Pakko mikä pakko

Lastenkutsuilla keskustelu kääntyi luonnollisesti lapsiin ja miten suomalaiset kokevat saksalaisen hoito/koulusysteemin. Useimpia hirvittää laittaa lapsensa saksalaiseen kouluun. Kai se vaan on niin, että koemme suomalaisen vasta-7-vuotiaana-kouluun järjestelmän paremmaksi. Ja ne Pisa-tutkimukset, hei.

Mutta tiesittekö, että Saksassa vallitsee koulupakko? Ei siis oppivelvollisuus, niin kuin useimmissa muissa maissa. Lapset on laitettava kouluun 6-vuotiaana, ellei pätevää syytä löydy. Koulupakko merkitsee kuulemma myös sitä, että poliiseilla on velvollisuus viedä kaduilla maleksivat kakarat takaisin kouluun. Ja hurjin kokemus Suomimammoilla oli, että lentokentällä oli päivää ennen virallista koulun loppumista tarkistettu lapsilta papereita, että onko koulusta virallinen lupa olla pois koulusta.

Minun mielestäni tämä koulupakko kuvastaa erittäin hyvin saksalaisten menttaliteettia suomalaisiin verrattuna. Eikö Suomessa työelämässä ole tärkeintä se lopputulos, eikä se, onko varsinainen prosessi mennyt kaikkien taiteiden sääntöjen mukaan ja virallinen eikä mutkia suoristava. Hierarkia jyllää, etätöistä ei täällä moni vielä tiedäkään ja ”jos aina olemme tehneet näin, emmehän voi sitä mitenkään muuttaa, Frau Nicht-Deutsch”.

Öhöm. Maassa maan tavalla, se aina silloin tällöin tuppaa unohtumaan.

Mainokset

4 ajatusta artikkelista “Pakko mikä pakko

  1. Voi täällä Itävallassa myös on hirveän vanhanaikainen koulusysteemi. Mutta mitäs teet kun täällä on asuttava. Välillä säälin lapsiani ja unelmoin jostakin muusta…..no, kai heistä silti normaaleja tulee…

  2. Ei kannata jännittää lasten koulunkäyntiä Saksassa. Olin suorittanut tutkintoni sekä Suomessa että Saksassa ja kummassakin maassa virassa, Saksassa 41 vuotta Rheinland-Pfalzin osavaltiossa, nyt eläkkeellä. Lapset ovat suhteellisen samanlaisia syntymämaastaan riippumatta. Erikoisalani on alkuopetus, tukiopetus ja saksaa lapsille, jotka eivät puhu sitä äidinkielenään (Deutsch als Zweitsprache). Lapsistani tuli normaaleja ja ”täysipäisiä” ylioppilaita – neljän kielensä kanssa, 2 kotona + 2 koulussa.

    Alakoululaiset ovat ihania ja luonnostaan oppivaisia joka maassa. Tukiopetusta saksalaisissa koulussa tai terapiaa koulun ulkopuolella on tarjolla runsaasti, jos ilmenee mitä tahansa oppimisongelmia. Opettajat kyllä neuvovat. Tietenkin opetussuunnitelmat ottavat huomioon lapsen iän. Esim. suomen kielen lukemisen oppimiseen riittää 1 vuosi. Saksan kielen lukemisen oppimiseen on varattu 2 vuotta. Siinä yksi selitys siihen, että koulunkäynnin voi alkaa vuotta myöhemmin tai aikaisemmin. Toinen selitys saattaisi olla suomalaisten lasten pitkät koulumatkat maalla.

    Koulupakko ei ole niin paha asia kuin kuulostaa. Pitää vain muistaa yksinkertaiset säännöt: ilmoitus kouluun, jos lapsi on sairas ja erityislomaa saa anomuksella erityisetä syystä paitsi välittömästi ennen ja jälkeen lomaa. Vanhempainillassa opettaja neuvoo säännöt ja niitä on syytä noudattaa, jos haluaa olla hyvissä väleissä.

    Vihjeeksi suomalaisille: saksalaiset opettajat tykkäävät henkilökohtaisesta kanssakäymisestä ja tiuhasta puheyhteydestä vanhempien kanssa.He tykkäävät aktiivisista vanhemmista ja haluavat tuntea nämä. Yhteydenpitoa pidetään merkkinä siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsestaan.Ulkomaalaisen/ suomalaisen ei kannata ujostella. Voi ilman suuria muodollisuuksia (unbürokratisch) kysäistä feedbackia koulupäivän alussa tai lopussa, miten minun lapseni pärjää, tai tehdä ajanvarauksen Sprechstundille. Ekaluokkalaiset pitää kuitenkin saattaa ja hakea koulusta. Saksalaiset alakoulunopettajat nauttivat siitä, jos he saavat auttaa (Helfersyndrom) ja eritoten ulkomaalaisia, joiden joukossa on kieli- ja lukutaidottomista tohtoreihin asti ja siltä väliltä, suurissa kaupungeissa ainakin 180 maasta, maalaiskylissä vähemmän. Suomalaisia on sen verran harvakseen, että heistä ei tiedetä mitään negatiivista. Pitää vain näyttää, että ”minä huolehdin lapsestani ja olen kiinnostunut opettajasta ja hänen opetuksestaan”, eikä odottaa kunnes tulee ”Blauer Brief” (=postitse moitekirje koulusta).

    Pisatutkimus on tietystä ikäluokasta tehty vertailuotos ja nähtävä suhteellisena. Parhaillaan Saksan koulut pinnistelevät ja ponnistelevat siinä, että kaikkien lasten eli koko ikäluokan koulumenestyksestä tulee homogeeninen eli yhtä hyvä riippumatta perheen sosiaalisesta tai kansallisesta taustasta, eikä kukaan syrjääntyisi. Syrjääntyminen on Suomessa ajankohtainen polttava ongelma – Pisamenestyksestä riippumatta.

    Kirjoitin tässä ehkä turhan pitkästi, koska tunnen äitien epävarmuuden ja pelot omakohtaisesti. Halusin hiukan hälventää niitä ja rohkaista nuoria äitejä. Luottavaiseti tulevaisuuteen: kohoa siivillesi, elämä kannattaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s