Kokemuksen syvällä rintaäänellä

Sain aivan mahtavan kommentin edelliseen postaukseeni koskien Tyttären uusien kielten oppimista ja vieraassa kulttuurissa elämistä. Että kantaako ne siivet sittenkään. Sain ”Opelta” kannustusta ja kokemuksen sanoja. Julkaisen sen tässä nyt erillisenä postauksena – luulenpa, että siitä on monelle hyötyä.

Kiitos, Ope!

Ope (Lähetetty 19.3.2012):

Ei kannata jännittää lasten koulunkäyntiä Saksassa. Olin suorittanut tutkintoni sekä Suomessa että Saksassa ja kummassakin maassa virassa, Saksassa 41 vuotta Rheinland-Pfalzin osavaltiossa, nyt eläkkeellä. Lapset ovat suhteellisen samanlaisia syntymämaastaan riippumatta. Erikoisalani on alkuopetus, tukiopetus ja saksaa lapsille, jotka eivät puhu sitä äidinkielenään (Deutsch als Zweitsprache). Lapsistani tuli normaaleja ja “täysipäisiä” ylioppilaita – neljän kielensä kanssa, 2 kotona + 2 koulussa.

Alakoululaiset ovat ihania ja luonnostaan oppivaisia joka maassa. Tukiopetusta saksalaisissa koulussa tai terapiaa koulun ulkopuolella on tarjolla runsaasti, jos ilmenee mitä tahansa oppimisongelmia. Opettajat kyllä neuvovat. Tietenkin opetussuunnitelmat ottavat huomioon lapsen iän. Esim. suomen kielen lukemisen oppimiseen riittää 1 vuosi. Saksan kielen lukemisen oppimiseen on varattu 2 vuotta. Siinä yksi selitys siihen, että koulunkäynnin voi alkaa vuotta myöhemmin tai aikaisemmin. Toinen selitys saattaisi olla suomalaisten lasten pitkät koulumatkat maalla.

Koulupakko ei ole niin paha asia kuin kuulostaa. Pitää vain muistaa yksinkertaiset säännöt: ilmoitus kouluun, jos lapsi on sairas ja erityislomaa saa anomuksella erityisetä syystä paitsi välittömästi ennen ja jälkeen lomaa. Vanhempainillassa opettaja neuvoo säännöt ja niitä on syytä noudattaa, jos haluaa olla hyvissä väleissä.

Vihjeeksi suomalaisille: saksalaiset opettajat tykkäävät henkilökohtaisesta kanssakäymisestä ja tiuhasta puheyhteydestä vanhempien kanssa.He tykkäävät aktiivisista vanhemmista ja haluavat tuntea nämä. Yhteydenpitoa pidetään merkkinä siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan.Ulkomaalaisen/ suomalaisen ei kannata ujostella. Voi ilman suuria muodollisuuksia (unbürokratisch) kysäistä feedbackia koulupäivän alussa tai lopussa, miten minun lapseni pärjää, tai tehdä ajanvarauksen Sprechstundille. Ekaluokkalaiset pitää kuitenkin saattaa ja hakea koulusta. Saksalaiset alakoulunopettajat nauttivat siitä, jos he saavat auttaa (Helfersyndrom) ja eritoten ulkomaalaisia, joiden joukossa on kieli- ja lukutaidottomista tohtoreihin asti ja siltä väliltä, suurissa kaupungeissa ainakin 180 maasta, maalaiskylissä vähemmän. Suomalaisia on sen verran harvakseen, että heistä ei tiedetä mitään negatiivista. Pitää vain näyttää, että “minä huolehdin lapsestani ja olen kiinnostunut opettajasta ja hänen opetuksestaan”, eikä odottaa kunnes tulee “Blauer Brief” (=postitse moitekirje koulusta).

Pisatutkimus on tietystä ikäluokasta tehty vertailuotos ja nähtävä suhteellisena. Parhaillaan Saksan koulut pinnistelevät ja ponnistelevat siinä, että kaikkien lasten eli koko ikäluokan koulumenestyksestä tulee homogeeninen eli yhtä hyvä riippumatta perheen sosiaalisesta tai kansallisesta taustasta, eikä kukaan syrjääntyisi. Syrjääntyminen on Suomessa ajankohtainen polttava ongelma – Pisamenestyksestä riippumatta.

Kirjoitin tässä ehkä turhan pitkästi, koska tunnen äitien epävarmuuden ja pelot omakohtaisesti. Halusin hiukan hälventää niitä ja rohkaista nuoria äitejä. Luottavaiseti tulevaisuuteen: kohoa siivillesi, elämä kannattaa.

