Kakkuriita

Meillä on siinä mielessä ihana tilanne, että Mies viihtyy keittiössä. En tiedä, onko takana anopin hyvä kasvatus, paperinpyörittäjän käsillä tekemisen ilo vai pakon sanelema tilanne (a.k.a. minua ei kiinnosta), mutta olen asiasta kiitollinen. Mutta joihinkin asioihin minun pitää puuttua.

Tyttärelle piti siis viikonloppuna tehdä synttärikakku. Mies teki pohjan, täytteen, loistavaa tuotosta. Otti sitten mansikat esille.

Taisin tästä aikaisemmassa postauksessa mainitakin. Se nyt vaan on niin, että insinöörin mielikuvitus ei yllä enempään kuin mansikkakakun tasolle. Jos oikein aletaan prassailemaan, käytetään strösseleitä. Mansikkakakkuja on siis meidän perheessä nähty viimeiset kymmenen vuotta. Ei minulla mitään ole mansikkakakkuja vastaan, hyväähän se on ja sopii juhlaan kuin juhlaan.

Mutta nyt oli kyseessä lastenjuhlat meri-teemalla. Mansikkakakku ei kertakaikkiaan sopinut, joten emännän arvokkuudella ilmoitin, että tällä kertaa tehdään koristus toisin.

Meille tuli armoton riita.

Lopputulos oli, että synttäreillä nähtiin kaksi kakkua. Lapsille tarjottiin ensin sinisellä kermavaadolla kuorutettua kakkua, jossa uiskenteli marsipaanikaloja ja päällä oli karkki-aarrearkku. Ja sitten tuli se mansikkakakku.

Mitenkähän tässä pitääkään vielä hyvitellä Miehen pahasti pahoittunutta mieltä?

Mainokset

One thought on “Kakkuriita

  1. Päivitysilmoitus: Hyvää isänpäivää! | finn for life

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s