijuja.

Olisikohan Tytär sittenkin tullut äitiinsä tuon piirtämislahjakkuuden suhteen. Minun taidot ovat tasan nolla. Sisko on taas varsin visuaalinen, joten ei ole tasan onnenlahjat käyneet minun perheessä. Jospas hän sitten ottaisi kummitätinä vastuun tästä taiteellisesta kasvatuksesta.

Kauhulla odotan sitä päivää, kun Tytär saa päähänsä, että liimaaminen on kivaa. Minullahan on sen sata paperinpalaa mapissa omien korttitekeleitteni jäljiltä, joten materiaalia kyllä löytyy. Tähän mennessä se on vaan ollut Tyttären mielestä turhauttavaa, kun kaikki ei onnistu aina just. Voi sen surkeutta, kun kaikki pitää opetella.

Voin vaan sanoa, että vahakankainen askartelupöytäliina on säästänyt monilta murheilta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s