Oktoberfest hörppää ja mussuttaa

Viikonloppuna tein ensimmäisen vierailun tänä vuonna Oktoberfesteille. Rankka reissu – lounaalle puoleltapäivin, sieltä toiseen seurueeseen oluelle ja rohjahdin sänkyyn klo 19. Nuo litran olutkolpakot ovat sitten vaarallisia…

Tässä postauksessa ajattelin esitellä lähinnä Oktoberfestin juoma- ja ruokapuolta. Palaan muihin Oktari-juttuihin vielä myöhemmin.

Litran massi maksaa 9,10€ eli oli noussut viime vuodesta muutaman kymmenen senttiä. Viime vuonna Oktareilla myytiin 7 miljoonaa kolpakkoa, joten janoisia vierailijat ovat. Viime vuonna kävijöitä oli 6,4 miljoonaa ihmistä parin viikon aikana. Tänä vuonna ennustetaan kävijämäärän kasvavan hyvien säiden takia. Aurinkoista ja yli 20 astetta joka päivä!

Perinteinen Oktoberfest-ruoka on grillattu kana ja perunasalaatti. Erittäin suolaista, voin kertoa, eli avittaa sopivasti oluen juomista. Kana-annoksia myydään festareilla huimat 530 000 kappaletta. Lisäksi edustettuna on hyvin muutkin perinteiset saksalaiset ruuat makkaroineen, retiiseineen jne. Se on sitä perinteisempää liharuokoo, mitä täällä syödään. Härkiä kuulemma teurastettiin juhlia varten 117 kpl viime vuonna.

Mitäs sitten tehdään jos ei olut maistu? Noooh… Oktareita juhlitaan 14 teltassa, johon isoimpaan mahtuu 10.000 henkilöä ulkopaikat mukaanlukien. Kukin teltta tarjoilee omia tuotteitaan. On siellä kuitenkin yksi viiniteltta, jossa ei tarvitse hävetä, mikäli valkkaria tilaa. Muissa teltoissa sen viininsä saa sitten olutkolpakossa (alakuva), mutta onneksi ei sentään litran tuopissa.

Mutta täytyy myöntää, että en kyllä koskaan ole tavallisessa teltassa juurikaan muita kuin olutmasseja nähnyt. On siellä kuitenkin periaatteessa ruokalistalla kokistakin myytävänä. Pyhäinhäväistystä, jotkut tosin sanoisivat, mikäli limpparia tilaisi…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s