Otan kantaa.

Mies tekee business-reissuja Amerikoissa lähinnä Bible Beltin alueelle. Tätä Jenkkien etelä/lounas-aluetta leimaa uskonnollisuus. Mies kävi kerran kaveriensa kanssa baarissa siellä ja oli varsin julkkis, kun herran-jestas  tuommoinen ulkomaanihme on ja ihan eurooppalainen. Puhuukin aksentilla.

 Juttusillehan ne amerikkalaiset sitten änkesivät ja alkoivat vallan pohtivaisiksi. ”Mikä on sinun kantasi homoihin noin eurooppalaisen vapaamielisenä? Kirkko kieltää homouden, mutta toisaalta Raamatussa sanotaan, että lähimmäisiä pitäisi rakastaa ja hyväksyä…”

No voi hyvää päivää.

Kun se homous on presidentinvaalien alla niin ajankohtainen, niin julkistan omankin mielipiteeni asiasta. Ärsyttäköön se tai sitten ei.

Maailmassa on nykyään niin kaikkea pahaa. Ihmisiä tapetaan, on nälänhätää, tauteja. Viattomat joutuu pedofiilien uhreiksi, terroristit uhkaavat pamauttaa kaiken paskaksi. Onnea on vaikea löytää.

Jos joku sitten löytää kumppanin, jota rakastaa ja parhaimmassa tapauksessa saa vielä vastarakkauttakin, niin onko sillä niin väliä, onko kohde samaa vai vastakkaista sukupuolta? Siis ihan totta? Minä olen onnellinen heidän puolestaan.

Raamatun periaatteet ovat mielestäni ihanteellisia. Rakkautta, hyväksyntää, anteeksiantoa ja yritystä tulla hyväksi ihmiseksi. Mutta ihmiset ja yhteiskunta muuttuvat. Minusta Raamattua ei pitäisi enää tulkita kirjaimellisesti. Kyllähän yhteiskunnan lakejakin joudutaan aika ajoin päivittämään – tämän päivän ihminen nauraa joillekin säännöille, joita pidettiin ylimpinä käskyinä 100 vuotta sitten.

Että kaikki kunnia vaan Haavistolle, kun on avoin parisuhteessaan. Saavathan mummot ajattelemisen aihetta. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa tietää, mitä Niinistökään makuuhuoneessaan tekee. Aikuiset ihmiset hoitakoon suhteensa haluamallaan tavalla. Keskitytään pressanvaaleissa niihin oikeisiin kysymyksiin.

No niin. Olen ottanut kantaa.

Mainokset

4 thoughts on “Otan kantaa.

  1. Mulla ei ole mitän homoja vastaan noin niin kuin arkielämässä. Olen kuitenkin pohtinut näitä pressavaaleja ja huomaan että en ehkä olekaan ihan niin vapaamielinen, kun kyse on suomen edustajasta. Haavisto on tehnyt hienoa työtä jo nyt politiikassa myös muillamailla, mutta asemassaan hänen ei ole tarvinnut tuoda omaa suhdettaan esille. Presidentinvaaleissa on kuitenkin kyse koko Suomen päähahmosta perheineen. Siinä edustustehtävässä on myös presidentin puoliso. Aikanaan Tarja Halonenkin meni naimisiin lähinnä presidenttiyden vuoksi, mutta olisi ollut tyytyväinen myös avoelämään eli hieman titteli painottaa. Suomi joka on jo valmiiksi pieni eikä niin tunnettu maa antaa omaa kuvaa maailmalle paljonkin presidentin kautta. Minusta suomesta leimautuisi aikamoinen homomaa jos presidentintalossa asustaisikin kaksi miestä. Italialaisten suorasanaisuuden tuntien (asun italiassa) tulisi aikamoista herjaa pelkästään homouden vuoksi, eikä sitten välttämättä sitä työtä niin katsotakaan….tuskin on ainut maa joka sitten näin ajattelisi. Haavisto tulee olemaan politiikassa vastakin, vaikka Niinistö valittaisiinkin, ja mielestäni näin on parempi. Hän saa hoitaa politiikkaa, mutta ei joudu olemaan perheineen suomikuvana.

  2. Ihan hyviä pointteja, Ciacy. Jos homoa presidenttiä taivastellaan, ei kiinnitetä niin paljoa niihin oikeisiin asioihin huomiota. Mutta toisaalta presidentillä ei paljoa valtaa olekaan, edustustehtävähän se on. Olisiko sillä, Suomi leimautuisi homovaltioksi, jotain isompaa negatiivista merkitystä? Voisin kyllä kuvitella, että joidenkin maiden kohdalla edustustilaisuuksia tarttis rukata enemmän.

    On se kyllä jännä, miten suomalaisten mielipiteet heittävät härän pyllyä ihan lyhyessä ajassa. Vielä keväällä tuli Persuille lottovoitto ja puoli vuotta sen jälkeen homo on presidentinvaalien finaalikierroksella!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s