Mainokset

4 thoughts on “Kokemuksen syvällä rintaäänellä

  1. Moi!

    Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa – tarkemmin sanoen ehkä viitisen kuukautta. Alun alkaen eksyin kun hain googlettamalla kohtalotovereita, nimittäin suomalaisia saksassa. Olemme muuttaneet vuodenvaihteesta Suomesta Saksaan, miehen työn perässä. Kielikysymykseen on ihan pakko kommentoida…

    Meillä on myöskin nelivuotias tytär ja hän on neljän vuotensa aikana joutunut /saanut opetella myöskin neljää kieltä. Kaksi kieltä tuli äidiltä ja isiltä: suomi ja venäjä. Vaikka venäjä on valitettavasti jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta se on yhä aktiivisesti mukana ja tyttäreni ymmärtää *ainakin vähän* sitä. Miehen työn vuoksi olemme myöskin matkustaneet paljon – ja asuneet Amerikassa pariinkin kertaan. Sieltä tuli siis englannin kieli. Tai olisi tullut, jos olisimme jääneet sinne pidemmäksikin aikaa. Mutta Suomeen palattiin ja aloitettiin englanninkielisessä tarhassa, jotta englanti ei aivan unohduksiin jää. Elämässä ei voi kaikkea nähdä ennalta, ja niinpä tie vei meidät seuraavaksi Saksaan, mihin emme olleet tytärtä (kielellisesti) valmistaneet, kun kumpikaan meistä ei myöskään puhu saksaa. Nyt hän on ollut jo muutaman kuukauden täysin saksankielisessä tarhassa ja on sopeutunut mielestäni aika hyvin. Nopeasti lapset näyttävät saavan kielestä kiinni. Ja lapset eivät edes kieltä niin paljoa edes tarvitse, tytär on pärjännyt elekielelläkin hyvin pitkälle ja yhteisiä naurunaiheita riittää vaikka hassuja juttuja tehdessä. Saksankielen myötä hänen kiinnostuksensa myös venäjän kieleen on herännyt – tarhassa kun on venäjänkielinen tyttö, josta on tullut tyttäremme paras kaveri.

    Ymmärrän sinun huolesi, mutta uskon, että tyttäresi pärjää. Ja varsinkin englanti on sikäli helppo (uskoakseni), että vanhemmat sentään ymmärtävät ja puhuvat sitä, voi kommunikoida opettajien kanssa. Itse koen tällä hetkellä kaikkein vaikeimmaksi sen, että en pysty kommunikoimaan tyttären opettajien kanssa, koska emme puhu yhteistä kieltä. Ja vaikka olenkin korkeasti koulutettu, tunnen itseni melkein luku- ja kirjoitustaidottomaksi, kun en ymmärrä saksaa…

    T: suomalainen saksassa

  2. Huh, on sitten kohtalotovereita! Tuo Tytär on aika hiljaista sorttia, joten se taitaa olla osasyy, että esim saksankielen taito on tullut tosi hitaasti. Se on niin siitä persoonallisuudesta kiinni. Oma huoli on, että miten osata parhaiten tukea lasta. Että osaisi antaa sen asenteen, että kielen oppiminen on kivaa, eikä mikään pakkopulla.

  3. Mielenkiintoinen keskustelu, joten pysytään aiheessa 🙂

    Lasten tukeminen on varmasti priority no.1 jokaiselle vanhemmalle..
    Minunkin on vaikea tukea tytärtä, kun en tosiaan osaa saksaa, enkä pysty auttamaan häntä jos esim. tarhassa on joku häntä kiusannut tai ei ollut ottanut leikkiin mukaan, koska lastentarhanopettajien englanninkielen taito on surkea 😦 Olen kuitenkin ottanut “reippaan” asenteen ja yritän selittää tytön kanssa tapausta kaksin ja käydä eri näkökulmia läpi. Kiusaamista ei todellakaan tarvitse hyväksyä ja yrittäisinkin puuttua siihen lastentarhanopettajien surkeasta englanninkielen taidosta ja minun surkeasta saksankielen taidosta huolimatta, mutta selvisikin, että pojat vain sanoivat että “tytär abgeholt”…

