Rumilus saapui taloon

Törsäsimme. Me mokomat työttömät. Mutta kun se maidonvaahdottimen ainainen putsaus jo ärsytti ja pohjakin oli yhtä kiinnipalanutta moskaa. Mies selasi kuola valuen Nespresson nettisivuja, kävi pikaisesti kaupassa ja saapui iso paketti kainalossa kotiin. Joulu saapui meillekin.

Meillä tuo Nespresson vanha kone on ollut jo muutaman vuoden hyvin käytössä. Niin hyvin, että mihinkään perinteiseen kahvinkeittimeen ei ole enää paluuta. Nespressolla saa vaan niin idiottivarmaa kahvia. Kalliimmaksihan se tulee kuin normaali kahvikuppi, mutta kahvia ei mene hukkaan ja se on sitä kahvilatasoista lattea. Kahvit tilaamme netistä.

Mutta se uusi keitin on rumilus. Katsokaa nyt tuon yläkuvan vanhan laitteen viivojen sulavuutta ja kertakaikkista söpöyttä. Uusi kone on nelikanttinen kömpelö tönö, joka ei ole yhtään sympaattisen näköinen. Hyvin näppärä käyttää tosin, koska maidonvaahdotin on samassa ja maitosäiliötä voi säilyttää jääkaapissa sen ainaisen pesun sijaan. Mutta sillä on möreä ääni ja se kaikuu taatusti alakertaan. Ja suomenkielisessä käyttöoppaassakin oli nolo kirjoitusvirhe.

Ei siis olla vielä ihan sinut rumiluksen kanssa.

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Rumilus saapui taloon

  1. Jos meille sattuisi tulipalo niin lasten ja miehen ollessa jo turvassa pelastaisin varmaankin meidän kahvinkeittimen, sillä saa todella hyvää kahvia enkä tiedä miten aamut ilman sitä alkaisivat lainkaan. Tosin viimeksi ostin vahingossa kofeiinitonta espressoa pari päivää sitten. Eipä tuo haittaa kun kärsin juuri nyt jonkin sortin flunssasta, riittää kun haistan että kyseessä on kahvia:)

    Onneksi olkoon uudesta keittimestä;)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s