Keski-ikäisyys vai Pentik?

Siis siitähän lähdetään, että olen ikuisesti kaunis, hoikka, intellektuelli ja ylipäätään mukava ihminen. Iho kuin vauvan pyllyllyssä ja omassa pyllyssä ei tippaakaan selluliittia. Ja olen varsinkin ikinuori, kerrassaan iätön. Viime vuosina kuitenkin olen kovasti miettinyt, mitä se keski-ikäisyys tarkoittaa. Että koska se alkaa? Olenko minä jo alle nelikymppisenä keski-ikäinen?

Oliskohan se ollut viime vuonna, kun sain jonkin Pentikin lahjapakkauksen, jossa oli jotain serviettejä ja sellainen kynttiläporo. Dissasin sen ja heitin avaamattomana varastoon. Nyt kaivoin sen esille joulukoristeiden joukosta. Ja kappas, jopas poro avautui: Sehän oli aivan ihana!

Suomessa ollessani eksyin sitten Pentikin liikkeeseen. Aikaisemmin olen varsin ylenkatsonut koko Pentikkiä. Omituista astiatavaraa, ihmeellisiä koristeita. Ostaako näitä joku tosissaan?? Ja nyt minä olisin voinut ostaa vaikka mitä sieltä! (Ja niin ostinkin. Mutta ei kerrota sitä Miehelle. Hänen tililleen menee luottokorttilaskut.)

Kysymys kuuluukin: kumpi on muuttunut – Pentik vai minä? Olenko minä muuttunut keski-ikäiseksi vai onko Pentik uudistanut tuotelinjaansa?

Nyt pitää alkaa varovaiseksi. Keski-ikäisyys alkaa piilevästi. Pian varmaan alan pitämään jopa Marimekosta (*yökkää tahattomasti*).

 

 

Mainokset

5 thoughts on “Keski-ikäisyys vai Pentik?

  1. Kyllä se keski-ikä pikku hiljaa on tulemassa, kyllä minullakin on Pentikin tuotteita kotona (hillitysti) ja yhdet Marimekon verhot (tosi neutraalit) mutta en laita sitä keski-iän piikkiin, vaan se on sitä kun asuu ulkomailla sitä osaa tai oppii arvostamaan sitä suomalaista ja skandinaavista designia ihan eri tavalla. Mieheni on myös suomalaisen designin fani, mitäs teet. Meillä on kaikkea sekaisin, italialaista, saksalaista ja niin pois päin. Hyvää yötä!

  2. Samoin kävi kuin Sofialla, ulkomaille muutto toi Pentikiä ja Marimekkoa kotiin. Kaiken lisäksi minulla on melkein samanlainen porotarina. 😀 Ikäni aloitan vielä numerolla 2 (okei, ja lopetan numerolla 9, joten kauan ei sitä iloa enää kestä) joten kieltäydyn syyttämään keski-ikäistymistä. Porvaristumista sen sijaan voi olla havaittavissa.

  3. Minä taas jotenkin välttelin ulkomailla asuessani ensimmäiset vuoden kaikenlaista suomalaista designea. Kotisisustus oli siis varsin neutraali. Ehkä siinä Pilvin kommentissa porvaristumisesta on jotain perää. Nytkään en osta jotain pelkän suomalaisuuden perusteella. Mutta kyllä se niin taitaa olla, että suomalaista silmää miellyttää vain automaattisesti suomalainen suunnittelu. Mutta sen Marimekon pidän vielä kaukana kotoa. Toistaiseksi.

  4. Päivitysilmoitus: Koivu-Anna « finn for life

  5. Päivitysilmoitus: Haaste: suomalaista kodissa « finn for life

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s