    “Reipas” asenne tarkoittaa myös sitä, että en säälittele tytärtäni siitä, että hän joutuu olemaan saksankielisessä tarhassa, vaan suhtaudun siihen “normaalina” juttuna. Ei ole vaihtoehtoa ja piste. Itse olen terveydenhuollon ammattilainen ja olen huomannut lasten kanssa työskennellessä, että esim. neulakammo heijastuu tosi paljolti ainakin ensimmäiset kerrat vanhemmista. Tokihan se tuntuu kun pistetään, mutta jos vanhempi on kannustavainen ja on luja ja on kertonut “asiallisesti” lapselleen mitä tulee tapahtumaan, niin lapsi kestää sen paljon paremmin. Jos sen sijaan jo heti vastaanotolle tullessa vanhempi ilmoittaa, että tämä on sitten tosi hankala tapaus, niin toivon yhteistyöstä voi jo heittää kaivoon, koska vanhempikaan ei usko siihen. Varmasti on monia tekijöitä, jotka vaikuttaa neulakammoon, mutta uskon, että vanhempien asenne on yksi, joka on ratkaisevassa asemassa.

    Näin näkisin asian toimivan myös kieliasiassa, täytyy vain pysyä vahvana, olla tukena lapselle ja keskustella hänen kanssaan asioita läpi. Oma tyttäremme on jo melkein viisi ja hänen kanssaan pystyy keskustelemaan asioista ja hän ymmärtää jo että on sellaisiakin asioita elämässä, jotka aluksi tuntuvat “tyhmiltä”, mutta myöhemmin osoittautuvat eduksi.
    On varmasti tosi hyvä, että olette palkanneet tyttärellenne englanninkielen opettajan, näin hän ei ainakaan täysin ummikkona joudu vieraskieliseen ympäristöön. Ainakin täällä Saksassa meillä oli ns. pehmeä lasku tarhaan – ja varmasti amerikkalaisetkin suostuvat siihen (mikäli siis aiotte tyttärenne tarhaan laittaa). Eli kahden viikon aikana läsnäoloa tarhassa pidennettiin asteittain. Ensin oltiin yhdessä ja sitten pikkuhiljaa myös yksinoloa pidennettiin. Toinen asia millä voi tukea on erilaiset tietokonesovellukset – lapsi oppii leikkimällä ja sitä kautta “nappaa” kielen herkästi. Kolmas, mikä on hyvä, on katsoa piirrettyjä kohdekielellä. Näitä me olemme käyttäneet paljon.

    Aluksi huomio varmasti keskittyy vieraan kielen oppimiseen, mutta olen huomannut, että kaveripiirissäni asia kääntyy noin vuoden oleskelun jälkeen päälaelleen – lapsi saa niin paljon kohdemaan virikkeitä, että oma äidinkieli unohtuu. Teillä on toki se asia puolellanne (mikäli olen ymmärtänyt oikein), että olette molemmat suomalaisia ja kotikieli on suomi, jolloin kielen säilyttäminen on helpompaa. Mutta siis noin vuoden oleskelun jälkeen täytyy ruveta katselemaan suomenkielisiä piirrettyjä, lukea suomenkielisiä kirjoja ja pelaamaan suomenkielisillä sovelluksilla.

    Itsekin olen aikoinani muuttanut Suomeen täysin ummikkona.. Olin silloin jo paljon vanhempi ja siirtymässä yläasteelle. Vanhemmat kuitenkin laittoivat minut “kertaamaan” ala-asteen viimeistä luokkaa. Ja vuosi siihen meni, että oppi kielen niin hyvin, että kun siirryin yläasteelle (eri kouluun kuin muu 6. luokka), eikä kukaan tiennyt minun olevan ulkomaalainen, niin kielestä sitä ei enää ainakaan huomannut (näin mulle sanottiin). Muistan vieläkin kun istuttiin äidin kanssa videonauhoitettujen Beverly Hills –jaksojen ääressä sanakirjan kanssa ja käännettiin niitä venäjäksi…

    Tulipa pitkä teksti (olisin lähettänyt tämän mailina, mutta en löytänyt mistään sun mailiosoitetta 🙂

    – jälleen “suomalainen” Saksassa

  4. Kiitos tekstistäsi, suomalainen Saksassa. Mulla oli samanlaisia ajatuksia siitä oman esimerkin tärkeydestä. Eniten integrointiin taitaisi vaikuttaa se, kuinka löytää niitä natiiveja kavereita. Jos on Kindergartenin ulkopuolellakin saksankielistä säpinää, eiköhän se kieleenkin vaikuta.
    Kyllä sen huomaa Tyttärestä, ettei ole Suomessa asunut, sen verran tuo kieli on erilaista. Mutta olet oikeassa, että taatusti se vahvimpana pysyy vielä pitkään, koska kotikieli on puhtaasti suomi.
    Juu, tarttisi varmaan luoda email-osoite tälle blogille. Kiitos muistutuksesta… Tsemppiä teidän perheelle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s